All Posts in Monikulttuurisuus

3.3.2017 - No Comments!

Muistot ja arjen moninaisuus

Eräässä päiväkodin työntekijöiden Aikamatkalla-kehittämispäivässä teimme leikkimielisen maakuntaeläintestin. Suomen jokaisella 19 maakunnalla on oma nimikkoeläimensä. Eri maihin liitetään omia tunnuseläimiä. Mikä on sinun synnyinmaakuntasi tai kotimaasi eläin?

Työntekijöiden ryhmä oli monikulttuurinen. Selvisi, että joukossa oli muun muassa reipas ryhmä siilejä (Uusimaa), yksi poro (Lappi), yksi norsu (Indonesia), yksi leijona (Somalia) ja yksi kameli (Irak). Tehtävä herätti osallistujissa suurta hilpeyttä. Kuka voisi olla pitämättä näistä sympaattisista, rohkeista ja viisaista eläimistä. Sitä jäin itse miettimään, että kumpikohan tunsi olonsa joukossa erilaisemmaksi: tuntureiden poro vai aavikoiden kameli.

Aikamatkalla-koulutuksissa olemme lähestyneet lapsuutta arkimuistojen kautta. Onko lapsella lemmikkiä? Entä mitä eläimiä äidin lapsuuteen liittyi? Mitä isoisä kertoo? Muistojen ja tarinoiden maailmassa lapsen perheen rakas Tepa-koira kohtaa äidin lapsuuden hevostallien Poju-ratsun ja isoisän vuosien varrella eläinten taivaaseen metsästämät jänikset ja peurat. Päiväkodin lapsiryhmässä suomalaisen isoäidin pihapiirissä hiiriä jahtaava kissa kohtaa somalialaisen villikissan ja tuoreita apiloita märehtivä lehmä maitoa lypsävän kamelin.

Vaikka elämänympäristöt vaihtelevat niin arki säilyy: laitetaan ruokaa, tehdään käsitöitä, hoidetaan ja hellitään eläimiä, tehdään kotiaskareita, käydään töissä ja koulussa. Kaikilla on omat ruokansa, mutta kaikki syövät. Kuka karjalanpiirakoita, kuka sambuuseja. Paikallisia perinteitä ja jakolinjoja on paljon. Itäsuomalaiset ja länsisuomalaiset on perinteisesti erottanut leivän valmistus: lännessä on orsilla säilötty kovaa reikäleipää, idässä leivottu usein ja syöty pehmeää leipää.

Kun mennään ajassa taaksepäin, löytyy paljon moninaisuutta ihan tavallisessa suomalaisessa arjessa. On maalaisia ja kaupunkilaisia, karjalaisia ja pohjalaisia, tehtaan työläisiä ja virkamiehiä, köyhiä ja varakkaita. Nykylasten isovanhempien lapsuus 1950-luvulla voi näyttäytyä varsin erilaisena ja eksoottisena: ei autoa, mikroaaltouunia, pesukonetta, televisiota, kännykkää, iPadia, jugurttia, energiajuomia, hampurilaisia. Tästä voisi päätellä, että kaikki erilaisuus ei ole aina tänä päivänä kohtaamassamme ”toisessa”. Erilaisuutta on myös ikiomien sukupolviemme historiassa. Ja sehän taas on muistelijalle suuri rikkaus.

Sukupolvimuistoista löytyy myös samastumiskohteita nykypäivän tapahtumiin. Isovanhempien vanhemmat kokivat sota-ajan ja pulan, osa joutui lähtemään evakkoina sodan jaloista ja jättämään kotinsa. Tuhansia sotalapsia kuljetettiin meren yli naapurimaahan Ruotsiin. Auttaisiko oman historian tunteminen lisäämään ymmärrystä tai empatiaa esimerkiksi tämän päivän pakolaisia kohtaan?

Jousen päiväkodissa Helsingissä on alkuvuodesta lasten kanssa keskusteltu ja nimetty heidän omia vahvuuksiaan: mitä minä osaan, missä olen taitava? Työntekijät ovat kertoneet taidoista ja vanhemmilta on kerätty muistoja ja tarinoita perheen ja suvun taidoista. Niitä onkin monenlaisia. Pohjalainen mummi osaa leipoa ihan parhaat pullat, nepalilaisella isoäidillä on meditoinnin ja rauhoittumisen taito. Suomalainen vaari tuntee puut ja pilvet, somalialainen isoisä kirjoittaa runoja. Suomalainen isoäiti kutoo löytökoiralle villapaidan, somalialainen isoäiti punoo puun lehdistä maton tai korin.

Kyllä maailmaan mahtuu paljon taitoja ja osaamista. Ainakin jos tulee kysyneeksi. Jaetaan siis muisto!

Liisa Lauerma,
projektipäällikkö

23.2.2017 - No Comments!

Monikulttuurisuus varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatus on osa kulttuurisesti muuntuvaa ja monimuotoista yhteiskuntaa. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään varhaiskasvatusta, jossa kulttuurit ovat läsnä kaikkialla. Meistä jokainen on oman ja ympäröivän kulttuurinsa kasvattama. Monikulttuurisuudella viitataan usein maahanmuuttajiin, vaikka myös omassa valtaväestössämme on ja on aina ollut erilaisia perheitä. Helsingin päivähoidossa ja esiopetuksessa on paljon myös eri puolilta maailmaa muuttaneiden perheiden lapsia. Monikulttuurisuuden sijasta pitäisi oikeastaan puhua moninaisuudesta.

Kasvatus on toimintaa, jonka myötä kulttuuriset arvot, tavat ja normit välittyvät, muovautuvat ja uudistuvat. Osaltaan kasvatuksen tavoite on siirtää kulttuuriperintöä sekä tärkeinä pidettyjä arvoja ja traditioita seuraavalle sukupolvelle. Kasvatuksen avulla ohjataan lapsia muodostamaan omia mielipiteitään ja arvioimaan kriittisesti vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja sekä toimimaan eettisesti kestävällä tavalla. Kasvatuksen sivistystehtävänä on ohjata tietoisesti lasten yksilöllisen identiteetin muotoutumista siten, että lapset oppivat havaitsemaan oman toimintansa vaikutukset toisiin ihmisiin ja ympäristöönsä. Lasten kehitystä tuetaan niin, että he oppivat toimimaan sekä käyttämään osaamistaan myös toisten hyväksi.

Kulttuurinen moninaisuus nähdään voimavarana. Yhteisössä tunnistetaan, että oikeus omaan kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja katsomukseen on perusoikeus. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään suomalaista kulttuuriperintöä ja kansalliskieliä sekä yhteisön ja ympäristön kulttuurista, kielellistä ja katsomuksellista monimuotoisuutta. Tämä edellyttää henkilöstöltä tietoa toisista kulttuureista ja erilaisista katsomuksista sekä taitoa nähdä ja ymmärtää asioita monesta näkökulmasta ja asettua toisen asemaan. Erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan myös uusia tapoja toimia yhdessä. Samalla edistetään kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Kielitietoisessa varhaiskasvatuksessa tiedostetaan, että kielet ovat läsnä jatkuvasti ja kaikkialla. Henkilöstö ymmärtää kielen keskeisen merkityksen lasten kehityksessä ja oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan kuulumisessa. Monikielisyyden näkyväksi tekeminen tukee lasten kehitystä kulttuurisesti moninaisessa maailmassa.

Varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon, että lapset kasvavat erilaisissa kielellisissä ympäristöissä. Kotien tavat käyttää kieltä ja olla vuorovaikutuksessa vaihtelevat, ja kodeissa voidaan puhua useita kieliä. Kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta tehdään varhaiskasvatuksessa näkyväksi yhteistyössä huoltajien kanssa. Tämä osaltaan tukee lasten kielellisten identiteettien kehittymistä. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kieleen ja kulttuuriin liittyvien näkökohtien katsotaan koskevan jokaista varhaiskasvatukseen osallistuvaa lasta. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2016.)

Aito ja luonteva varhaiskasvatus on mahdollista, kun varhaiskasvattajat pystyvät eri kulttuurien kasvatuksellisten ominaispiirteiden, arvojen ja käyttäytymismallien ymmärtämiseen. Ratkaisevaa on yhteisöllisyys toiminnassa, yhteinen näkymä siitä, mitä monikulttuurisuus – moninaisuus tarkoittaa juuri meidän päiväkodissa.

Irma Sihvonen
Mellunkylän varhaiskasvatusalueen päällikkö
Varhaiskasvatusvirasto

Aikamatkalla-hankkeessa 2015 – 17 mukana ovat Helsingin Mellunkylän varhaiskasvatusalueen päiväkodit Jousi, Kuovi, Kivilinna, Liinakko ja Humikkala.