27.6.2017 - No Comments!

Kotiaskaremuistot virittivät draamaleikkiin ja videointiin

Aikamatkalla-hankkeessa mukana olevissa päiväkodeissa on kokeiltu erilaisten muisteluteemojen soveltuvuutta aineksiksi lapsiryhmässä työskentelyyn. Yksi onnistuneista teemavalinnoista on ollut kotiaskareet.

Espoolaisen Planeetan päiväkodin 4-5-vuotiaiden lasten kanssa kevään 2016 teematyöskentely aloitettiin pohtimalla minkälaisia työtehtäviä lapset tekevät päiväkotiryhmässä; pöytien kattamista, oman leikkipaikan siivoamista, tavaroiden paikoilleen järjestämistä jne. Lisäksi muistuteltiin mieleen erilaisia kotitöitä, joita lapset tekevät vanhempiensa kanssa. Huomattiin, että kodeissa on hyvin erilaisia käytäntöjä.
Teematyöskentelyä jatkettiin lähettämällä jokaiseen kotiin lapsen ikiomassa, viestimistä varten tehdyssä Aikamatkarasiassa kirje, jossa kysyttiin sekä vanhemmilta, että isovanhemmilta: ”Minkälaisia kotiaskareita teit vanhempiesi kanssa ollessasi lapsi? Kirjoita meille kotiaskaremuistosi.”

Valitusta teemasta oli selvästi paljon kokemuksia, koska vastauksia saatiin paljon. Esimerkiksi mattojen tamppaus, oman sängyn petaaminen, porkkanoiden ja perunoiden kuoriminen, postin hakeminen, roskapussin vieminen ja nurmikon leikkaaminen nousivat esiin vanhempien muistoista. Isovanhempien muistoja olivat esimerkiksi kaasupollettien, irtovoin ja maidon hakeminen sekatavarakaupasta, pikkusisaruksista huolehtiminen, lypsyapulaisena toimiminen, munien hakeminen kanalasta ja juurikasmaan kitkeminen. Vanhempien ja isovanhempien lisäksi muistojaan jakoivat myös ryhmän työntekijät.

Kotiaskaremuistoja odotettiin ja kuunneltiin innostuneesti aamupiireissä. Ne herättivät ihmettelyä ja keskustelua esimerkiksi maaseudun ja kaupungin eroista ja kotieläimistä, jotka kuuluivat luonnollisena osana maaseudun arkeen. Myös menneen ajan ja nykyajan lapsuuden erot tulivat konkreettisesti esiin muistojen kautta ja herättivät pohdintaa. Monet kotiaskareet olivat lapsille tuntemattomia ja yhdessä selvitettiin, mitä ne tarkoittavat.

Lapset saivat muistoista uusia ideoita leikkeihinsä sisällä päiväkodissa ja ulkona pihalla. Muistot innostivat lapsia myös opettelemaan oikeiden kotiaskareiden tekemistä päiväkodissa: imurointia, pölyjen pyyhkimistä, pyykkikoneen täyttöä ja pyykin ripustamista, sekä tiskaamista. Erään isoäidin kertoman muiston ja häneltä saadun reseptin mukaan myös leivottiin piimäkakkua lasten kanssa.

Teematyöskentelyä rikastutettiin tekemällä retki Ebeneser-säätiön Lastentarhamuseoon, Helsinkiin. Museon työkasvatus-opastus sopi hyvin laajentamaan kotiaskareiden kirjoa: polttopuiden kantaminen, pyykin peseminen käsin pesuvadeissa ja kenkien kiillottaminen oikealla kenkärasvalla olivat aikoinaan lastentarhan arkisia töitä. Opastuksella lapset pääsivät kokeilemaan näitä askareita entisajan lastentarhavaatteisiin pukeutuneina.
Mediakasvatus liitettiin osaksi valittua teemaa ja lapsia videoitiin päiväkodin tabletilla tekemässä eri sukupolvien kotiaskareita. Kaikki pääsivät vuorollaan videoinnin kohteeksi ”näyttelemään”. Kuvatuista koosteista editoitiin Kotiaskareet- elokuva.

Muistojen pyytämisen lisäksi perheitä osallistettiin pyytämällä kotoa yksi käytetty kodin työväline päiväkotiin draamatyöpajaa varten. Työpajassa tiskiharja, puurokauha, pullasuti ja ikkunalasta tuunattiin tekstiilejä ja lankoja hyödyntämällä ihastuttaviksi ja persoonallisiksi ”työvälinenukeiksi”. Nukkien kanssa esittämistä harjoiteltiin erilaisista töistä kertovaa laululeikki- esitystä varten.

Kotiaskareet- teeman parissa työskentely kesti kolmisen kuukautta. Perheet palauttivat kysyttyjä muistoja omaan tahtiinsa, osa nopeasti ja innokkaasti ja osaa perheistä piti muistuttaa suullisesti useaan kertaan. Kotiaskaremuistoja kysyttiin ja saatiin myös englanniksi, koska osalla perheistä oli haasteita ymmärtää suomenkielistä pyyntöä ja tuottaa suomenkielistä tekstiä. Videopätkien kuvaaminen, työvälinenukkien askarteleminen ja nukke-esityksen harjoitteleminen toteutuivat pikkuhiljaa pienryhmissä huomioiden kaikkien lasten osallisuus.

Teematyöskentely huipentui kevätjuhlassa, jonne kutsuttiin vieraaksi vanhemmat ja isovanhemmat. Lapset koristelivat juhlatilan, leipoivat tarjottavat herkut ja saivat esittää juhlayleisölle esityksensä tekemillään nukeilla. Kotiaskareet- elokuvan ensiesitys oli kevätjuhlan jännittävä kohokohta. Oli kaikille osapuolille; lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille vaikuttava kokemus nähdä sekä itsensä, että ikiomia jaettuja muistoja valkokankaalta elokuvan muodossa.

Aila Holopainen
Työpajaohjaaja, kouluttaja

9.6.2017 - No Comments!

Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukeminen toiminnallisin menetelmin

Olen lastenohjaajan työssäni kohdannut lapsia ja perheitä usean vuoden ajan. Suomessa asuvat perheet ovat kokemukseni mukaan entistä monimuotoisempia. Tähän on vaikuttanut merkittävästi myös maahanmuuton huomattava lisääntyminen viime vuosina. Monikulttuuristen perheiden tuen tarpeet tiedostetaan ja keinoja heidän tukemiseensa on kehitetty jo pitkään. Eri maista Suomeen muuttaneiden perheiden erityisen tuen tarpeita on huomioitu erityisesti neuvolassa, päivähoidossa ja kouluissa. Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen menetelmiä sovelletaan käytännössä vain lapsiin, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Suomea äidinkielenään puhuvaa kahden kulttuurin lasta, ei välttämättä mielletä monikulttuuriseksi. Suomessa arvioidaan asuvan noin 87 000 alaikäistä lasta, joiden vanhemmista toinen on syntynyt Suomen ulkopuolella. Viimeisimmän tilastotiedon mukaan kaksikulttuuristen perheiden lukumäärä on kasvanut lähes 15 000:lla viidessä vuodessa.

Kaksikulttuuristen perheiden vanhempien on tärkeää tarjota myönteisiä kokemuksia molemmista kulttuureista. Vanhemmat voivat tukea lapsen eheän identiteetin kehittymistä siten, että lapsi voi olla ylpeä itsestään ja taustastaan. Kun kaksikulttuurisen perheen vanhemmat asuvat lapsen kanssa, tulee myös toisen vanhemman kulttuuri luontevammin tutuksi lapselle. Kahden kulttuurin perheen vanhempien erotessa, saattaa lapsen yhteys toiseen biologiseen vanhempaan olla heikko, tai se voi katketa kokonaan. Suomalainen vanhempi ei välttämättä tunne juuri ollenkaan toisen vanhemman kulttuuria. Hän voi pitää myös entisen puolisonsa kulttuuria eron syynä, jolloin asenteet hänen kulttuuriinsa ovat negatiivisia. Yksin kaksikulttuurista lasta kasvattava vanhempi voi mieltää lapsensa täysin suomalaiseksi ja kieltää toisen vanhemman perimän vaikutuksen lapseen. Tämä voi aiheuttaa kaksikulttuurisessa lapsessa suurta hämmennystä ja vaikuttaa haitallisesti eheän identiteetin kehittymiseen.

Itselläni ei ole kaksikulttuurista taustaa, mutta kiinnostuin aiheesta sosionomi -opintojeni monikulttuurisuuteen liittyvässä harjoittelussa Familia ry:ssä. En ollut aiemmin ajatellut kaksikulttuurisia perheitä erillisenä ryhmänä. Saatuani aiheesta monipuolista tietoa, ymmärsin kaksikulttuuristen perheiden tukemisen tarpeen. Minulla tulisi kasvatusalan ammattilaisena olla tietoa ja välineitä tukea myös kaksikulttuurisia lapsia ja perheitä esimerkiksi päivähoidossa, lastensuojelutyössä ja lapsiperhetyössä. Tartuin innokkaasti mahdollisuuteen tehdä opinnäytetyöni kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemisesta. Tavoitteena oli vahvistaa vanhemman ymmärrystä identiteetin tukemisen merkityksestä ja tarjota heille konkreettisia välineitä lastensa tukemiseen. Ideoimme kehittämisprojektia, jonka aikana järjestettäisiin kolme toiminnallista työpajaa kaksikulttuurisille lapsille ja heidän suomalaisille yksinhuoltajavanhemmilleen. Olin innostunut kehittämisprojektin ajankohtaisuudesta ja hyödyllisyydestä. Tarvitsimme kuitenkin yhteistyökumppanin toiminnallisten menetelmien suunnitteluun ja työpajojen käytännön toteuttamiseen.

Pyysin toiseksi yhteiskumppaniksi Familia ry:n ehdottamaa Ebeneser –säätiötä. Vuosina 2010 – 2011 toteutettu Aikamatkalla –perheen ja suvun tarinat pilottiprojekti oli myös minulle ennestään tuttu, joten arvelin heillä olevan tähän projektiin tarvittavaa tietoa ja osaamista. Nykyinen Aikamatkalla kehittämishanke 2015 -2017, kehittää ja vakiinnuttaa pilottihankkeessa syntyneitä lapsen osallisuutta, juuria ja sukupolvien vuorovaikutusta vahvistavia toimintamuotoja. Hankkeen tavoitteet ja arvot tukivat opinnäytetyöni tavoitteita, joten olin helpottunut, kun Ebeneser –säätiö otti opinnäytetyöni osaksi kehittämishankettaan. Yhteistyömme tuloksena järjestettiin kolme työpajaa marras – joulukuussa 2016 Ebeneser –säätiön lastentarhan museossa. Ensimmäiseen työpajaan osallistuivat kaksikulttuuristen perheiden suomalaiset yksinhuoltajavanhemmat. Kahteen seuraavaan työpajaan oli kutsuttu vanhempien lisäksi myös heidän 4 – 8 –vuotiaat kaksikulttuuriset lapsensa.

Ensimmäiseen työpajaan oli ilmoittautunut kuusi perhettä, joista kolme tuli paikalle. Ensimmäisen työpajan tarkoituksena oli vahvistaa vanhemman ymmärrystä lapsen identiteetin tukemisen tarpeesta. Familia ry toi esiin kaksikulttuurisen identiteetin muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Aikamatkalla –tiimin osuudessa lähestyttiin lasten juurien tukemisen merkitystä, vanhemman omiin juuriin ja identiteettiin paneutuvan työskentelyn avulla. Ymmärtäessään omien juurien vaikutuksen identiteettinsä kehittymiseen, on helpompaa oivaltaa myös lapsensa identiteetin tukemisen tärkeys. Ensimmäinen tapaaminen alkoi odottavissa ja hieman jännittyneissä tunnelmissa. Tunnelma vapautui vähitellen ja kaikki osallistujat kokivat vanhempien yhteisen tapaamisen tärkeänä. Omiin juuriin liittyvä työskentely herätti ajatuksia, jotka vahvistivat oman lapsen juurien tuntemisen tärkeyttä. Vertaistukea ja ajatustenvaihtoa pidettiin voimaannuttavana. Perheiden taustojen ja elämäntilanteiden erilaisuus yllättivät. Yhteydet lapsen biologiseen isään ja tiedot hänen kulttuuristaan vaihtelivat paljon. Emme olleet työpajoja ideoidessamme huomioineet, että kaksikulttuurisen lapsen yksinhuoltajaksi mieltävät itsensä myös uusperheessä elävät vanhemmat. Kaksikulttuurisen lapsen uusperhe voi olla kantasuomalainen tai siihen voi vaikuttaa myös uuden puolison kolmas kulttuuri. Lapsen identiteetin tukemisessa pitäisi huomioida silloin koko perhe.

Toisessa työpajassa lapset valmistivat Aikamatkalla –tiimin ohjaajan ja vanhempansa tukemana Aikamatkalla –laatikon. Laatikkoon oli tarkoitus kerätä vähitellen lapsen isän kulttuuriin liittyviä muistoja, valokuvia ja esineitä. Osa vanhemmista toi mukanaan valokuvia ja Internetistä tulostettuja kuvia biologisen isän kotimaasta; sen luonnosta, eläimistä ja lipusta. Kaikki eivät löytäneet sopivaa materiaalia kotoaan. He ottivat kuvia lapsestaan paikalle tuotujen karttojen äärellä ja tekivät myös sommitelmia muovieläimistä. Valitut eläimet olivat yleisiä lapsen isän kotimaassa. Tulostettuja kuvia käytettiin Aikamatkalla –laatikon koristeluun.

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_1
aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_2

Osallistuminen työpajaan ja vieraiden ihmisten tapaaminen, oli lapsille aluksi jännittävää. Lastentarhan museo on paikkana mielenkiintoinen ja virikkeellinen, joten lasten oli välillä vaikea keskittyä työpajan toimintaan. Ohjaaja sai kuitenkin sekä aikuiset että lapset innostumaan yhteisestä toiminnasta. Kaikki perheet tekivät Aikamatkalla –laatikon ja siitä tuli lapsille todella tärkeä. Se oli konkreettinen asia, joka toi esiin myönteisiä asioita lapsen toisesta kulttuuriista. Materiaalien etsiminen ja valitseminen toivat jo unohtuneita muistoja mieleen lapsen isän kotimaasta. Laatikon avulla lapsen toiseen kulttuuriin liittyviä asioita oli luonteva ottaa puheeksi kotona. Vanhemmat kertoivat, että työpajat saivat lapset pohtimaan ja kysymään asioita, joita ei ole aiemmin käsitelty. Lapsi sai myös vahvistuksen siihen, että biologiseen isään liittyvistä asioista saa puhua.

Kolmannessa työpajassa lapset ja vanhemmat valmistivat käsityönä voimaeläimen, joka muistuttaa toisen vanhemman kulttuurisista juurista. Hahmoon oli mahdollista käyttää toisen vanhemman kotimaahan liittyviä tekstiilejä. Lapset innostuivat voimaeläinten askartelusta. Vanhempien avustuksella syntyi eläinperhe ja sorminukkeja. Eläinhahmot tulivat mukaan lasten leikkeihin jo työpajan aikana. Yksi äideistä suunnitteli, että työpajassa tehtyjä eläinhahmoja voisi käyttää lapsen ja hänen isänsä Skype –keskusteluissa. Lapsi ei ole käyttänyt enää aktiivisesti isänsä äidinkieltä ja se on vähitellen unohtunut. Eläinhahmot voisivat innostaa lasta tekemään isälleen esityksiä Skypessä, joka vahvistaisi lapsen kaksikielisyyttä. Kaksikielisyys on rikkaus, jonka avulla saa yhteyden molempiin kulttuureihin ja tukea identiteetin kehittymiseen.

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_3

aikamatkalla-ja-kahden-kulttuurin-perheet_tyopaja_4

Haastattelin vanhempia viimeisen työpajan jälkeen voidakseni arvioida työpajojen tarpeellisuutta ja toteutuksen onnistumista. Kaikki osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukemiseen suunnattuja työpajoja tarvitaan myös jatkossa. Kaksikulttuurisen lapsen Identiteetin kehittyminen tarvitsee tukea ja omista juurista tulee saada keskustella avoimesti. Lapsiperheen arjessa kaksikulttuurisuuteen liittyvät asiat helposti unohtuvat. Perheet kokivat että kaksikulttuurisille perheille suunnattuja tukitoimia tarvitaan, erityisesti jos yhteys toiseen kulttuuriin on heikko. Ryhmästä saatua vertaistukea ja kokemusten vaihtoa pidettiin tärkeänä. Lapset tulivat mielellään työpajoihin ja olivat innostuneita työpajoissa tehdyistä tuotoksista. Osallistuminen oli herättänyt lapsissa hyvää pohdintaa heidän omista juuristaan. Työpajojen sisältöä, käsiteltäviä teemoja ja käytettäviä menetelmiä voi muokata kohderyhmän tarpeiden mukaan. Yhteyden puute toiseen kulttuuriin tuo toiminnan suunnitteluun omat haasteensa. Kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukemiseen löytyy kuitenkin keinoja silloinkin, kun ei ole käytettävissä valokuvia ja suvun muistoja. Kielen lisäksi yhteyden toiseen kulttuuriin voi saada esimerkiksi musiikin, tanssin, ruoan, tarinoiden, vaatteiden ja leikin kautta.

Jos kaksikulttuurisen identiteetin tukemisen merkitystä tuodaan esiin, perheiden tuen tarve tiedostetaan yleisemmin ja osataan myös vaatia tukea. Kaksikulttuurisuuden yleistyessä, vanhemmat tarvitsevat tietoa ja välineitä lasten tukemiseen entistä enemmän. Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemiseen toiminnalliset menetelmät sopivat hyvin, koska toiminnasta saadut elämykset voivat antaa iloa ja voimavaroja perheen erilaisiin haasteisiin. Toiminnan kautta on myös helpompi käsitellä asioita, joista voi olla muuten vaikea puhua. Toiminnallisten menetelmien tarkoituksena on käynnistää prosesseja, jotka tuovat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Toiminnallisia menetelmiä voi helposti soveltaa myös varhaiskasvatuksen ammattilaisten käyttöön esimerkiksi päivähoitoon. Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemiseen suunnattuja toiminnallisia työpajoja tarvitaan ehdottomasti myös jatkossa. Olen kiitollinen, että olen saanut osallistua kehittämisprojektiin, joka voi olla alku uudelle kaksikulttuuristen perheiden tukimuodolle.

Mia Blomstedt,
sosionomi (AMK)

3.4.2017 - No Comments!

Taitavat perheet tekivät näyttelyn

Missä sinä olet taitava? Tätä kysyivät päiväkoti Jousen työntekijät lapsilta ja perheiltä ja saivat vastauksia näyttelyksi asti.

Aikamatkalla-toiminta on jatkunut Jousessa jo toista vuotta. Tämän vuoden teemaksi päiväkoti valitsi erilaiset taidot.

Liikkeelle lähdettiin lapsen omista vahvuuksista. Niitä kysyttiin lapsilta itseltään ja vanhemmat saivat kertoa lapsensa taidoista. Monenlaista osaamista löytyi. Sadeed on taitava pyöräilemään ja Nesma voimistelee. Ankur osaa kirjoittaa kauniilla käsialalla kirjaimia ja numeroita. Suvi laulaa ja Aatos kiipeilee. Kaikille oman lapsen kehuminen ei ollut helppoa ja vanhemmat ja työntekijät pohtivat lasten vahvuuksia myös yhdessä.

Perheet saivat alkuvuodesta täytettäväkseen sukupuun, johon kirjattiin vanhempien ja isovanhempien taitoja. Taito voi liittyä työhön, harrastukseen tai arjen askareisiin. Jokainen sai itse määritellä, mitä halusi kertoa. Työntekijät näyttivät mallia. Esimerkiksi Millan kertomus isästään Kimmosta, joka osaa rakentaa, herätti lasten parissa paljon kiinnostusta.

Maaliskuun lopussa päiväkoti Jousen saliin levittäytyi viikon ajaksi taitojen näyttely, johon kutsuttiin lapset perheineen. Esillä olivat taitosukupuut, valokuvia, esineitä ja tekstiilejä. Valloittava näyttely teki näkyväksi perheiden ja Jousen työntekijöiden moninaista luovaa osaamista, harrastuneisuutta ja arjen taitoja. Se yhdisti myös eri sukupolvia. Mokkasiinit-ryhmän Aliisan hamahelmiaskarteluista oli näytteillä värikäs kuvakollaasi. Aliisan äiti oli valmistanut lasten pienen kanteleen ja pappa puisen nuottitelineen.

Perheiden esimerkit olivat houkutelleet lapsiakin kokeilemaan uusia taitoja. Kun mummokin kerran on taitava ompelemaan ja korjaamaan vaatteita, myös Mokkasiinien pojat halusivat tehdä ompelutöitä.

Käsityön taitajia Jousen näyttely esittelikin monia. Esimerkiksi Arminin ja Ankurin mummit olivat neuloneet lasten vaatteita. Työntekijöistä Milla oli tuonut Birgitta-mumminsa neulomat vauvan villavaatteet, jotka ovat olleet Millan omillakin lapsilla käytössä. Puolapuilla esittäytyi monen isovanhemman käsityötaidetta, muun muassa Elenan babuskan valkea pitsiliina. Käsitöissä kiinnitti huomiota se, että vaikka tekijät olivat eri kulttuureista, osassa töissä oli tuttua samankaltaisuutta. Kulttuurista kirjoa toki löytyi myös. Pitsimäiset värikkäät koristeliput ja – maljakot olivat Ubahin ja Aishan äidin tekemiä. Riian ja Ronin perheeltä oli näyttelyyn saatu origameja.

Jousen näyttelyssä taitoja ja ammatteja ei arvotettu, vaan iloittiin yhdessä monipuolisesta ja yllätyksellisestä osaamisen kirjosta. Valokuvarivistöt äitien ja isien kakuista ja pizzoista kertoivat arjen ja juhlan antimista. Valokuvat Minean isän moottorisahakokoelmasta ja Lukan isovanhempien talvisesta verkkokalastuksesta asettuivat rinnan Rosen runoilija-isoisän arabiankielisen runonäytteen kanssa. Nalin isän Helsinki-aiheisista maalauksista oli saatu mukaan valokuvia, työntekijöiltä oli esillä nuoruuden kuvataidetöitä.

Näyttelyn avajaisissa lapset kuljettivat käsipuolesta vanhempiaan ympäri salia. He tunnistivat tuttuja nimiä, esittelivät ylpeinä omia ja kavereiden perheiden tuotoksia vanhemmilleen.

Taitojen kerääminen tutustutti työntekijöitä ja perheitä toisiinsa, myös työtovereista tuli esiin uusia puolia. Näyttelyssä lapset ja perheet olivat myönteisen huomion kohteena. Kaikilla on jokin taito. Aina sitä ei niin taidoksi ymmärräkään, ennen kuin toinen sen osoittaa. Näyttelyn ensimmäinen vieras Irma esimerkiksi on hyvä mummoilussa.

Jos ei tästä näyttelystä kävijä poistunut hyvillä mielin, niin sitten ei kyllä mistään, niin hersyvän hyvän tuulen näyttelyn Jousen väki oli saanut aikaiseksi.

Liisa Lauerma
projektipäällikkö

Päiväkoti Jousen Aikamatkalla Taito- & taidenäyttely 28.-31.3.2017 juhlisti lasten, perheiden ja suvun sekä henkilökunnan moninaisia taitoja.

aikamatkalla_jousen-taitonayttely

3.3.2017 - No Comments!

Muistot ja arjen moninaisuus

Eräässä päiväkodin työntekijöiden Aikamatkalla-kehittämispäivässä teimme leikkimielisen maakuntaeläintestin. Suomen jokaisella 19 maakunnalla on oma nimikkoeläimensä. Eri maihin liitetään omia tunnuseläimiä. Mikä on sinun synnyinmaakuntasi tai kotimaasi eläin?

Työntekijöiden ryhmä oli monikulttuurinen. Selvisi, että joukossa oli muun muassa reipas ryhmä siilejä (Uusimaa), yksi poro (Lappi), yksi norsu (Indonesia), yksi leijona (Somalia) ja yksi kameli (Irak). Tehtävä herätti osallistujissa suurta hilpeyttä. Kuka voisi olla pitämättä näistä sympaattisista, rohkeista ja viisaista eläimistä. Sitä jäin itse miettimään, että kumpikohan tunsi olonsa joukossa erilaisemmaksi: tuntureiden poro vai aavikoiden kameli.

Aikamatkalla-koulutuksissa olemme lähestyneet lapsuutta arkimuistojen kautta. Onko lapsella lemmikkiä? Entä mitä eläimiä äidin lapsuuteen liittyi? Mitä isoisä kertoo? Muistojen ja tarinoiden maailmassa lapsen perheen rakas Tepa-koira kohtaa äidin lapsuuden hevostallien Poju-ratsun ja isoisän vuosien varrella eläinten taivaaseen metsästämät jänikset ja peurat. Päiväkodin lapsiryhmässä suomalaisen isoäidin pihapiirissä hiiriä jahtaava kissa kohtaa somalialaisen villikissan ja tuoreita apiloita märehtivä lehmä maitoa lypsävän kamelin.

Vaikka elämänympäristöt vaihtelevat niin arki säilyy: laitetaan ruokaa, tehdään käsitöitä, hoidetaan ja hellitään eläimiä, tehdään kotiaskareita, käydään töissä ja koulussa. Kaikilla on omat ruokansa, mutta kaikki syövät. Kuka karjalanpiirakoita, kuka sambuuseja. Paikallisia perinteitä ja jakolinjoja on paljon. Itäsuomalaiset ja länsisuomalaiset on perinteisesti erottanut leivän valmistus: lännessä on orsilla säilötty kovaa reikäleipää, idässä leivottu usein ja syöty pehmeää leipää.

Kun mennään ajassa taaksepäin, löytyy paljon moninaisuutta ihan tavallisessa suomalaisessa arjessa. On maalaisia ja kaupunkilaisia, karjalaisia ja pohjalaisia, tehtaan työläisiä ja virkamiehiä, köyhiä ja varakkaita. Nykylasten isovanhempien lapsuus 1950-luvulla voi näyttäytyä varsin erilaisena ja eksoottisena: ei autoa, mikroaaltouunia, pesukonetta, televisiota, kännykkää, iPadia, jugurttia, energiajuomia, hampurilaisia. Tästä voisi päätellä, että kaikki erilaisuus ei ole aina tänä päivänä kohtaamassamme ”toisessa”. Erilaisuutta on myös ikiomien sukupolviemme historiassa. Ja sehän taas on muistelijalle suuri rikkaus.

Sukupolvimuistoista löytyy myös samastumiskohteita nykypäivän tapahtumiin. Isovanhempien vanhemmat kokivat sota-ajan ja pulan, osa joutui lähtemään evakkoina sodan jaloista ja jättämään kotinsa. Tuhansia sotalapsia kuljetettiin meren yli naapurimaahan Ruotsiin. Auttaisiko oman historian tunteminen lisäämään ymmärrystä tai empatiaa esimerkiksi tämän päivän pakolaisia kohtaan?

Jousen päiväkodissa Helsingissä on alkuvuodesta lasten kanssa keskusteltu ja nimetty heidän omia vahvuuksiaan: mitä minä osaan, missä olen taitava? Työntekijät ovat kertoneet taidoista ja vanhemmilta on kerätty muistoja ja tarinoita perheen ja suvun taidoista. Niitä onkin monenlaisia. Pohjalainen mummi osaa leipoa ihan parhaat pullat, nepalilaisella isoäidillä on meditoinnin ja rauhoittumisen taito. Suomalainen vaari tuntee puut ja pilvet, somalialainen isoisä kirjoittaa runoja. Suomalainen isoäiti kutoo löytökoiralle villapaidan, somalialainen isoäiti punoo puun lehdistä maton tai korin.

Kyllä maailmaan mahtuu paljon taitoja ja osaamista. Ainakin jos tulee kysyneeksi. Jaetaan siis muisto!

Liisa Lauerma,
projektipäällikkö

23.2.2017 - No Comments!

Monikulttuurisuus varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatus on osa kulttuurisesti muuntuvaa ja monimuotoista yhteiskuntaa. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään varhaiskasvatusta, jossa kulttuurit ovat läsnä kaikkialla. Meistä jokainen on oman ja ympäröivän kulttuurinsa kasvattama. Monikulttuurisuudella viitataan usein maahanmuuttajiin, vaikka myös omassa valtaväestössämme on ja on aina ollut erilaisia perheitä. Helsingin päivähoidossa ja esiopetuksessa on paljon myös eri puolilta maailmaa muuttaneiden perheiden lapsia. Monikulttuurisuuden sijasta pitäisi oikeastaan puhua moninaisuudesta.

Kasvatus on toimintaa, jonka myötä kulttuuriset arvot, tavat ja normit välittyvät, muovautuvat ja uudistuvat. Osaltaan kasvatuksen tavoite on siirtää kulttuuriperintöä sekä tärkeinä pidettyjä arvoja ja traditioita seuraavalle sukupolvelle. Kasvatuksen avulla ohjataan lapsia muodostamaan omia mielipiteitään ja arvioimaan kriittisesti vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja sekä toimimaan eettisesti kestävällä tavalla. Kasvatuksen sivistystehtävänä on ohjata tietoisesti lasten yksilöllisen identiteetin muotoutumista siten, että lapset oppivat havaitsemaan oman toimintansa vaikutukset toisiin ihmisiin ja ympäristöönsä. Lasten kehitystä tuetaan niin, että he oppivat toimimaan sekä käyttämään osaamistaan myös toisten hyväksi.

Kulttuurinen moninaisuus nähdään voimavarana. Yhteisössä tunnistetaan, että oikeus omaan kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja katsomukseen on perusoikeus. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään suomalaista kulttuuriperintöä ja kansalliskieliä sekä yhteisön ja ympäristön kulttuurista, kielellistä ja katsomuksellista monimuotoisuutta. Tämä edellyttää henkilöstöltä tietoa toisista kulttuureista ja erilaisista katsomuksista sekä taitoa nähdä ja ymmärtää asioita monesta näkökulmasta ja asettua toisen asemaan. Erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan myös uusia tapoja toimia yhdessä. Samalla edistetään kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Kielitietoisessa varhaiskasvatuksessa tiedostetaan, että kielet ovat läsnä jatkuvasti ja kaikkialla. Henkilöstö ymmärtää kielen keskeisen merkityksen lasten kehityksessä ja oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan kuulumisessa. Monikielisyyden näkyväksi tekeminen tukee lasten kehitystä kulttuurisesti moninaisessa maailmassa.

Varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon, että lapset kasvavat erilaisissa kielellisissä ympäristöissä. Kotien tavat käyttää kieltä ja olla vuorovaikutuksessa vaihtelevat, ja kodeissa voidaan puhua useita kieliä. Kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta tehdään varhaiskasvatuksessa näkyväksi yhteistyössä huoltajien kanssa. Tämä osaltaan tukee lasten kielellisten identiteettien kehittymistä. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kieleen ja kulttuuriin liittyvien näkökohtien katsotaan koskevan jokaista varhaiskasvatukseen osallistuvaa lasta. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2016.)

Aito ja luonteva varhaiskasvatus on mahdollista, kun varhaiskasvattajat pystyvät eri kulttuurien kasvatuksellisten ominaispiirteiden, arvojen ja käyttäytymismallien ymmärtämiseen. Ratkaisevaa on yhteisöllisyys toiminnassa, yhteinen näkymä siitä, mitä monikulttuurisuus – moninaisuus tarkoittaa juuri meidän päiväkodissa.

Irma Sihvonen
Mellunkylän varhaiskasvatusalueen päällikkö
Varhaiskasvatusvirasto

Aikamatkalla-hankkeessa 2015 – 17 mukana ovat Helsingin Mellunkylän varhaiskasvatusalueen päiväkodit Jousi, Kuovi, Kivilinna, Liinakko ja Humikkala.

6.2.2017 - No Comments!

Ajatuksia Aikamatkailusta Ellipsin ja Planeetan vasuillassa!

Ellipsin ja Planeetan päiväkotien yhteinen vasuilta (vasu = varhaiskasvatussuunnitelma) pidettiin 10.1.2017. Sen aiheena oli laaja-alainen osaaminen. Ilta aloitettiin pikagallupilla, jonka kysymykset liittyivät Aikamatkalla työskentelyyn lasten ja perheiden kanssa. Jakauduimme kuuteen kolmen hengen ryhmään, jokainen ryhmä sai neljä kysymystä ja vastausaikaa oli vain viisi! minuuttia. Ideana oli, että juuri ensimmäisenä mieleen tulevat asiat kirjataan ylös.

Vasuillan pohdintaa. Miten Aikamatkalla tukee lapsen identiteetin rakentumista?

Vasuillan pohdintaa. Miten Aikamatkalla tukee lapsen identiteetin rakentumista?


Ensimmäisenä kysyttiin sitä, että miten perheen ja suvun muistojen jakaminen yhdessä lasten kanssa voi kasvattajien mielestä tukea lapsen identiteettiä ja minäkuvan rakentumista.
Vastausten mukaan koettiin, että lapsi kokee kuuluvansa johonkin suurempaan kuin perheensä. Hän muodostaa kuvan siitä, mistä hän on tullut ja millainen hän on. Muistojen jakaminen kannustaa tutustumaan omiin juuriinsa ja auttaa ymmärtämään itseään ja taustojaan. Suku tulee tutuksi.

Toisena kohtana mietittiin, millaisia muistoja itse haluaa jakaa lasten kanssa päiväkodissa. Omat lapsuus- ja koulumuistot nousivat vahvasti esille. Se, mitä on itse tehnyt tai leikkinyt lapsena. Myös muistot eläimistä olivat suosittuja. Mukavia opetuksellisia eri aikakauden tapoja haluttiin myös jakaa. Pohdittiin, että sekä hyvät että huonot muistot voivat tukea lasten kasvua ja kehitystä.

Seuraavaksi pohdittiin miten tämä käytännössä tapahtuu lasten ja perheiden kanssa.
Lapsen perheen ja suvun muistojen jakaminen tapahtuu luontevasti eri arjen tilanteissa, esimerkiksi piireissä, ruokailuissa, keskusteluissa lasten kanssa, lasten kokouksissa, leikeissä ja peleissä. Perheiden kanssa se luonnistuu parhaiten päivittäisissä kohtaamisissa, juhlissa ja vanhempainilloissa. Kaikki ryhmät olivat myös tehneet Aikamatkalla -kyselyjä vanhemmille, mutta osalla ryhmistä on ollut haasteellista saada vastauksia takaisin päin. Materiaalin jakaminen on koettu myös hyväksi keinoksi.

Aikamatkaa käytännössä: millaisissa tilanteissa muistoja voi jakaa?

Aikamatkaa käytännössä: millaisissa tilanteissa muistoja voi jakaa?


Lopuksi keskustelimme miten lapset ovat suhtautuneet muistojen jakamiseen. Lapsista on mukava kuulla ja jakaa omia muistojaan. He ovat kiinnostuneita ja innostuneita sekä jakamaan että kuulemaan kaverin muistoja. Muistot herättivät paljon keskustelua ja ymmärrys kaikkia kohtaan lisääntyi.

Perheen ja suvun muistojen jakaminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja on hyvä, eheyttävä kokemus lapsen ehdoilla. Juuri tämä hetki voi olla lapselle se merkittävä muisto, jonka hän haluaa jakaa tulevaisuudessa omille lapsilleen ja lastenlapsilleen!

Terveisin
Satu Lumikaarto

Ellipsin ja Planeetan päiväkodit Espoossa osallistuivat Aikamatkalla-projektiin syksystä 2015 kevääseen 2016. Työskentely ja yhteistyö jatkuu mm. yhteyshenkilöverkoston välityksellä.

30.1.2017 - No Comments!

Aikamatkalla-arvot

Aikamatkalla-hankkeen alkaessa keväällä 2015 teimme esitteen ja postikortit, joiden sloganeihin pyrimme kiteyttämään Aikamatkan ”filosofian”, ne keskeiset sisällöt, joilla pyrimme Aikamatkalla yhteistä hyvää edistämään.

Olemme syksyn mittaan ahkerasti perehtyneet uuteen valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Aikamatkan arvomaailmasta ja työskentelytavasta on löytynyt paljon yhtymäkohtia vasun kanssa. Tammikuussa kokoonnuimme yhteiseen hankeseminaariin, jossa tutkimme, miten Aikamatkalla-työskentely voisi tukea uuden varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamista. Kokosimme seminaaria varten ajatuksiamme Aikamatkalla-arvoista ja työstimme korteistamme julisteen. Voit sen ladata täältä. Nämä arvot eväänämme jatkamme matkaa.

OLEN OMAN HISTORIANI SANKARI
Arvokkuuden kokemus. Aikamatkalla - projektin tavoitteena on lisätä lapsen ja perheen sosiaalista hyvinvointia omia juuria ja identiteettiä vahvistavan työskentelyn avulla.
Muistot, tarinat, yleinen ja yksityinen historia ovat arvokkaita ja tärkeitä asioita siksi, että ne tarjoavat meille peilin hahmottaa ja ymmärtää nykypäivää.
Aikamatkalla haluamme tukea lapsen identiteetin rakentumista. Lähtökohtana on ajatus yksilön arvokkuudesta sekä siitä, että myös jokaisen yksilöllinen historia on arvokas ja tärkeä. Minä olen arvokas ja kiinnostava, sinäkin olet. Arvokkuus ja kiinnostavuus eivät riipu varallisuudesta tai sosiaaliluokasta tai kansallisuudesta. Arki on kiinnostavaa ja voi johdattaa meidät aikamatkalle, johon arjen asiantuntija lapsi osallistuu täysivaltaisesti omilla ajatuksillaan ja kokemuksillaan.
Riikinkukko on koulutuksissa käyttämämme symboli omien juurien arvostamiselle. Sen värikkäät sulat kuvastavat omien lähisukupolvien henkilöitä, muistoja, tarinoita. Perhe ja työyhteisö ja päiväkodin lapsiryhmä ovat täynnä erilaisia riikinkukkoja.

KIIPEILE SUKUPUUSSASI!
Osallisuus ja toimijuus. Aikamatkalla eri sukupolvien lapsuusmuistot sekä lapsen, perheen ja suvun tarinat kohtaavat. Kokoamme, jaamme ja työstämme muistoja ja lasten ajatuksia taidekasvatuksellisin ja toiminnallisin menetelmin pitkäkestoisena teematyöskentelynä.
Oma historia on rakennusaines, multa kasvulle. Kasvua ei tapahdu, jos sukupolvien perinne kaadetaan niskaan sellaisenaan. Jokaisella meistä aikuisista on oikeus ja velvollisuuskin ottaa oma historiamme haltuun omista lähtökohdistamme käsin, aktiivisesti toimien, reflektoiden. Lasten kanssa toimiessa asetumme muistoinemme ja kertomuksinemme vuoropuheluun lasten ajatusten kanssa. Aito vuoropuhelu tarvitsee aikaa, siitä syystä olemme valinneet työskentelytavaksi pitkäkestoisen teematyöskentelyn.
Aikamatkalla ihan konkreettisesti hyödynnämme perheiltä saatavia sisältöjä kuten muistoja, valokuvia, esineitä, tekstiilejä toiminnassa. Tässä mielessä Aikamatkalla yhtä aikaa tarjoaa välineen omaan itseen ja toisiin tutustumiseen sekä uusia sisältöjä ja menetelmiä lapsiryhmän toiminnan rikastuttamiseen.

SUKUSALAATTIA KAIKILLA MAUSTEILLA
Moninaisuuden kunnioittaminen. Perheiden elämänpolkujen erilaisuus ja kulttuurinen moninaisuus ovat rikkaus. Oivallukset oman historian äärellä tukevat vuorovaikutusta, jossa erilaisuutta kunnioitetaan.
Monikulttuurisuus haastaa meidät tänä päivänä kyvyssämme kohdata erilaisuutta. Kulttuurinen moninaisuus on paljon muutakin kuin eri kansallisuuksien kohtaamista. Myös suomalaisuus koostuu erilaisista alakulttuureista. Aikamatkalla moninaisuus saa myös ajallisen ulottuvuuden, sillä sitä löytyy meidän jokaisen omasta historiassamme. Aikaisempien sukupolvien mummut ja papat tietävät mitä on sota, pula ja köyhyys, siirtolaisuus työn perässä toiseen maahan tai pakkolähtö sodan keskeltä. Oma historia tarjoaakin runsaasti peilauspintaa tämän päivän tilanteisiin. Moninaisuuden rinnalla meissä on paljon samaa: elämän arki, luonto, ajankuva yhteisine kokemuksineen.

JAETAANKO MUISTO?
Yhteisöllisyys ja kohtaaminen. Erilaiset muistot ja tarinat aktivoituvat elämänkaaren eri vaiheissa. Toisen kertomus voi avata portteja oman historian unohdettuun puutarhaan. Aikamatkalla rohkaisemme ja haastamme ottamaan oma historia puheeksi: kysymään, kertomaan, kuulemaan.
Aikamatkalla tarjoaa uudenlaisen tavan tehdä yhteistyötä perheiden kanssa. Pienten, arkistenkin lapsuusmuistojen - leikkimuisto, eläinmuisto, luontomuisto - jakaminen tuottaa erilaisia, inhimillisiä kohtaamisia. Se antaa arvon eri ikäisten, kuten vanhempien ja isovanhempien sekä lasten ajatuksille. Se haastaa päiväkodin työntekijöitä, sillä heidän tehtävänsä on näyttää esimerkkiä. Jakaminen vahvistaa myönteistä kehää: toisen kuuleminen tutustuttaa meitä toisiimme ja virittää myös omia muistoja. Aikamatkalla- bussi symboloi tätä yhdessä tehtävää, yhteisöllistä matkaa.

MUISTATKO (SISÄISEN) LAPSEN? - LAPSUUSMUISTOISTA VIRTAA
Lapsuuden itseisarvo. Aikamatkalla kehitämme työkaluja sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen ja oppimiseen. Peilaamme vanhemmuuttamme ja kasvattajuuttamme omaan historiaamme ja herkistymme kohtaamaan lapsen tänä päivänä. Voimaudumme vahvojen ja ainutkertaisten lapsuusmuistojen parissa.
Me kaikki olemme olleet joskus lapsia. Aikamatkalla lapsuus muodostaa eri ikäisten, eri sukupolvien ja eri rooleissa olevien yhteisen kohtaamispaikan. Kokemus lapsena olosta voi olla samankaltainen, vaikka lapsuudet olisivat erilaisia. Lapsuusmuistot tekevät myös hyvää: ne ovat aistivoimaisia, niihin liittyy jotain vilpitöntä, luottavaista, avointa ja ihmeille altista. Niihin liittyy vahvoja tunteita. Aikuiselle – vanhemmalle ja kasvattajalle – oma lapsuusmuisto tuo herkkyyttä kohdata lapsi.

Liisa Lauerma
projektipäällikkö