All Posts in Vanhemmuus

19.10.2017 - No Comments!

Äidin omat satumuistot

Yleensä kaapit olivat kiinni. Vaaleankeltaiset lakatut ovet pitivät niiden sisällön siististi salassa.

Tässä huoneessa syötiin nimittäin koulussa lounasta: hernekeittoa, kesäkeittoa, pinaattikeittoa, puuroa. Kiertävä englanninkielen opettaja piti tuntinsa samassa tilassa, kun lautaset oli kerätty ensin pois. Välillä sinne saapui terveydenhoitaja ison fluoripönikän kanssa ja lavuaarin ääressä purskutettiin hampaita.

Hengenravinnon vuoro oli koulun jälkeen ja ehkä kerran viikossa iltaisin. Lakattujen korkeiden kaappien, joita oli ehkä kolme ikkunan molemmin puolin, ovet avautuivat. Siistit rivit kirjanselkiä kutsuivat seikkailujen maailmaan. Eläydyin Anni Swahnin Iris-rukan ja Tottisalmen perillisten kohtaloihin, ahmin kaikki Viisikot, matkustin Tarzanin ja apinoiden perässä viidakkoon. Muistan kirjan tuoksun ja kansien pinnan pehmeän tunnun. Maalaiskansakoulun kirjasto ja sen kirjat olivat ensimmäinen ikkuna maailmaan kotipiirin ulkopuolella. Kerran olin kyllä käynyt automatkalla Norjassa ja mustavalkoisesta televisiosta katsellut Peyton Placea. Kirjojen kanssa pääsin moniin muihinkin paikkoihin.

Filosofi Kai Alhanen kirjoittaa kirjassaan Dialogi demokratiassa osallisuuden kyvyistä. Niistä yksi on kyky kuvitella. Ymmärtääksemme arkielämän vuoropuhelussa toisten kertomaa joudumme venyttelemään oman kokemusmaailmamme ulkopuolelle, kuvittelemaan. Kirjallisuus ja taide ylipäätään tarjoaa meille kokemuksia, jotka avartavat omaa maailmaamme. Kaikkea ei tarvitse eikä voi kokea itse. Kirjojen ja tarinoiden avulla lisääntyy sanavaraston lisäksi myös kyky empatiaan.

Omat muistikuvat lukemisesta liittyvät aikaan 1970-luvun alussa, jolloin osasin jo lukea itse. En pysty muistamaan lukuhetkiä tai unilukemisia oman vanhemman kainalossa. Sen sijaan muistan äidin kerronnan ja jutustelun. Se liittyi hämäränhyssyhetkiin kotona tai kuljeskeluun ulkona luonnossa. Äiti oli suuri mielikuvittelija, näkymättömän maailman, tonttujen ja keijujen ystävä. Maalla, missä syksyn ja talven pimeä oli syvää ja taivas tähdistä kirkas, metsä hiljainen ja samalla rapinaa ja kihinää täynnä, oli helppoa mielikuvitella luonnon näkymätöntä elämää.

Reippaiden Viisikoiden rinnalle nousivat L.M.Montgomeryn Anna-kirjat ja Kanadan kaukaisista Prinssi Edwardin saarista tuli kuin omia kotikontuja. Kuten tuli Muumilaaksostakin, kun isoveli osti minulle pikkusiskolleen Muumi-kirjan toisensa jälkeen. Myös Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu ja Saariston lapset tulivat läheisiksi.

Sitten tuli nuoruus ja nuori aikuisuus ja toisenlaiset kirjat. Kun omat lapset syntyivät, sukelsimme yhdessä satujen ja mielikuvituksen maailmaan. Yhdessäolon rauhalliset hetket olivat kaikille mieluisia. Esikoinen kainalossa imetin kuopusta ja luimme. Vauvan varttuessa makoilimme sängyssä ja luimme. Vuodesta toiseen, vielä alakouluikäisenä. Kävimme ahkerasti lähikirjastossa. Voi miten paljon parissa kymmenessä vuodessa oli tullut uusia lastenkirjoja! Mauri Kunnaksen kuvakirjat, Nopoloiden Risto Räppääjä ja Heinähattu ja Vilttitossu, Elina Karjalaisen Uppo-Nalle, Eduard Uspenskin Fedja-setä ja monia muita. Luimme Roald Dahlia ja C.S.Lewisin Narnia-sarjan, jota kuopuksen kummitäti innostuneena suositteli ja johon en ollut itse koskaan tutustunut lapsena.
Lasten kasvettua olen satujen maailman suhteen taas omillani. Olen lukemani ja kokemani varassa ja aina voin ammentaa uusista mielikuvitusmaailmoista lisää. Kirjat ja tarinat eivät koskaan jätä yksin.

Eivätkä yksin jätä myöskään sukupolvien tarinat ja muistot. Oman lähipiirin kertomukset omasta lapsuudesta, perheenjäsenten tekemisistä ja kolttosista, arjen askareista, eläimistä, vuodenajoista ja leikeistä sekoittuvat omassa mielessä kaiken muun elämässä koetun kanssa. Joskus mielikuvittelen menneitä sukupolvia asumaan linnoihin, ottamaan erilaisia rooleja kuninkaina, ritareina tai eläinhahmoina, kohtaamaan toisiaan uusissa tilanteissa ja paikoissa. Vuoropuhelu oman historian kanssa voi ottaa leikin muodon ja yhdistellä faktaa ja fiktiota. Sadut ja lastenkirjat antavat tähän aineksia niin lapsille kuin aikuisille.

Liisa Lauerma
projektipäällikkö

Aikamatkalla Avoimessa illassa 17.10. teemana olivat sadut ja satumuistot. Muistelun lisäksi sukelsimme medialeikin avulla omien lempisatukirjojen kuviin.
Aikamatkalla Suomi 100 -Muistojen kalenterissa lokakuussa Ellipsin päiväkodin lapset kertovat lempisaduistaan.

9.6.2017 - No Comments!

Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukeminen toiminnallisin menetelmin

Olen lastenohjaajan työssäni kohdannut lapsia ja perheitä usean vuoden ajan. Suomessa asuvat perheet ovat kokemukseni mukaan entistä monimuotoisempia. Tähän on vaikuttanut merkittävästi myös maahanmuuton huomattava lisääntyminen viime vuosina. Monikulttuuristen perheiden tuen tarpeet tiedostetaan ja keinoja heidän tukemiseensa on kehitetty jo pitkään. Eri maista Suomeen muuttaneiden perheiden erityisen tuen tarpeita on huomioitu erityisesti neuvolassa, päivähoidossa ja kouluissa. Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen menetelmiä sovelletaan käytännössä vain lapsiin, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Suomea äidinkielenään puhuvaa kahden kulttuurin lasta, ei välttämättä mielletä monikulttuuriseksi. Suomessa arvioidaan asuvan noin 87 000 alaikäistä lasta, joiden vanhemmista toinen on syntynyt Suomen ulkopuolella. Viimeisimmän tilastotiedon mukaan kaksikulttuuristen perheiden lukumäärä on kasvanut lähes 15 000:lla viidessä vuodessa.

Kaksikulttuuristen perheiden vanhempien on tärkeää tarjota myönteisiä kokemuksia molemmista kulttuureista. Vanhemmat voivat tukea lapsen eheän identiteetin kehittymistä siten, että lapsi voi olla ylpeä itsestään ja taustastaan. Kun kaksikulttuurisen perheen vanhemmat asuvat lapsen kanssa, tulee myös toisen vanhemman kulttuuri luontevammin tutuksi lapselle. Kahden kulttuurin perheen vanhempien erotessa, saattaa lapsen yhteys toiseen biologiseen vanhempaan olla heikko, tai se voi katketa kokonaan. Suomalainen vanhempi ei välttämättä tunne juuri ollenkaan toisen vanhemman kulttuuria. Hän voi pitää myös entisen puolisonsa kulttuuria eron syynä, jolloin asenteet hänen kulttuuriinsa ovat negatiivisia. Yksin kaksikulttuurista lasta kasvattava vanhempi voi mieltää lapsensa täysin suomalaiseksi ja kieltää toisen vanhemman perimän vaikutuksen lapseen. Tämä voi aiheuttaa kaksikulttuurisessa lapsessa suurta hämmennystä ja vaikuttaa haitallisesti eheän identiteetin kehittymiseen.

Itselläni ei ole kaksikulttuurista taustaa, mutta kiinnostuin aiheesta sosionomi -opintojeni monikulttuurisuuteen liittyvässä harjoittelussa Familia ry:ssä. En ollut aiemmin ajatellut kaksikulttuurisia perheitä erillisenä ryhmänä. Saatuani aiheesta monipuolista tietoa, ymmärsin kaksikulttuuristen perheiden tukemisen tarpeen. Minulla tulisi kasvatusalan ammattilaisena olla tietoa ja välineitä tukea myös kaksikulttuurisia lapsia ja perheitä esimerkiksi päivähoidossa, lastensuojelutyössä ja lapsiperhetyössä. Tartuin innokkaasti mahdollisuuteen tehdä opinnäytetyöni kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemisesta. Tavoitteena oli vahvistaa vanhemman ymmärrystä identiteetin tukemisen merkityksestä ja tarjota heille konkreettisia välineitä lastensa tukemiseen. Ideoimme kehittämisprojektia, jonka aikana järjestettäisiin kolme toiminnallista työpajaa kaksikulttuurisille lapsille ja heidän suomalaisille yksinhuoltajavanhemmilleen. Olin innostunut kehittämisprojektin ajankohtaisuudesta ja hyödyllisyydestä. Tarvitsimme kuitenkin yhteistyökumppanin toiminnallisten menetelmien suunnitteluun ja työpajojen käytännön toteuttamiseen.

Pyysin toiseksi yhteiskumppaniksi Familia ry:n ehdottamaa Ebeneser –säätiötä. Vuosina 2010 – 2011 toteutettu Aikamatkalla –perheen ja suvun tarinat pilottiprojekti oli myös minulle ennestään tuttu, joten arvelin heillä olevan tähän projektiin tarvittavaa tietoa ja osaamista. Nykyinen Aikamatkalla kehittämishanke 2015 -2017, kehittää ja vakiinnuttaa pilottihankkeessa syntyneitä lapsen osallisuutta, juuria ja sukupolvien vuorovaikutusta vahvistavia toimintamuotoja. Hankkeen tavoitteet ja arvot tukivat opinnäytetyöni tavoitteita, joten olin helpottunut, kun Ebeneser –säätiö otti opinnäytetyöni osaksi kehittämishankettaan. Yhteistyömme tuloksena järjestettiin kolme työpajaa marras – joulukuussa 2016 Ebeneser –säätiön lastentarhan museossa. Ensimmäiseen työpajaan osallistuivat kaksikulttuuristen perheiden suomalaiset yksinhuoltajavanhemmat. Kahteen seuraavaan työpajaan oli kutsuttu vanhempien lisäksi myös heidän 4 – 8 –vuotiaat kaksikulttuuriset lapsensa.

Ensimmäiseen työpajaan oli ilmoittautunut kuusi perhettä, joista kolme tuli paikalle. Ensimmäisen työpajan tarkoituksena oli vahvistaa vanhemman ymmärrystä lapsen identiteetin tukemisen tarpeesta. Familia ry toi esiin kaksikulttuurisen identiteetin muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Aikamatkalla –tiimin osuudessa lähestyttiin lasten juurien tukemisen merkitystä, vanhemman omiin juuriin ja identiteettiin paneutuvan työskentelyn avulla. Ymmärtäessään omien juurien vaikutuksen identiteettinsä kehittymiseen, on helpompaa oivaltaa myös lapsensa identiteetin tukemisen tärkeys. Ensimmäinen tapaaminen alkoi odottavissa ja hieman jännittyneissä tunnelmissa. Tunnelma vapautui vähitellen ja kaikki osallistujat kokivat vanhempien yhteisen tapaamisen tärkeänä. Omiin juuriin liittyvä työskentely herätti ajatuksia, jotka vahvistivat oman lapsen juurien tuntemisen tärkeyttä. Vertaistukea ja ajatustenvaihtoa pidettiin voimaannuttavana. Perheiden taustojen ja elämäntilanteiden erilaisuus yllättivät. Yhteydet lapsen biologiseen isään ja tiedot hänen kulttuuristaan vaihtelivat paljon. Emme olleet työpajoja ideoidessamme huomioineet, että kaksikulttuurisen lapsen yksinhuoltajaksi mieltävät itsensä myös uusperheessä elävät vanhemmat. Kaksikulttuurisen lapsen uusperhe voi olla kantasuomalainen tai siihen voi vaikuttaa myös uuden puolison kolmas kulttuuri. Lapsen identiteetin tukemisessa pitäisi huomioida silloin koko perhe.

Toisessa työpajassa lapset valmistivat Aikamatkalla –tiimin ohjaajan ja vanhempansa tukemana Aikamatkalla –laatikon. Laatikkoon oli tarkoitus kerätä vähitellen lapsen isän kulttuuriin liittyviä muistoja, valokuvia ja esineitä. Osa vanhemmista toi mukanaan valokuvia ja Internetistä tulostettuja kuvia biologisen isän kotimaasta; sen luonnosta, eläimistä ja lipusta. Kaikki eivät löytäneet sopivaa materiaalia kotoaan. He ottivat kuvia lapsestaan paikalle tuotujen karttojen äärellä ja tekivät myös sommitelmia muovieläimistä. Valitut eläimet olivat yleisiä lapsen isän kotimaassa. Tulostettuja kuvia käytettiin Aikamatkalla –laatikon koristeluun.

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_1
aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_2

Osallistuminen työpajaan ja vieraiden ihmisten tapaaminen, oli lapsille aluksi jännittävää. Lastentarhan museo on paikkana mielenkiintoinen ja virikkeellinen, joten lasten oli välillä vaikea keskittyä työpajan toimintaan. Ohjaaja sai kuitenkin sekä aikuiset että lapset innostumaan yhteisestä toiminnasta. Kaikki perheet tekivät Aikamatkalla –laatikon ja siitä tuli lapsille todella tärkeä. Se oli konkreettinen asia, joka toi esiin myönteisiä asioita lapsen toisesta kulttuuriista. Materiaalien etsiminen ja valitseminen toivat jo unohtuneita muistoja mieleen lapsen isän kotimaasta. Laatikon avulla lapsen toiseen kulttuuriin liittyviä asioita oli luonteva ottaa puheeksi kotona. Vanhemmat kertoivat, että työpajat saivat lapset pohtimaan ja kysymään asioita, joita ei ole aiemmin käsitelty. Lapsi sai myös vahvistuksen siihen, että biologiseen isään liittyvistä asioista saa puhua.

Kolmannessa työpajassa lapset ja vanhemmat valmistivat käsityönä voimaeläimen, joka muistuttaa toisen vanhemman kulttuurisista juurista. Hahmoon oli mahdollista käyttää toisen vanhemman kotimaahan liittyviä tekstiilejä. Lapset innostuivat voimaeläinten askartelusta. Vanhempien avustuksella syntyi eläinperhe ja sorminukkeja. Eläinhahmot tulivat mukaan lasten leikkeihin jo työpajan aikana. Yksi äideistä suunnitteli, että työpajassa tehtyjä eläinhahmoja voisi käyttää lapsen ja hänen isänsä Skype –keskusteluissa. Lapsi ei ole käyttänyt enää aktiivisesti isänsä äidinkieltä ja se on vähitellen unohtunut. Eläinhahmot voisivat innostaa lasta tekemään isälleen esityksiä Skypessä, joka vahvistaisi lapsen kaksikielisyyttä. Kaksikielisyys on rikkaus, jonka avulla saa yhteyden molempiin kulttuureihin ja tukea identiteetin kehittymiseen.

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_3

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_4

Haastattelin vanhempia viimeisen työpajan jälkeen voidakseni arvioida työpajojen tarpeellisuutta ja toteutuksen onnistumista. Kaikki osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukemiseen suunnattuja työpajoja tarvitaan myös jatkossa. Kaksikulttuurisen lapsen Identiteetin kehittyminen tarvitsee tukea ja omista juurista tulee saada keskustella avoimesti. Lapsiperheen arjessa kaksikulttuurisuuteen liittyvät asiat helposti unohtuvat. Perheet kokivat että kaksikulttuurisille perheille suunnattuja tukitoimia tarvitaan, erityisesti jos yhteys toiseen kulttuuriin on heikko. Ryhmästä saatua vertaistukea ja kokemusten vaihtoa pidettiin tärkeänä. Lapset tulivat mielellään työpajoihin ja olivat innostuneita työpajoissa tehdyistä tuotoksista. Osallistuminen oli herättänyt lapsissa hyvää pohdintaa heidän omista juuristaan. Työpajojen sisältöä, käsiteltäviä teemoja ja käytettäviä menetelmiä voi muokata kohderyhmän tarpeiden mukaan. Yhteyden puute toiseen kulttuuriin tuo toiminnan suunnitteluun omat haasteensa. Kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukemiseen löytyy kuitenkin keinoja silloinkin, kun ei ole käytettävissä valokuvia ja suvun muistoja. Kielen lisäksi yhteyden toiseen kulttuuriin voi saada esimerkiksi musiikin, tanssin, ruoan, tarinoiden, vaatteiden ja leikin kautta.

Jos kaksikulttuurisen identiteetin tukemisen merkitystä tuodaan esiin, perheiden tuen tarve tiedostetaan yleisemmin ja osataan myös vaatia tukea. Kaksikulttuurisuuden yleistyessä, vanhemmat tarvitsevat tietoa ja välineitä lasten tukemiseen entistä enemmän. Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemiseen toiminnalliset menetelmät sopivat hyvin, koska toiminnasta saadut elämykset voivat antaa iloa ja voimavaroja perheen erilaisiin haasteisiin. Toiminnan kautta on myös helpompi käsitellä asioita, joista voi olla muuten vaikea puhua. Toiminnallisten menetelmien tarkoituksena on käynnistää prosesseja, jotka tuovat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Toiminnallisia menetelmiä voi helposti soveltaa myös varhaiskasvatuksen ammattilaisten käyttöön esimerkiksi päivähoitoon. Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemiseen suunnattuja toiminnallisia työpajoja tarvitaan ehdottomasti myös jatkossa. Olen kiitollinen, että olen saanut osallistua kehittämisprojektiin, joka voi olla alku uudelle kaksikulttuuristen perheiden tukimuodolle.

Mia Blomstedt,
sosionomi (AMK)