14.5.2018 - No Comments!

Vuoropuhelu eri sukupolvien kesken on rikkaus

Aikamatkalla-toiminnassa kutsumme vanhempien lisäksi isovanhempien sukupolven jakamaan lapsuusmuistojaan ja osallistumaan toimintaan yhdessä lastenlastensa kanssa. Lastentarhamuseossa järjestettiin 17.4.2018 seminaari, jossa nähtiin esimerkkejä valokuvan käytöstä perhehistorian käsittelyssä, kuultiin esimerkkejä päiväkotien toiminnasta isovanhempien kanssa ja tutkittiin vapaaehtoisten kokoamia Aikamatkalaukkuja.

Valokuvataiteilija sukeltaa perhehistoriaan

Äidin kiehtovat tarinat ihmisistä rajan taakse jääneestä kotikylästä Muhniemellä sekä muutamat evakkomatkalta säilyneet huonekalut ja esineet entisestä kotitalosta käynnistivät huhtikuisen Aikamatkalla- seminaarin kutsuvieraan, valokuvaaja Raakel Kuukan luovan prosessin, joka jatkuu edelleen vahvana. Kuukka on löytänyt aiheet läheltä, omasta perhehistoriastaan. Hän on käsitellyt perheeseen ja sukuun liittyviä teemoja vuosien kuluessa lukuisissa näyttelyissä erilaisin näkökulmin ja valokuvateknisin menetelmin.

Kunnioitus ja arvostus kulttuuria ja itse tekemistä kohtaan on kodinperintöä. Raakel Kuukka on työstänyt erilaisia sarjoja ”rakennettuja valokuvia” esimerkiksi kodin tekstiileistä, äitinsä käsitöistä ja isänsä sodanaikaisia puhdetöistä. ”Olivatkohan paljon työstämistä vaatineet, taidokkaat puutyöt eräänlaista terapiaa miehille sodan kauheuksien keskellä”, pohti Kuukka. Kuvattuihin esineisiin liittyy paljon tunnetta ja merkityksiä.

Kuukan valokuvat ja videoteokset ovat esineiden lisäksi käsitelleet suvun naisten elämän koko kaarta: lapsuuden perhettä ja sen menettämistä, omaa perhettä ja tyttären monikulttuurisen identiteetin etsintää.

 
Isovanhemmat mukaan päiväkodin arkeen

Espoolaisessa Olarin päiväkodissa lapsilla on ollut tapana esiintyä mummoilleen ja vaareilleen isovanhempien päivänä. Tälläkin hetkellä isovanhemmat saavat nauttia lasten esityksistä, mutta heitä on onnistuneesti saatu myös osallisiksi päiväkodin toimintaan. Päiväkodin johtaja Marina Primietta kertoi toimivasta mallista: isovanhemmat kutsuttiin syksyn alussa vanhempien välityksellä omaan iltatapaamiseen, jossa tutustuttiin toisiinsa, kerrottiin Aikamatkalla-toiminnasta ja aiemmista hyvistä kokemuksista isovanhempien kanssa. Ja mikä tärkeintä; kysyttiin isovanhempien toiveita, mitä haluaisitte tehdä, miten olla osallisina lastenlastenne päiväkotielämässä?

Ideoita tuli runsaasti: osa halusi tulla mukaan retkelle teatteriin tai luontoon, osa halusi tulla lukemaan satuja tai pelaamaan, osa askartelemaan kaarnaveneitä tai linnunpönttöjä, osa leipomaan ja osa kertomaan omista lapsuusmuistoistaan valokuvien ja esineiden kera. Illan aikana kerättiin yhteystiedot ryhmien työntekijöitä varten, jotta hyvät suunnitelmat pystyttiin toteuttamaan eri ryhmissä, omien lastenlasten ja heidän kavereidensa kanssa. Osallistumiselle arjen toimintaan ei tarjota yhtä erillistä päivää, vaan se voi toteutua silloin kun isovanhemmalle ja ryhmälle sopii.

Eskariryhmä Aikamatkalla isovanhempien kanssa

Järvenperän päiväkodissa Espoossa Aikamatkalla-toiminnan teemaksi esikouluryhmässä valittiin juhlat. Isovanhempia lähestyttiin perinteisellä postissa lähetetyllä kirjeellä. Ryhmän lapset lähettivät vuoden vaihteessa työntekijöiden ja vanhempien avustuksella isovanhemmille kirjeen, jossa pyydettiin muistoja kevään juhlista ja lauluja, joita isovanhemmat lauloivat itse lapsena sekä lauluja joita he lauloivat lapsilleen (eskareiden vanhemmille) silloin, kun nämä olivat pieniä. Samassa kirjeessä isovanhemmat kutsuttiin vieraaksi Isovanhempien päivään parin kuukauden päästä. Kirjeiden vieminen postilaatikkoon ja paluupostin odottaminen olivat eskareille jo itsessään pieni aikamatka nykyisellä sähköisen viestinnän aikakaudella. Kirjeiden saapumista odotettiin jännityksellä ja kiehtovia muistoja kuunneltiin tarkasti. Saadut muistot olivat sisältönä toiminnassa monella tavalla: kevään juhlista ja lauluista piirrettiin ja maalattiin upeita kuvia, juhlamuistoja yhdistelemällä syntyi marionettiteatteriesitys ja eri vuosikymmenten lauluista koottiin potpuri kevätjuhlaan. Isovanhempien päivä keräsi runsaasti osallistujia ja mummojen ja vaarien sylejä myös lainailtiin, koska kaikilla ei ollut mahdollisuutta osallistua.

 
Vapaaehtoiset pakkasivat Lastentarhamuseoon Aikamatkalaukut

Isovanhempi-ikäisiä vapaaehtoisia on ollut mukana Aikamatkalla-toiminnassa Lastentarhamuseossa syksystä 2015 alkaen. Vapaaehtoiset ovat osallistuneet koulutukseen, joka koostui omasta muistelusta ja muistojen luovasta työstämisestä. Alussa monella oli tunne, ettei muistoja omasta lapsuudesta tule mieleen. Pipsalle avain muistoihin olivat vanhat esineet ja valokuvat, jotka toivat mieleen tarinoita, joita hän on sittemmin tallentanut muistiin. Myös käsityöt ja vanhat vaatteet ovat herätelleet muistoja. Erja-Maria kokee liittyvänsä isoäidin neliöitä virkaten sukupolvien ketjuun yhdessä taitavasti virkkaavan isoäitinsä ja lapsenlapsensa kanssa. Päivin lapsuuden käynnit ompelijalla ja työvaiheet vaatteen tekemisessä synnyttivät edelleen jatkuvan kiinnostuksen tekstiilejä ja käsitöitä kohtaan.

Lastentarhamuseon tapahtumissa ja keskiviikon museopäivinä esillä olevat teemalliset Aikamatkalaukut ovat syntyneet yhteistyössä vapaaehtoisten kanssa omien lapsuusmuistojen, valokuvien ja esineiden innoittamina. Vapaaehtoiset ovat myös lahjoittaneet esineitä laukkuihin. Laukkuja ei pelkästään katsella, vaan niistä ammennetaan ideoita ja esineitä leikkiin ja työpajoihin. Kahvinpapuja jauhetaan kahvimyllyllä ja leikitään kahvikutsuja pikkukupeilla, langoista solmitaan tupsuja ja ystävyydennauhoja ja tilkut otetaan maatilaleikkiin puisten pikkueläinten kanssa. Vapaaehtoiset osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan myös työpajojen järjestämiseen Lastentarhamuseon tapahtumissa. Kaikesta touhusta huolimatta he kertoivat olevansa saamapuolella: vuoropuhelu eri sukupolvien kesken on mahtava rikkaus!

Löydät kuvia Aikamatkalaukuista ja niihin liittyvät toimintavihkoset osoitteesta: http://www.aikamatkalla.fi/matkalaukku/.

Aila Holopainen, kouluttaja, Aikamatkalla-hanke

18.12.2017 - No Comments!

Lapset Aikamatkan rakentajina

Uuden varhaiskasvatussuunnitelman (2016) mukaan varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä kannustaa oma-aloitteisuuteen. Lasten arvostava kohtaaminen, heidän ajatustensa kuunteleminen ja aloitteisiin vastaaminen vahvistavat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. Osallisuus synnyttää innostusta ja sitoutumista toimintaan, halua olla yksi muiden joukossa. Lapsi on myös osa kotia sekä ympäröivää yhteiskuntaa ja sen ajankohtaisia tapahtumia.

Lapsi sai tuntea, että pääsee esille

Aikamatkalla-hankkeessa lapsen osallisuudella tarkoitetaan sitä, että lapsi jakaa omia juuriansa koskevia kysymyksiä perheensä, päiväkodin aikuisten ja toisten lasten kanssa; lapsi on osallisena perheen ja suvun historiassa. Lapsi jakaa omia tarinoitaan muiden kanssa sekä pohtii omaa paikkaansa historian ja sukupolvien jatkumossa. Lapselle tulee antaa tilaa ja aikaa oman ajattelunsa kehittämiseen. Pitkäkestoinen teematyöskentely antaa lapsille riittävän ajan ja tilan. Kun päivähoidon työntekijöille annetaan mahdollisuus pohtia omaa lapsuuttaan, se herkistää heitä kuulemaan jokaisen lapsen tarinan yksilöllisesti. Kun lasten kanssa käsiteltävä teema valitaan lasta lähellä olevista asioista, lapsella on kokemuksia ja mielipiteitä siitä. Lapsen aktiivisuus ja rohkeus kasvavat ja hän kokee itsensä tärkeäksi.

Jotta lapsi voisi kokea osallisuutta, hänen tulee saada olla aktiivinen toimija, jolla on ajatuksia, ideoita ja aloitteita ja jonka ajatuksiin suhtaudutaan vakavasti ja arvostaen. Aikamatkalla-toiminta koostuu eri sukupolvien matkasta, jossa myös lasten ajatuksilla on oma sijansa. Aikamatka alkaa lasten ajatusten ja kokemusten kuulemisesta, kun lapset kertovat omia tarinoitansa päiväkodissa. Nämä lasten tarinat ovat dialogissa perheiltä saatavien tarinoiden ja muistelupuheen kanssa. Kun lasten perheiltä kysyttiin leikkimuistoja, lapset saivat myös jakaa oman lempileikkinsä. Näin keskustelussa kymmenen tikkua laudalla –leikki kohtaa lego-leikin ja Star Wars –leikin. Kai Alhasen (2016) mukaan dialoginen keskustelu edistää syvällistä ymmärtämistä, keskustelussa oppii ja ajattelu kehittyy. Kun lapset ja aikuiset ovat dialogissa keskenään, voidaan ajatella, että oppiminen on molemmin suuntaista. Lapset oppivat aikuisilta eri sukupolvien tarinoiden kautta ja aikuiset oppivat lapsilta heidän ajattelustaan tässä ja nyt. Dialogisessa keskustelussa kunnioitetaan keskustelukumppania ja asetutaan tasa-arvoiseen suhteeseen, vaikka toinen osapuoli olisi lapsi tai esimerkiksi toisen kulttuurin edustaja.

Aikamatkalla käytetään monipuolisesti erilaisia taidekasvatuksellisia menetelmiä (musiikillinen, kuvallinen, sanallinen, kehollinen ilmaisu) perheiltä saatujen sisältöjen käsittelyyn. Aikamatkalla -toiminnan sisältönä ovat perheiltä saadut valokuvat, esineet, tekstiilit ja kirjoitetut muistot. Toiminnasta tulee pienille lapsille ymmärrettävää ja konkreettista, kun mukana on kotoa tuotuja arkisia materiaaleja, joihin liittyy myös vahva tunneside. Lasten kotoa tuomia sisältöjä voi käsitellä esimerkiksi aamukokoontumisilla. Tarinoita jaetaan ja lasten omia ajatuksia kysytään. Olennaista kuitenkin on, että sisällöt lähtevät elämään pidemmäksi aikaa lasten leikeissä, draamatyöskentelyssä tai vaikkapa taiteellisessa tekemisessä. Tarinat, valokuvat tai esineet muuntuvat lasten toiminnassa koulun oppitunnin draamaleikiksi, leikkikorteiksi tai työaskareiden tekemiseksi. Tärkeää on lapsille ominainen toiminta, ei pelkkien sisältöjen ”kaataminen” osaksi lasten tietovarantoa, vaikka silläkin on oma identiteettiä tukeva ja omia juuria vahvistava merkityksensä. Tärkeänä osana toimintaa on myös Aikamatkalla-sisältöjen nouseminen osaksi lasten omaa spontaania toimintaa, esimerkiksi leikkiä. Moninaiset perheiden kulttuuriperinnöstä ammennettavat muistot ja kokemukset antavat aineksia lasten ajattelulle, uuden lasten kulttuurin tuottamiselle. Aikamatkalla kannustetaan myös hyödyntämään museoiden ja kirjastojen ja muiden kulttuurilaitosten tarjoamia mahdollisuuksia, jotka laajentavat ja rikastuttavat työskentelyä. Näin henkilökohtaisesta tulee yleistä.

Kun ryhmissä on esillä yksittäisten lasten ja perheiden valokuvia ja kotivierailukuvia busseissa, kehyksissä, vihkoissa ja seinillä, päiväkoti on enemmän lasten paikka

Yi-Fu Tuanin (2008) mukaan omat tavarat ja paikat vahvistavat lasten persoonallisuutta. Kaikilla ihmisillä näyttää olevan henkilökohtaisia tavaroita sekä joku oma paikka, oli se sitten oma tuoli huoneessa tai nurkka asuntovaunussa. Kun ihminen saa jättää ”jäljen” ympäristöönsä, siitä tulee merkityksellinen ja siihen koetaan osallisuutta. Aikamatkalla – hankkeen toiminnasta saadut kokemukset tuovat esille henkilökohtaisen tilan merkityksen lapsille. Lapsi saa kokea olevansa tärkeä tuodessaan päiväkotiin jonkun oman materiaalin, vaikkapa oman perheen valokuvan tai ukin vanhan kravatin. On tärkeää, että päiväkodissa mietitään, miten aikamatkasisältöjä sijoitetaan lasten ulottuville osaksi alati rakentuvaa leikkiä ja toimintaa. Aikamatkalla kotoa tuotuun materiaaliin liittyy vahva tunneside. Lasten oma henkilökohtainen tila rakentuu ja tulee näkyväksi päiväkotiin tuotavan materiaalin kautta. Omat ja toisten tavarat ja tarinat luovat arvostavaa ja merkityksellistä rakennettua ja sosiaalista oppimisympäristöä.

Minä olen ok ja sinä olet ok

Perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja lasten ja perheiden osallistamiseen tähtäävä Aikamatkalla-toiminta toteuttaa kokonaisuudessaan Uuden varhaiskasvatussuunnitelman (2016) Minä ja meidän yhteisömme – oppimisen alueen tavoitteita. Aikamatkalla perheiden moninaisuutta pidetään rikkautena. Moninaisuus tulee perheiden jakamien sisältöjen avulla näkyväksi ja lasten ja myös aikuisten tietoisuus toinen toisistaan lisääntyy. Tähän oppimisen alueeseen sisältyy myös vahva arvolataus. Ihmiset ovat omanlaisiaan, mutta samanarvoisia, voimme oppia toisiltamme. Minä olen ok ja sinä olet ok.

Taina Sillanpää
Toiminnanjohtaja
Ebeneser-säätiö

4.12.2017 - No Comments!

Aikamatkalla eri sukupolvien lapsuuksiin

juna

Aikamatkalla-hankkeessa 2015 – 17 olemme kehittäneet yhdessä päiväkotien ja asukaspuistojen kanssa menetelmiä ja välineitä lasten ja perheiden osallisuuden vahvistamiseen varhaiskasvatuksessa. Perheiltä on pyydetty sisältöjä toimintaan. Sisällöt ovat olleet valokuvia, esineitä ja tekstiileitä sekä vanhempien ja isovanhempien tai muun lähipiirin pieniä lapsuusmuistoja. Myös työntekijät ovat osallistuneet omilla muistoillaan ja materiaaleillaan.

Yhdistettynä lasten ajatuksiin ja pohdintoihin tästä päivästä muistot ovat käynnistäneet vuoropuhelua eri sukupolvien kesken. Lasten kanssa yhdessä on ihmetelty ja oivallettu, tutkittu, hämmästytty, lumouduttu. Muistojen hyödyntäminen toiminnassa on synnyttänyt jotain uutta. Päiväkodeissa ja asukaspuistoissa on lasten kanssa loruteltu, laulettu, askarreltu, piirretty, valokuvattu ja hyödynnetty digitaalisia sovelluksia. Muistot ovat rikastuttaneet leikkejä ja ne ovat olleet draaman aineksina esimerkiksi esineteatterissa, varjoteatterissa ja marionettiteatterissa.

Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi julkaisimme nettisivuillamme maalis-joulukuussa 2017 Aikamatkalla - Muistojen kalenteria. Kymmenen muistojen teemaa ja kymmenen kuukautta: yhteensä sata lapsuusmuistoa ja tarinaa eri sukupolvilta ja vuosikymmeniltä. Muistojen ja ilmaisun kirjo kuvastaa jakamisen ja jakajien moninaisuutta. Mukana on nopeasti arjessa jaettuja pieniä välähdyksiä ja laveampaa muistelua, tilanteen ja muistelijan mukaan. Aikamatkalla emme arvota emmekä anna pisteitä tyylistä tai kerronnan pituudesta. Jokainen jaettu muisto on pieni kohtaaminen kertojan ja kuulijan kesken ja sellaisena itsessään arvokas.
Kalenteriin kanssamme muistoja jakoivat Aikamatkakumppanimme: mukana olleiden päiväkotien kasvattajat, Ymmerstan, Järvenperän, Heikkilän, Jousen, Ellipsin ja Köpaksen päiväkotien lapset ja perheet, Aikamatkalla-vapaaehtoiset, Emma&Elias –ohjelman koordinaatiotiimi, yhteistyökumppanimme Suomen vanhempainliitosta, nukketeatterityöpajoja ohjanneet Anne Lihavainen ja Ilpo Mikkonen sekä graafikkomme Ismo Rekola. Suuri kiitos kaikille! Tämän kalenterin sata muistoa ovat vain makupala kaikesta Aikamatkalla-toiminnassa jaetusta. Tarinankertojia ja myös muistojen teemoja on paljon suurempi joukko.

Lapsuusmuiston kertominen päiväkodissa, kotona tai mummolassa on lahja lapselle. Kertomalla otamme lapsen osaksi omaa tarinaamme, tarjoamme evästä lapsen identiteetin kehittymiselle, pohjustamme tulevaisuutta. Aikuisten kesken lapsuusmuistot ovat yksi tapa tutustua toiseen vähän paremmin. Lapsuus on kaikkien eri ikäisten yhteinen kohtaamispaikka.

Muistojen kalenterin myötä kannustamme ajatusten vaihtoon eri sukupolvien lapsuuksista yhdessä lasten ja aikuisten kanssa kotona, mummolassa, päiväkodissa, asukaspuistossa, kerhossa, työyhteisön kesken. Se mitä jaamme lasten kanssa tänä päivänä siirtyy osaksi heidän omaa muistojen kirjastoaan. Heidän lastensa ja lastenlastensa kautta tarinat voivat elää hyvinkin seuraavat sata vuotta.

Jaetaanko muisto!

Liisa Lauerma,
projektipäällikkö

19.10.2017 - No Comments!

Äidin omat satumuistot

Yleensä kaapit olivat kiinni. Vaaleankeltaiset lakatut ovet pitivät niiden sisällön siististi salassa.

Tässä huoneessa syötiin nimittäin koulussa lounasta: hernekeittoa, kesäkeittoa, pinaattikeittoa, puuroa. Kiertävä englanninkielen opettaja piti tuntinsa samassa tilassa, kun lautaset oli kerätty ensin pois. Välillä sinne saapui terveydenhoitaja ison fluoripönikän kanssa ja lavuaarin ääressä purskutettiin hampaita.

Hengenravinnon vuoro oli koulun jälkeen ja ehkä kerran viikossa iltaisin. Lakattujen korkeiden kaappien, joita oli ehkä kolme ikkunan molemmin puolin, ovet avautuivat. Siistit rivit kirjanselkiä kutsuivat seikkailujen maailmaan. Eläydyin Anni Swahnin Iris-rukan ja Tottisalmen perillisten kohtaloihin, ahmin kaikki Viisikot, matkustin Tarzanin ja apinoiden perässä viidakkoon. Muistan kirjan tuoksun ja kansien pinnan pehmeän tunnun. Maalaiskansakoulun kirjasto ja sen kirjat olivat ensimmäinen ikkuna maailmaan kotipiirin ulkopuolella. Kerran olin kyllä käynyt automatkalla Norjassa ja mustavalkoisesta televisiosta katsellut Peyton Placea. Kirjojen kanssa pääsin moniin muihinkin paikkoihin.

Filosofi Kai Alhanen kirjoittaa kirjassaan Dialogi demokratiassa osallisuuden kyvyistä. Niistä yksi on kyky kuvitella. Ymmärtääksemme arkielämän vuoropuhelussa toisten kertomaa joudumme venyttelemään oman kokemusmaailmamme ulkopuolelle, kuvittelemaan. Kirjallisuus ja taide ylipäätään tarjoaa meille kokemuksia, jotka avartavat omaa maailmaamme. Kaikkea ei tarvitse eikä voi kokea itse. Kirjojen ja tarinoiden avulla lisääntyy sanavaraston lisäksi myös kyky empatiaan.

Omat muistikuvat lukemisesta liittyvät aikaan 1970-luvun alussa, jolloin osasin jo lukea itse. En pysty muistamaan lukuhetkiä tai unilukemisia oman vanhemman kainalossa. Sen sijaan muistan äidin kerronnan ja jutustelun. Se liittyi hämäränhyssyhetkiin kotona tai kuljeskeluun ulkona luonnossa. Äiti oli suuri mielikuvittelija, näkymättömän maailman, tonttujen ja keijujen ystävä. Maalla, missä syksyn ja talven pimeä oli syvää ja taivas tähdistä kirkas, metsä hiljainen ja samalla rapinaa ja kihinää täynnä, oli helppoa mielikuvitella luonnon näkymätöntä elämää.

Reippaiden Viisikoiden rinnalle nousivat L.M.Montgomeryn Anna-kirjat ja Kanadan kaukaisista Prinssi Edwardin saarista tuli kuin omia kotikontuja. Kuten tuli Muumilaaksostakin, kun isoveli osti minulle pikkusiskolleen Muumi-kirjan toisensa jälkeen. Myös Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu ja Saariston lapset tulivat läheisiksi.

Sitten tuli nuoruus ja nuori aikuisuus ja toisenlaiset kirjat. Kun omat lapset syntyivät, sukelsimme yhdessä satujen ja mielikuvituksen maailmaan. Yhdessäolon rauhalliset hetket olivat kaikille mieluisia. Esikoinen kainalossa imetin kuopusta ja luimme. Vauvan varttuessa makoilimme sängyssä ja luimme. Vuodesta toiseen, vielä alakouluikäisenä. Kävimme ahkerasti lähikirjastossa. Voi miten paljon parissa kymmenessä vuodessa oli tullut uusia lastenkirjoja! Mauri Kunnaksen kuvakirjat, Nopoloiden Risto Räppääjä ja Heinähattu ja Vilttitossu, Elina Karjalaisen Uppo-Nalle, Eduard Uspenskin Fedja-setä ja monia muita. Luimme Roald Dahlia ja C.S.Lewisin Narnia-sarjan, jota kuopuksen kummitäti innostuneena suositteli ja johon en ollut itse koskaan tutustunut lapsena.
Lasten kasvettua olen satujen maailman suhteen taas omillani. Olen lukemani ja kokemani varassa ja aina voin ammentaa uusista mielikuvitusmaailmoista lisää. Kirjat ja tarinat eivät koskaan jätä yksin.

Eivätkä yksin jätä myöskään sukupolvien tarinat ja muistot. Oman lähipiirin kertomukset omasta lapsuudesta, perheenjäsenten tekemisistä ja kolttosista, arjen askareista, eläimistä, vuodenajoista ja leikeistä sekoittuvat omassa mielessä kaiken muun elämässä koetun kanssa. Joskus mielikuvittelen menneitä sukupolvia asumaan linnoihin, ottamaan erilaisia rooleja kuninkaina, ritareina tai eläinhahmoina, kohtaamaan toisiaan uusissa tilanteissa ja paikoissa. Vuoropuhelu oman historian kanssa voi ottaa leikin muodon ja yhdistellä faktaa ja fiktiota. Sadut ja lastenkirjat antavat tähän aineksia niin lapsille kuin aikuisille.

Liisa Lauerma
projektipäällikkö

Aikamatkalla Avoimessa illassa 17.10. teemana olivat sadut ja satumuistot. Muistelun lisäksi sukelsimme medialeikin avulla omien lempisatukirjojen kuviin.
Aikamatkalla Suomi 100 -Muistojen kalenterissa lokakuussa Ellipsin päiväkodin lapset kertovat lempisaduistaan.

27.6.2017 - No Comments!

Kotiaskaremuistot virittivät draamaleikkiin ja videointiin

Aikamatkalla-hankkeessa mukana olevissa päiväkodeissa on kokeiltu erilaisten muisteluteemojen soveltuvuutta aineksiksi lapsiryhmässä työskentelyyn. Yksi onnistuneista teemavalinnoista on ollut kotiaskareet.

Espoolaisen Planeetan päiväkodin 4-5-vuotiaiden lasten kanssa kevään 2016 teematyöskentely aloitettiin pohtimalla minkälaisia työtehtäviä lapset tekevät päiväkotiryhmässä; pöytien kattamista, oman leikkipaikan siivoamista, tavaroiden paikoilleen järjestämistä jne. Lisäksi muistuteltiin mieleen erilaisia kotitöitä, joita lapset tekevät vanhempiensa kanssa. Huomattiin, että kodeissa on hyvin erilaisia käytäntöjä.
Teematyöskentelyä jatkettiin lähettämällä jokaiseen kotiin lapsen ikiomassa, viestimistä varten tehdyssä Aikamatkarasiassa kirje, jossa kysyttiin sekä vanhemmilta, että isovanhemmilta: ”Minkälaisia kotiaskareita teit vanhempiesi kanssa ollessasi lapsi? Kirjoita meille kotiaskaremuistosi.”

Valitusta teemasta oli selvästi paljon kokemuksia, koska vastauksia saatiin paljon. Esimerkiksi mattojen tamppaus, oman sängyn petaaminen, porkkanoiden ja perunoiden kuoriminen, postin hakeminen, roskapussin vieminen ja nurmikon leikkaaminen nousivat esiin vanhempien muistoista. Isovanhempien muistoja olivat esimerkiksi kaasupollettien, irtovoin ja maidon hakeminen sekatavarakaupasta, pikkusisaruksista huolehtiminen, lypsyapulaisena toimiminen, munien hakeminen kanalasta ja juurikasmaan kitkeminen. Vanhempien ja isovanhempien lisäksi muistojaan jakoivat myös ryhmän työntekijät.

Kotiaskaremuistoja odotettiin ja kuunneltiin innostuneesti aamupiireissä. Ne herättivät ihmettelyä ja keskustelua esimerkiksi maaseudun ja kaupungin eroista ja kotieläimistä, jotka kuuluivat luonnollisena osana maaseudun arkeen. Myös menneen ajan ja nykyajan lapsuuden erot tulivat konkreettisesti esiin muistojen kautta ja herättivät pohdintaa. Monet kotiaskareet olivat lapsille tuntemattomia ja yhdessä selvitettiin, mitä ne tarkoittavat.

Lapset saivat muistoista uusia ideoita leikkeihinsä sisällä päiväkodissa ja ulkona pihalla. Muistot innostivat lapsia myös opettelemaan oikeiden kotiaskareiden tekemistä päiväkodissa: imurointia, pölyjen pyyhkimistä, pyykkikoneen täyttöä ja pyykin ripustamista, sekä tiskaamista. Erään isoäidin kertoman muiston ja häneltä saadun reseptin mukaan myös leivottiin piimäkakkua lasten kanssa.

Teematyöskentelyä rikastutettiin tekemällä retki Ebeneser-säätiön Lastentarhamuseoon, Helsinkiin. Museon työkasvatus-opastus sopi hyvin laajentamaan kotiaskareiden kirjoa: polttopuiden kantaminen, pyykin peseminen käsin pesuvadeissa ja kenkien kiillottaminen oikealla kenkärasvalla olivat aikoinaan lastentarhan arkisia töitä. Opastuksella lapset pääsivät kokeilemaan näitä askareita entisajan lastentarhavaatteisiin pukeutuneina.
Mediakasvatus liitettiin osaksi valittua teemaa ja lapsia videoitiin päiväkodin tabletilla tekemässä eri sukupolvien kotiaskareita. Kaikki pääsivät vuorollaan videoinnin kohteeksi ”näyttelemään”. Kuvatuista koosteista editoitiin Kotiaskareet- elokuva.

Muistojen pyytämisen lisäksi perheitä osallistettiin pyytämällä kotoa yksi käytetty kodin työväline päiväkotiin draamatyöpajaa varten. Työpajassa tiskiharja, puurokauha, pullasuti ja ikkunalasta tuunattiin tekstiilejä ja lankoja hyödyntämällä ihastuttaviksi ja persoonallisiksi ”työvälinenukeiksi”. Nukkien kanssa esittämistä harjoiteltiin erilaisista töistä kertovaa laululeikki- esitystä varten.

Kotiaskareet- teeman parissa työskentely kesti kolmisen kuukautta. Perheet palauttivat kysyttyjä muistoja omaan tahtiinsa, osa nopeasti ja innokkaasti ja osaa perheistä piti muistuttaa suullisesti useaan kertaan. Kotiaskaremuistoja kysyttiin ja saatiin myös englanniksi, koska osalla perheistä oli haasteita ymmärtää suomenkielistä pyyntöä ja tuottaa suomenkielistä tekstiä. Videopätkien kuvaaminen, työvälinenukkien askarteleminen ja nukke-esityksen harjoitteleminen toteutuivat pikkuhiljaa pienryhmissä huomioiden kaikkien lasten osallisuus.

Teematyöskentely huipentui kevätjuhlassa, jonne kutsuttiin vieraaksi vanhemmat ja isovanhemmat. Lapset koristelivat juhlatilan, leipoivat tarjottavat herkut ja saivat esittää juhlayleisölle esityksensä tekemillään nukeilla. Kotiaskareet- elokuvan ensiesitys oli kevätjuhlan jännittävä kohokohta. Oli kaikille osapuolille; lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille vaikuttava kokemus nähdä sekä itsensä, että ikiomia jaettuja muistoja valkokankaalta elokuvan muodossa.

Aila Holopainen
Työpajaohjaaja, kouluttaja

9.6.2017 - No Comments!

Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukeminen toiminnallisin menetelmin

Olen lastenohjaajan työssäni kohdannut lapsia ja perheitä usean vuoden ajan. Suomessa asuvat perheet ovat kokemukseni mukaan entistä monimuotoisempia. Tähän on vaikuttanut merkittävästi myös maahanmuuton huomattava lisääntyminen viime vuosina. Monikulttuuristen perheiden tuen tarpeet tiedostetaan ja keinoja heidän tukemiseensa on kehitetty jo pitkään. Eri maista Suomeen muuttaneiden perheiden erityisen tuen tarpeita on huomioitu erityisesti neuvolassa, päivähoidossa ja kouluissa. Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen menetelmiä sovelletaan käytännössä vain lapsiin, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Suomea äidinkielenään puhuvaa kahden kulttuurin lasta, ei välttämättä mielletä monikulttuuriseksi. Suomessa arvioidaan asuvan noin 87 000 alaikäistä lasta, joiden vanhemmista toinen on syntynyt Suomen ulkopuolella. Viimeisimmän tilastotiedon mukaan kaksikulttuuristen perheiden lukumäärä on kasvanut lähes 15 000:lla viidessä vuodessa.

Kaksikulttuuristen perheiden vanhempien on tärkeää tarjota myönteisiä kokemuksia molemmista kulttuureista. Vanhemmat voivat tukea lapsen eheän identiteetin kehittymistä siten, että lapsi voi olla ylpeä itsestään ja taustastaan. Kun kaksikulttuurisen perheen vanhemmat asuvat lapsen kanssa, tulee myös toisen vanhemman kulttuuri luontevammin tutuksi lapselle. Kahden kulttuurin perheen vanhempien erotessa, saattaa lapsen yhteys toiseen biologiseen vanhempaan olla heikko, tai se voi katketa kokonaan. Suomalainen vanhempi ei välttämättä tunne juuri ollenkaan toisen vanhemman kulttuuria. Hän voi pitää myös entisen puolisonsa kulttuuria eron syynä, jolloin asenteet hänen kulttuuriinsa ovat negatiivisia. Yksin kaksikulttuurista lasta kasvattava vanhempi voi mieltää lapsensa täysin suomalaiseksi ja kieltää toisen vanhemman perimän vaikutuksen lapseen. Tämä voi aiheuttaa kaksikulttuurisessa lapsessa suurta hämmennystä ja vaikuttaa haitallisesti eheän identiteetin kehittymiseen.

Itselläni ei ole kaksikulttuurista taustaa, mutta kiinnostuin aiheesta sosionomi -opintojeni monikulttuurisuuteen liittyvässä harjoittelussa Familia ry:ssä. En ollut aiemmin ajatellut kaksikulttuurisia perheitä erillisenä ryhmänä. Saatuani aiheesta monipuolista tietoa, ymmärsin kaksikulttuuristen perheiden tukemisen tarpeen. Minulla tulisi kasvatusalan ammattilaisena olla tietoa ja välineitä tukea myös kaksikulttuurisia lapsia ja perheitä esimerkiksi päivähoidossa, lastensuojelutyössä ja lapsiperhetyössä. Tartuin innokkaasti mahdollisuuteen tehdä opinnäytetyöni kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemisesta. Tavoitteena oli vahvistaa vanhemman ymmärrystä identiteetin tukemisen merkityksestä ja tarjota heille konkreettisia välineitä lastensa tukemiseen. Ideoimme kehittämisprojektia, jonka aikana järjestettäisiin kolme toiminnallista työpajaa kaksikulttuurisille lapsille ja heidän suomalaisille yksinhuoltajavanhemmilleen. Olin innostunut kehittämisprojektin ajankohtaisuudesta ja hyödyllisyydestä. Tarvitsimme kuitenkin yhteistyökumppanin toiminnallisten menetelmien suunnitteluun ja työpajojen käytännön toteuttamiseen.

Pyysin toiseksi yhteiskumppaniksi Familia ry:n ehdottamaa Ebeneser –säätiötä. Vuosina 2010 – 2011 toteutettu Aikamatkalla –perheen ja suvun tarinat pilottiprojekti oli myös minulle ennestään tuttu, joten arvelin heillä olevan tähän projektiin tarvittavaa tietoa ja osaamista. Nykyinen Aikamatkalla kehittämishanke 2015 -2017, kehittää ja vakiinnuttaa pilottihankkeessa syntyneitä lapsen osallisuutta, juuria ja sukupolvien vuorovaikutusta vahvistavia toimintamuotoja. Hankkeen tavoitteet ja arvot tukivat opinnäytetyöni tavoitteita, joten olin helpottunut, kun Ebeneser –säätiö otti opinnäytetyöni osaksi kehittämishankettaan. Yhteistyömme tuloksena järjestettiin kolme työpajaa marras – joulukuussa 2016 Ebeneser –säätiön lastentarhan museossa. Ensimmäiseen työpajaan osallistuivat kaksikulttuuristen perheiden suomalaiset yksinhuoltajavanhemmat. Kahteen seuraavaan työpajaan oli kutsuttu vanhempien lisäksi myös heidän 4 – 8 –vuotiaat kaksikulttuuriset lapsensa.

Ensimmäiseen työpajaan oli ilmoittautunut kuusi perhettä, joista kolme tuli paikalle. Ensimmäisen työpajan tarkoituksena oli vahvistaa vanhemman ymmärrystä lapsen identiteetin tukemisen tarpeesta. Familia ry toi esiin kaksikulttuurisen identiteetin muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Aikamatkalla –tiimin osuudessa lähestyttiin lasten juurien tukemisen merkitystä, vanhemman omiin juuriin ja identiteettiin paneutuvan työskentelyn avulla. Ymmärtäessään omien juurien vaikutuksen identiteettinsä kehittymiseen, on helpompaa oivaltaa myös lapsensa identiteetin tukemisen tärkeys. Ensimmäinen tapaaminen alkoi odottavissa ja hieman jännittyneissä tunnelmissa. Tunnelma vapautui vähitellen ja kaikki osallistujat kokivat vanhempien yhteisen tapaamisen tärkeänä. Omiin juuriin liittyvä työskentely herätti ajatuksia, jotka vahvistivat oman lapsen juurien tuntemisen tärkeyttä. Vertaistukea ja ajatustenvaihtoa pidettiin voimaannuttavana. Perheiden taustojen ja elämäntilanteiden erilaisuus yllättivät. Yhteydet lapsen biologiseen isään ja tiedot hänen kulttuuristaan vaihtelivat paljon. Emme olleet työpajoja ideoidessamme huomioineet, että kaksikulttuurisen lapsen yksinhuoltajaksi mieltävät itsensä myös uusperheessä elävät vanhemmat. Kaksikulttuurisen lapsen uusperhe voi olla kantasuomalainen tai siihen voi vaikuttaa myös uuden puolison kolmas kulttuuri. Lapsen identiteetin tukemisessa pitäisi huomioida silloin koko perhe.

Toisessa työpajassa lapset valmistivat Aikamatkalla –tiimin ohjaajan ja vanhempansa tukemana Aikamatkalla –laatikon. Laatikkoon oli tarkoitus kerätä vähitellen lapsen isän kulttuuriin liittyviä muistoja, valokuvia ja esineitä. Osa vanhemmista toi mukanaan valokuvia ja Internetistä tulostettuja kuvia biologisen isän kotimaasta; sen luonnosta, eläimistä ja lipusta. Kaikki eivät löytäneet sopivaa materiaalia kotoaan. He ottivat kuvia lapsestaan paikalle tuotujen karttojen äärellä ja tekivät myös sommitelmia muovieläimistä. Valitut eläimet olivat yleisiä lapsen isän kotimaassa. Tulostettuja kuvia käytettiin Aikamatkalla –laatikon koristeluun.

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_1
aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_2

Osallistuminen työpajaan ja vieraiden ihmisten tapaaminen, oli lapsille aluksi jännittävää. Lastentarhan museo on paikkana mielenkiintoinen ja virikkeellinen, joten lasten oli välillä vaikea keskittyä työpajan toimintaan. Ohjaaja sai kuitenkin sekä aikuiset että lapset innostumaan yhteisestä toiminnasta. Kaikki perheet tekivät Aikamatkalla –laatikon ja siitä tuli lapsille todella tärkeä. Se oli konkreettinen asia, joka toi esiin myönteisiä asioita lapsen toisesta kulttuuriista. Materiaalien etsiminen ja valitseminen toivat jo unohtuneita muistoja mieleen lapsen isän kotimaasta. Laatikon avulla lapsen toiseen kulttuuriin liittyviä asioita oli luonteva ottaa puheeksi kotona. Vanhemmat kertoivat, että työpajat saivat lapset pohtimaan ja kysymään asioita, joita ei ole aiemmin käsitelty. Lapsi sai myös vahvistuksen siihen, että biologiseen isään liittyvistä asioista saa puhua.

Kolmannessa työpajassa lapset ja vanhemmat valmistivat käsityönä voimaeläimen, joka muistuttaa toisen vanhemman kulttuurisista juurista. Hahmoon oli mahdollista käyttää toisen vanhemman kotimaahan liittyviä tekstiilejä. Lapset innostuivat voimaeläinten askartelusta. Vanhempien avustuksella syntyi eläinperhe ja sorminukkeja. Eläinhahmot tulivat mukaan lasten leikkeihin jo työpajan aikana. Yksi äideistä suunnitteli, että työpajassa tehtyjä eläinhahmoja voisi käyttää lapsen ja hänen isänsä Skype –keskusteluissa. Lapsi ei ole käyttänyt enää aktiivisesti isänsä äidinkieltä ja se on vähitellen unohtunut. Eläinhahmot voisivat innostaa lasta tekemään isälleen esityksiä Skypessä, joka vahvistaisi lapsen kaksikielisyyttä. Kaksikielisyys on rikkaus, jonka avulla saa yhteyden molempiin kulttuureihin ja tukea identiteetin kehittymiseen.

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_3

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_4

Haastattelin vanhempia viimeisen työpajan jälkeen voidakseni arvioida työpajojen tarpeellisuutta ja toteutuksen onnistumista. Kaikki osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukemiseen suunnattuja työpajoja tarvitaan myös jatkossa. Kaksikulttuurisen lapsen Identiteetin kehittyminen tarvitsee tukea ja omista juurista tulee saada keskustella avoimesti. Lapsiperheen arjessa kaksikulttuurisuuteen liittyvät asiat helposti unohtuvat. Perheet kokivat että kaksikulttuurisille perheille suunnattuja tukitoimia tarvitaan, erityisesti jos yhteys toiseen kulttuuriin on heikko. Ryhmästä saatua vertaistukea ja kokemusten vaihtoa pidettiin tärkeänä. Lapset tulivat mielellään työpajoihin ja olivat innostuneita työpajoissa tehdyistä tuotoksista. Osallistuminen oli herättänyt lapsissa hyvää pohdintaa heidän omista juuristaan. Työpajojen sisältöä, käsiteltäviä teemoja ja käytettäviä menetelmiä voi muokata kohderyhmän tarpeiden mukaan. Yhteyden puute toiseen kulttuuriin tuo toiminnan suunnitteluun omat haasteensa. Kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukemiseen löytyy kuitenkin keinoja silloinkin, kun ei ole käytettävissä valokuvia ja suvun muistoja. Kielen lisäksi yhteyden toiseen kulttuuriin voi saada esimerkiksi musiikin, tanssin, ruoan, tarinoiden, vaatteiden ja leikin kautta.

Jos kaksikulttuurisen identiteetin tukemisen merkitystä tuodaan esiin, perheiden tuen tarve tiedostetaan yleisemmin ja osataan myös vaatia tukea. Kaksikulttuurisuuden yleistyessä, vanhemmat tarvitsevat tietoa ja välineitä lasten tukemiseen entistä enemmän. Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemiseen toiminnalliset menetelmät sopivat hyvin, koska toiminnasta saadut elämykset voivat antaa iloa ja voimavaroja perheen erilaisiin haasteisiin. Toiminnan kautta on myös helpompi käsitellä asioita, joista voi olla muuten vaikea puhua. Toiminnallisten menetelmien tarkoituksena on käynnistää prosesseja, jotka tuovat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Toiminnallisia menetelmiä voi helposti soveltaa myös varhaiskasvatuksen ammattilaisten käyttöön esimerkiksi päivähoitoon. Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemiseen suunnattuja toiminnallisia työpajoja tarvitaan ehdottomasti myös jatkossa. Olen kiitollinen, että olen saanut osallistua kehittämisprojektiin, joka voi olla alku uudelle kaksikulttuuristen perheiden tukimuodolle.

Mia Blomstedt,
sosionomi (AMK)

3.4.2017 - No Comments!

Taitavat perheet tekivät näyttelyn

Missä sinä olet taitava? Tätä kysyivät päiväkoti Jousen työntekijät lapsilta ja perheiltä ja saivat vastauksia näyttelyksi asti.

Aikamatkalla-toiminta on jatkunut Jousessa jo toista vuotta. Tämän vuoden teemaksi päiväkoti valitsi erilaiset taidot.

Liikkeelle lähdettiin lapsen omista vahvuuksista. Niitä kysyttiin lapsilta itseltään ja vanhemmat saivat kertoa lapsensa taidoista. Monenlaista osaamista löytyi. Sadeed on taitava pyöräilemään ja Nesma voimistelee. Ankur osaa kirjoittaa kauniilla käsialalla kirjaimia ja numeroita. Suvi laulaa ja Aatos kiipeilee. Kaikille oman lapsen kehuminen ei ollut helppoa ja vanhemmat ja työntekijät pohtivat lasten vahvuuksia myös yhdessä.

Perheet saivat alkuvuodesta täytettäväkseen sukupuun, johon kirjattiin vanhempien ja isovanhempien taitoja. Taito voi liittyä työhön, harrastukseen tai arjen askareisiin. Jokainen sai itse määritellä, mitä halusi kertoa. Työntekijät näyttivät mallia. Esimerkiksi Millan kertomus isästään Kimmosta, joka osaa rakentaa, herätti lasten parissa paljon kiinnostusta.

Maaliskuun lopussa päiväkoti Jousen saliin levittäytyi viikon ajaksi taitojen näyttely, johon kutsuttiin lapset perheineen. Esillä olivat taitosukupuut, valokuvia, esineitä ja tekstiilejä. Valloittava näyttely teki näkyväksi perheiden ja Jousen työntekijöiden moninaista luovaa osaamista, harrastuneisuutta ja arjen taitoja. Se yhdisti myös eri sukupolvia. Mokkasiinit-ryhmän Aliisan hamahelmiaskarteluista oli näytteillä värikäs kuvakollaasi. Aliisan äiti oli valmistanut lasten pienen kanteleen ja pappa puisen nuottitelineen.

Perheiden esimerkit olivat houkutelleet lapsiakin kokeilemaan uusia taitoja. Kun mummokin kerran on taitava ompelemaan ja korjaamaan vaatteita, myös Mokkasiinien pojat halusivat tehdä ompelutöitä.

Käsityön taitajia Jousen näyttely esittelikin monia. Esimerkiksi Arminin ja Ankurin mummit olivat neuloneet lasten vaatteita. Työntekijöistä Milla oli tuonut Birgitta-mumminsa neulomat vauvan villavaatteet, jotka ovat olleet Millan omillakin lapsilla käytössä. Puolapuilla esittäytyi monen isovanhemman käsityötaidetta, muun muassa Elenan babuskan valkea pitsiliina. Käsitöissä kiinnitti huomiota se, että vaikka tekijät olivat eri kulttuureista, osassa töissä oli tuttua samankaltaisuutta. Kulttuurista kirjoa toki löytyi myös. Pitsimäiset värikkäät koristeliput ja – maljakot olivat Ubahin ja Aishan äidin tekemiä. Riian ja Ronin perheeltä oli näyttelyyn saatu origameja.

Jousen näyttelyssä taitoja ja ammatteja ei arvotettu, vaan iloittiin yhdessä monipuolisesta ja yllätyksellisestä osaamisen kirjosta. Valokuvarivistöt äitien ja isien kakuista ja pizzoista kertoivat arjen ja juhlan antimista. Valokuvat Minean isän moottorisahakokoelmasta ja Lukan isovanhempien talvisesta verkkokalastuksesta asettuivat rinnan Rosen runoilija-isoisän arabiankielisen runonäytteen kanssa. Nalin isän Helsinki-aiheisista maalauksista oli saatu mukaan valokuvia, työntekijöiltä oli esillä nuoruuden kuvataidetöitä.

Näyttelyn avajaisissa lapset kuljettivat käsipuolesta vanhempiaan ympäri salia. He tunnistivat tuttuja nimiä, esittelivät ylpeinä omia ja kavereiden perheiden tuotoksia vanhemmilleen.

Taitojen kerääminen tutustutti työntekijöitä ja perheitä toisiinsa, myös työtovereista tuli esiin uusia puolia. Näyttelyssä lapset ja perheet olivat myönteisen huomion kohteena. Kaikilla on jokin taito. Aina sitä ei niin taidoksi ymmärräkään, ennen kuin toinen sen osoittaa. Näyttelyn ensimmäinen vieras Irma esimerkiksi on hyvä mummoilussa.

Jos ei tästä näyttelystä kävijä poistunut hyvillä mielin, niin sitten ei kyllä mistään, niin hersyvän hyvän tuulen näyttelyn Jousen väki oli saanut aikaiseksi.

Liisa Lauerma
projektipäällikkö

Päiväkoti Jousen Aikamatkalla Taito- & taidenäyttely 28.-31.3.2017 juhlisti lasten, perheiden ja suvun sekä henkilökunnan moninaisia taitoja.

aikamatkalla_jousen-taitonayttely

3.3.2017 - No Comments!

Muistot ja arjen moninaisuus

Eräässä päiväkodin työntekijöiden Aikamatkalla-kehittämispäivässä teimme leikkimielisen maakuntaeläintestin. Suomen jokaisella 19 maakunnalla on oma nimikkoeläimensä. Eri maihin liitetään omia tunnuseläimiä. Mikä on sinun synnyinmaakuntasi tai kotimaasi eläin?

Työntekijöiden ryhmä oli monikulttuurinen. Selvisi, että joukossa oli muun muassa reipas ryhmä siilejä (Uusimaa), yksi poro (Lappi), yksi norsu (Indonesia), yksi leijona (Somalia) ja yksi kameli (Irak). Tehtävä herätti osallistujissa suurta hilpeyttä. Kuka voisi olla pitämättä näistä sympaattisista, rohkeista ja viisaista eläimistä. Sitä jäin itse miettimään, että kumpikohan tunsi olonsa joukossa erilaisemmaksi: tuntureiden poro vai aavikoiden kameli.

Aikamatkalla-koulutuksissa olemme lähestyneet lapsuutta arkimuistojen kautta. Onko lapsella lemmikkiä? Entä mitä eläimiä äidin lapsuuteen liittyi? Mitä isoisä kertoo? Muistojen ja tarinoiden maailmassa lapsen perheen rakas Tepa-koira kohtaa äidin lapsuuden hevostallien Poju-ratsun ja isoisän vuosien varrella eläinten taivaaseen metsästämät jänikset ja peurat. Päiväkodin lapsiryhmässä suomalaisen isoäidin pihapiirissä hiiriä jahtaava kissa kohtaa somalialaisen villikissan ja tuoreita apiloita märehtivä lehmä maitoa lypsävän kamelin.

Vaikka elämänympäristöt vaihtelevat niin arki säilyy: laitetaan ruokaa, tehdään käsitöitä, hoidetaan ja hellitään eläimiä, tehdään kotiaskareita, käydään töissä ja koulussa. Kaikilla on omat ruokansa, mutta kaikki syövät. Kuka karjalanpiirakoita, kuka sambuuseja. Paikallisia perinteitä ja jakolinjoja on paljon. Itäsuomalaiset ja länsisuomalaiset on perinteisesti erottanut leivän valmistus: lännessä on orsilla säilötty kovaa reikäleipää, idässä leivottu usein ja syöty pehmeää leipää.

Kun mennään ajassa taaksepäin, löytyy paljon moninaisuutta ihan tavallisessa suomalaisessa arjessa. On maalaisia ja kaupunkilaisia, karjalaisia ja pohjalaisia, tehtaan työläisiä ja virkamiehiä, köyhiä ja varakkaita. Nykylasten isovanhempien lapsuus 1950-luvulla voi näyttäytyä varsin erilaisena ja eksoottisena: ei autoa, mikroaaltouunia, pesukonetta, televisiota, kännykkää, iPadia, jugurttia, energiajuomia, hampurilaisia. Tästä voisi päätellä, että kaikki erilaisuus ei ole aina tänä päivänä kohtaamassamme ”toisessa”. Erilaisuutta on myös ikiomien sukupolviemme historiassa. Ja sehän taas on muistelijalle suuri rikkaus.

Sukupolvimuistoista löytyy myös samastumiskohteita nykypäivän tapahtumiin. Isovanhempien vanhemmat kokivat sota-ajan ja pulan, osa joutui lähtemään evakkoina sodan jaloista ja jättämään kotinsa. Tuhansia sotalapsia kuljetettiin meren yli naapurimaahan Ruotsiin. Auttaisiko oman historian tunteminen lisäämään ymmärrystä tai empatiaa esimerkiksi tämän päivän pakolaisia kohtaan?

Jousen päiväkodissa Helsingissä on alkuvuodesta lasten kanssa keskusteltu ja nimetty heidän omia vahvuuksiaan: mitä minä osaan, missä olen taitava? Työntekijät ovat kertoneet taidoista ja vanhemmilta on kerätty muistoja ja tarinoita perheen ja suvun taidoista. Niitä onkin monenlaisia. Pohjalainen mummi osaa leipoa ihan parhaat pullat, nepalilaisella isoäidillä on meditoinnin ja rauhoittumisen taito. Suomalainen vaari tuntee puut ja pilvet, somalialainen isoisä kirjoittaa runoja. Suomalainen isoäiti kutoo löytökoiralle villapaidan, somalialainen isoäiti punoo puun lehdistä maton tai korin.

Kyllä maailmaan mahtuu paljon taitoja ja osaamista. Ainakin jos tulee kysyneeksi. Jaetaan siis muisto!

Liisa Lauerma,
projektipäällikkö

23.2.2017 - No Comments!

Monikulttuurisuus varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatus on osa kulttuurisesti muuntuvaa ja monimuotoista yhteiskuntaa. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään varhaiskasvatusta, jossa kulttuurit ovat läsnä kaikkialla. Meistä jokainen on oman ja ympäröivän kulttuurinsa kasvattama. Monikulttuurisuudella viitataan usein maahanmuuttajiin, vaikka myös omassa valtaväestössämme on ja on aina ollut erilaisia perheitä. Helsingin päivähoidossa ja esiopetuksessa on paljon myös eri puolilta maailmaa muuttaneiden perheiden lapsia. Monikulttuurisuuden sijasta pitäisi oikeastaan puhua moninaisuudesta.

Kasvatus on toimintaa, jonka myötä kulttuuriset arvot, tavat ja normit välittyvät, muovautuvat ja uudistuvat. Osaltaan kasvatuksen tavoite on siirtää kulttuuriperintöä sekä tärkeinä pidettyjä arvoja ja traditioita seuraavalle sukupolvelle. Kasvatuksen avulla ohjataan lapsia muodostamaan omia mielipiteitään ja arvioimaan kriittisesti vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja sekä toimimaan eettisesti kestävällä tavalla. Kasvatuksen sivistystehtävänä on ohjata tietoisesti lasten yksilöllisen identiteetin muotoutumista siten, että lapset oppivat havaitsemaan oman toimintansa vaikutukset toisiin ihmisiin ja ympäristöönsä. Lasten kehitystä tuetaan niin, että he oppivat toimimaan sekä käyttämään osaamistaan myös toisten hyväksi.

Kulttuurinen moninaisuus nähdään voimavarana. Yhteisössä tunnistetaan, että oikeus omaan kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja katsomukseen on perusoikeus. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään suomalaista kulttuuriperintöä ja kansalliskieliä sekä yhteisön ja ympäristön kulttuurista, kielellistä ja katsomuksellista monimuotoisuutta. Tämä edellyttää henkilöstöltä tietoa toisista kulttuureista ja erilaisista katsomuksista sekä taitoa nähdä ja ymmärtää asioita monesta näkökulmasta ja asettua toisen asemaan. Erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan myös uusia tapoja toimia yhdessä. Samalla edistetään kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Kielitietoisessa varhaiskasvatuksessa tiedostetaan, että kielet ovat läsnä jatkuvasti ja kaikkialla. Henkilöstö ymmärtää kielen keskeisen merkityksen lasten kehityksessä ja oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan kuulumisessa. Monikielisyyden näkyväksi tekeminen tukee lasten kehitystä kulttuurisesti moninaisessa maailmassa.

Varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon, että lapset kasvavat erilaisissa kielellisissä ympäristöissä. Kotien tavat käyttää kieltä ja olla vuorovaikutuksessa vaihtelevat, ja kodeissa voidaan puhua useita kieliä. Kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta tehdään varhaiskasvatuksessa näkyväksi yhteistyössä huoltajien kanssa. Tämä osaltaan tukee lasten kielellisten identiteettien kehittymistä. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kieleen ja kulttuuriin liittyvien näkökohtien katsotaan koskevan jokaista varhaiskasvatukseen osallistuvaa lasta. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2016.)

Aito ja luonteva varhaiskasvatus on mahdollista, kun varhaiskasvattajat pystyvät eri kulttuurien kasvatuksellisten ominaispiirteiden, arvojen ja käyttäytymismallien ymmärtämiseen. Ratkaisevaa on yhteisöllisyys toiminnassa, yhteinen näkymä siitä, mitä monikulttuurisuus – moninaisuus tarkoittaa juuri meidän päiväkodissa.

Irma Sihvonen
Mellunkylän varhaiskasvatusalueen päällikkö
Varhaiskasvatusvirasto

Aikamatkalla-hankkeessa 2015 – 17 mukana ovat Helsingin Mellunkylän varhaiskasvatusalueen päiväkodit Jousi, Kuovi, Kivilinna, Liinakko ja Humikkala.

6.2.2017 - No Comments!

Ajatuksia Aikamatkailusta Ellipsin ja Planeetan vasuillassa!

Ellipsin ja Planeetan päiväkotien yhteinen vasuilta (vasu = varhaiskasvatussuunnitelma) pidettiin 10.1.2017. Sen aiheena oli laaja-alainen osaaminen. Ilta aloitettiin pikagallupilla, jonka kysymykset liittyivät Aikamatkalla työskentelyyn lasten ja perheiden kanssa. Jakauduimme kuuteen kolmen hengen ryhmään, jokainen ryhmä sai neljä kysymystä ja vastausaikaa oli vain viisi! minuuttia. Ideana oli, että juuri ensimmäisenä mieleen tulevat asiat kirjataan ylös.

Vasuillan pohdintaa. Miten Aikamatkalla tukee lapsen identiteetin rakentumista?

Vasuillan pohdintaa. Miten Aikamatkalla tukee lapsen identiteetin rakentumista?


Ensimmäisenä kysyttiin sitä, että miten perheen ja suvun muistojen jakaminen yhdessä lasten kanssa voi kasvattajien mielestä tukea lapsen identiteettiä ja minäkuvan rakentumista.
Vastausten mukaan koettiin, että lapsi kokee kuuluvansa johonkin suurempaan kuin perheensä. Hän muodostaa kuvan siitä, mistä hän on tullut ja millainen hän on. Muistojen jakaminen kannustaa tutustumaan omiin juuriinsa ja auttaa ymmärtämään itseään ja taustojaan. Suku tulee tutuksi.

Toisena kohtana mietittiin, millaisia muistoja itse haluaa jakaa lasten kanssa päiväkodissa. Omat lapsuus- ja koulumuistot nousivat vahvasti esille. Se, mitä on itse tehnyt tai leikkinyt lapsena. Myös muistot eläimistä olivat suosittuja. Mukavia opetuksellisia eri aikakauden tapoja haluttiin myös jakaa. Pohdittiin, että sekä hyvät että huonot muistot voivat tukea lasten kasvua ja kehitystä.

Seuraavaksi pohdittiin miten tämä käytännössä tapahtuu lasten ja perheiden kanssa.
Lapsen perheen ja suvun muistojen jakaminen tapahtuu luontevasti eri arjen tilanteissa, esimerkiksi piireissä, ruokailuissa, keskusteluissa lasten kanssa, lasten kokouksissa, leikeissä ja peleissä. Perheiden kanssa se luonnistuu parhaiten päivittäisissä kohtaamisissa, juhlissa ja vanhempainilloissa. Kaikki ryhmät olivat myös tehneet Aikamatkalla -kyselyjä vanhemmille, mutta osalla ryhmistä on ollut haasteellista saada vastauksia takaisin päin. Materiaalin jakaminen on koettu myös hyväksi keinoksi.

Aikamatkaa käytännössä: millaisissa tilanteissa muistoja voi jakaa?

Aikamatkaa käytännössä: millaisissa tilanteissa muistoja voi jakaa?


Lopuksi keskustelimme miten lapset ovat suhtautuneet muistojen jakamiseen. Lapsista on mukava kuulla ja jakaa omia muistojaan. He ovat kiinnostuneita ja innostuneita sekä jakamaan että kuulemaan kaverin muistoja. Muistot herättivät paljon keskustelua ja ymmärrys kaikkia kohtaan lisääntyi.

Perheen ja suvun muistojen jakaminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja on hyvä, eheyttävä kokemus lapsen ehdoilla. Juuri tämä hetki voi olla lapselle se merkittävä muisto, jonka hän haluaa jakaa tulevaisuudessa omille lapsilleen ja lastenlapsilleen!

Terveisin
Satu Lumikaarto

Ellipsin ja Planeetan päiväkodit Espoossa osallistuivat Aikamatkalla-projektiin syksystä 2015 kevääseen 2016. Työskentely ja yhteistyö jatkuu mm. yhteyshenkilöverkoston välityksellä.