27.6.2017 - Kommentit pois päältä artikkelissa Kotiaskaremuistot virittivät draamaleikkiin ja videointiin

Kotiaskaremuistot virittivät draamaleikkiin ja videointiin

Aikamatkalla-hankkeessa mukana olevissa päiväkodeissa on kokeiltu erilaisten muisteluteemojen soveltuvuutta aineksiksi lapsiryhmässä työskentelyyn. Yksi onnistuneista teemavalinnoista on ollut kotiaskareet.

Espoolaisen Planeetan päiväkodin 4-5-vuotiaiden lasten kanssa kevään 2016 teematyöskentely aloitettiin pohtimalla minkälaisia työtehtäviä lapset tekevät päiväkotiryhmässä; pöytien kattamista, oman leikkipaikan siivoamista, tavaroiden paikoilleen järjestämistä jne. Lisäksi muistuteltiin mieleen erilaisia kotitöitä, joita lapset tekevät vanhempiensa kanssa. Huomattiin, että kodeissa on hyvin erilaisia käytäntöjä.
Teematyöskentelyä jatkettiin lähettämällä jokaiseen kotiin lapsen ikiomassa, viestimistä varten tehdyssä Aikamatkarasiassa kirje, jossa kysyttiin sekä vanhemmilta, että isovanhemmilta: ”Minkälaisia kotiaskareita teit vanhempiesi kanssa ollessasi lapsi? Kirjoita meille kotiaskaremuistosi.”

Valitusta teemasta oli selvästi paljon kokemuksia, koska vastauksia saatiin paljon. Esimerkiksi mattojen tamppaus, oman sängyn petaaminen, porkkanoiden ja perunoiden kuoriminen, postin hakeminen, roskapussin vieminen ja nurmikon leikkaaminen nousivat esiin vanhempien muistoista. Isovanhempien muistoja olivat esimerkiksi kaasupollettien, irtovoin ja maidon hakeminen sekatavarakaupasta, pikkusisaruksista huolehtiminen, lypsyapulaisena toimiminen, munien hakeminen kanalasta ja juurikasmaan kitkeminen. Vanhempien ja isovanhempien lisäksi muistojaan jakoivat myös ryhmän työntekijät.

Kotiaskaremuistoja odotettiin ja kuunneltiin innostuneesti aamupiireissä. Ne herättivät ihmettelyä ja keskustelua esimerkiksi maaseudun ja kaupungin eroista ja kotieläimistä, jotka kuuluivat luonnollisena osana maaseudun arkeen. Myös menneen ajan ja nykyajan lapsuuden erot tulivat konkreettisesti esiin muistojen kautta ja herättivät pohdintaa. Monet kotiaskareet olivat lapsille tuntemattomia ja yhdessä selvitettiin, mitä ne tarkoittavat.

Lapset saivat muistoista uusia ideoita leikkeihinsä sisällä päiväkodissa ja ulkona pihalla. Muistot innostivat lapsia myös opettelemaan oikeiden kotiaskareiden tekemistä päiväkodissa: imurointia, pölyjen pyyhkimistä, pyykkikoneen täyttöä ja pyykin ripustamista, sekä tiskaamista. Erään isoäidin kertoman muiston ja häneltä saadun reseptin mukaan myös leivottiin piimäkakkua lasten kanssa.

Teematyöskentelyä rikastutettiin tekemällä retki Ebeneser-säätiön Lastentarhamuseoon, Helsinkiin. Museon työkasvatus-opastus sopi hyvin laajentamaan kotiaskareiden kirjoa: polttopuiden kantaminen, pyykin peseminen käsin pesuvadeissa ja kenkien kiillottaminen oikealla kenkärasvalla olivat aikoinaan lastentarhan arkisia töitä. Opastuksella lapset pääsivät kokeilemaan näitä askareita entisajan lastentarhavaatteisiin pukeutuneina.
Mediakasvatus liitettiin osaksi valittua teemaa ja lapsia videoitiin päiväkodin tabletilla tekemässä eri sukupolvien kotiaskareita. Kaikki pääsivät vuorollaan videoinnin kohteeksi ”näyttelemään”. Kuvatuista koosteista editoitiin Kotiaskareet- elokuva.

Muistojen pyytämisen lisäksi perheitä osallistettiin pyytämällä kotoa yksi käytetty kodin työväline päiväkotiin draamatyöpajaa varten. Työpajassa tiskiharja, puurokauha, pullasuti ja ikkunalasta tuunattiin tekstiilejä ja lankoja hyödyntämällä ihastuttaviksi ja persoonallisiksi ”työvälinenukeiksi”. Nukkien kanssa esittämistä harjoiteltiin erilaisista töistä kertovaa laululeikki- esitystä varten.

Kotiaskareet- teeman parissa työskentely kesti kolmisen kuukautta. Perheet palauttivat kysyttyjä muistoja omaan tahtiinsa, osa nopeasti ja innokkaasti ja osaa perheistä piti muistuttaa suullisesti useaan kertaan. Kotiaskaremuistoja kysyttiin ja saatiin myös englanniksi, koska osalla perheistä oli haasteita ymmärtää suomenkielistä pyyntöä ja tuottaa suomenkielistä tekstiä. Videopätkien kuvaaminen, työvälinenukkien askarteleminen ja nukke-esityksen harjoitteleminen toteutuivat pikkuhiljaa pienryhmissä huomioiden kaikkien lasten osallisuus.

Teematyöskentely huipentui kevätjuhlassa, jonne kutsuttiin vieraaksi vanhemmat ja isovanhemmat. Lapset koristelivat juhlatilan, leipoivat tarjottavat herkut ja saivat esittää juhlayleisölle esityksensä tekemillään nukeilla. Kotiaskareet- elokuvan ensiesitys oli kevätjuhlan jännittävä kohokohta. Oli kaikille osapuolille; lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille vaikuttava kokemus nähdä sekä itsensä, että ikiomia jaettuja muistoja valkokankaalta elokuvan muodossa.

Aila Holopainen
Työpajaohjaaja, kouluttaja

Published by: admin in Päiväkodit

Comments are closed.