3.3.2017 - No Comments!

Muistot ja arjen moninaisuus

Eräässä päiväkodin työntekijöiden Aikamatkalla-kehittämispäivässä teimme leikkimielisen maakuntaeläintestin. Suomen jokaisella 19 maakunnalla on oma nimikkoeläimensä. Eri maihin liitetään omia tunnuseläimiä. Mikä on sinun synnyinmaakuntasi tai kotimaasi eläin?

Työntekijöiden ryhmä oli monikulttuurinen. Selvisi, että joukossa oli muun muassa reipas ryhmä siilejä (Uusimaa), yksi poro (Lappi), yksi norsu (Indonesia), yksi leijona (Somalia) ja yksi kameli (Irak). Tehtävä herätti osallistujissa suurta hilpeyttä. Kuka voisi olla pitämättä näistä sympaattisista, rohkeista ja viisaista eläimistä. Sitä jäin itse miettimään, että kumpikohan tunsi olonsa joukossa erilaisemmaksi: tuntureiden poro vai aavikoiden kameli.

Aikamatkalla-koulutuksissa olemme lähestyneet lapsuutta arkimuistojen kautta. Onko lapsella lemmikkiä? Entä mitä eläimiä äidin lapsuuteen liittyi? Mitä isoisä kertoo? Muistojen ja tarinoiden maailmassa lapsen perheen rakas Tepa-koira kohtaa äidin lapsuuden hevostallien Poju-ratsun ja isoisän vuosien varrella eläinten taivaaseen metsästämät jänikset ja peurat. Päiväkodin lapsiryhmässä suomalaisen isoäidin pihapiirissä hiiriä jahtaava kissa kohtaa somalialaisen villikissan ja tuoreita apiloita märehtivä lehmä maitoa lypsävän kamelin.

Vaikka elämänympäristöt vaihtelevat niin arki säilyy: laitetaan ruokaa, tehdään käsitöitä, hoidetaan ja hellitään eläimiä, tehdään kotiaskareita, käydään töissä ja koulussa. Kaikilla on omat ruokansa, mutta kaikki syövät. Kuka karjalanpiirakoita, kuka sambuuseja. Paikallisia perinteitä ja jakolinjoja on paljon. Itäsuomalaiset ja länsisuomalaiset on perinteisesti erottanut leivän valmistus: lännessä on orsilla säilötty kovaa reikäleipää, idässä leivottu usein ja syöty pehmeää leipää.

Kun mennään ajassa taaksepäin, löytyy paljon moninaisuutta ihan tavallisessa suomalaisessa arjessa. On maalaisia ja kaupunkilaisia, karjalaisia ja pohjalaisia, tehtaan työläisiä ja virkamiehiä, köyhiä ja varakkaita. Nykylasten isovanhempien lapsuus 1950-luvulla voi näyttäytyä varsin erilaisena ja eksoottisena: ei autoa, mikroaaltouunia, pesukonetta, televisiota, kännykkää, iPadia, jugurttia, energiajuomia, hampurilaisia. Tästä voisi päätellä, että kaikki erilaisuus ei ole aina tänä päivänä kohtaamassamme ”toisessa”. Erilaisuutta on myös ikiomien sukupolviemme historiassa. Ja sehän taas on muistelijalle suuri rikkaus.

Sukupolvimuistoista löytyy myös samastumiskohteita nykypäivän tapahtumiin. Isovanhempien vanhemmat kokivat sota-ajan ja pulan, osa joutui lähtemään evakkoina sodan jaloista ja jättämään kotinsa. Tuhansia sotalapsia kuljetettiin meren yli naapurimaahan Ruotsiin. Auttaisiko oman historian tunteminen lisäämään ymmärrystä tai empatiaa esimerkiksi tämän päivän pakolaisia kohtaan?

Jousen päiväkodissa Helsingissä on alkuvuodesta lasten kanssa keskusteltu ja nimetty heidän omia vahvuuksiaan: mitä minä osaan, missä olen taitava? Työntekijät ovat kertoneet taidoista ja vanhemmilta on kerätty muistoja ja tarinoita perheen ja suvun taidoista. Niitä onkin monenlaisia. Pohjalainen mummi osaa leipoa ihan parhaat pullat, nepalilaisella isoäidillä on meditoinnin ja rauhoittumisen taito. Suomalainen vaari tuntee puut ja pilvet, somalialainen isoisä kirjoittaa runoja. Suomalainen isoäiti kutoo löytökoiralle villapaidan, somalialainen isoäiti punoo puun lehdistä maton tai korin.

Kyllä maailmaan mahtuu paljon taitoja ja osaamista. Ainakin jos tulee kysyneeksi. Jaetaan siis muisto!

Liisa Lauerma,
projektipäällikkö

Published by: admin in Monikulttuurisuus

Leave a Reply