All Posts in Päiväkodit

1.6.2020 - Kommentit pois päältä artikkelissa Kesäretkellä

Kesäretkellä

Koronakevään poikkeusoloissa retkeily kotikulmilla ja lähimetsissä on ollut suosittua ajanvietettä. Näyttää siltä, että nyt alkavana kesänäkin lomalaiset virkistäytyvät enimmäkseen lähikohteissa tai mökeillä ja suuntaavat matkansa kotimaahan.

Kysyimme kevään Aikamatkalla-kurssilaisilta Helsingistä ja Vantaalta, mitä lapsuuden kesistä on jäänyt mieleen. Kurssilaisten muistot kertovat, että elämysten perässä ei välttämättä tarvitse matkustaa kauas. Tärkeitä kesämuistoja syntyy lähellä, pienistä suurista yhdessäolon hetkistä.

Saija kertoo kesästä kaupungissa: ”Muistan omista lapsuuden kesistä kuinka Helsingissä oli leikkipuiston kesäruokailu missä kävimme kolme vuotta vanhemman veljeni kanssa useana kesänä. Tunnelma oli kiva ja kesät lämpimiä.” Tunnelmallinen kaupunkijuhannus vietettiin perheen kanssa Seurasaaressa kokkoja katsellen. Mummolassa Keski-Suomessa pääsi metsään ja tädin kanssa mustikkaan. ”Illalla syötiin sitten mustikkamaitoa serkkujen kanssa.”

Tainan kesämuistot liittyvät mereen ja uimiseen sekä pyöräilyyn ja isovanhempien kanssa vietettyyn aikaan. Kohokohtia olivat retket merenrannalle Vaasan lähistöllä Munsalassa. ”Siellä on aivan mahtavan pitkä hiekkaranta ja matalaa, pitkälle saa kahlata että pääsee uimaan.” Matkalla rannalle poikettiin Hännisen leipomoon ja ostettiin munkkipossut. Joskus aika kesällä kävi myös pitkäksi, kun vanhemmat olivat töissä ja piti olla yksin kotona. ”Vaikka asuimme kerrostalossa jossa kavereita oli, eivät he aina olleet mukana.”

Vilman mieluisa kesämuisto on uiminen iskän mökillä. ”Mökillä snorklasin ja katselin kaloja sekä uin erilaisten uimapatjojen kanssa. Kesäisin vietämme aikaa isolla ystäväperheporukalla. Perheiden lapset ovat kohtalaisen saman ikäisiä ja heidän kanssa jaksoimme aina puljata vedessä ja saunoa monta tuntia. Parasta oli tehdä erilaisia hyppyjä laiturilta tai yrittää pudottaa muita veteen”.

Äidin kanssa Vilma retkeili puutarhalle. ”Muistan, kuinka kävimme hakemassa kesäkukkia aina tietystä puutarhasta ja sitten minä sain istuttaa niitä äitin kanssa. Kanankakka jaksoi aina kummastuttaa minua. Muistan hyvin sen tunteen, mikä aina tuli, kun lähdimme kukkaostoksille ja takakontti oli täynnä kukkia!”

Uintireissut ja kesän kukat ovat Sonjankin parhaita muistoja. Kuumina kesäpäivinä koko perhe pyöräili läheiselle uimarannalle. ”Vesi oli kylmää ja minulla kesti aikaa, että uskalsin kunnolla veden alle, mutta sitten en olisi malttanut lähteä pois. Uimarannalla oli kavereita omien perheidensä kanssa ja leikimme vedessä rantaleluilla ja rakensimme hiekkalinnoja. Äiti oli pakannut mukaan evästä: mehua, kahvit aikuisille, viinirypäleitä ja voileipiä ja söimme niitä viltin päällä lämmitellen samalla auringossa. Kun pyöräilimme takaisin kotiin, pysähdyimme matkalla poimimaan luonnonkukka-kimpun ja laitoimme sen maljakkoon kotiin päästyämme. Nämä rantaretket olivat mielestäni lapsena yksiä parhaimmista asioista, joita teimme kesälomalla.”

Annikan uimarannat löytyivät Luukista ja Kaitalammelta, jonne isä vei lapsia autolla. Vähän isompana matka taittui polkupyörällä, 12 kilometriä suuntaansa. ”Ei ollut vaihdepyöriä eikä pyöräilykypäriä, mutta aina päästiin perille ja kotiin ja kivaa oli!”.

Annikan kesään kuului myös kotimaanmatkailua. ”Perheen kanssa tehtiin myös monena kesänä automatkoja ympäri Suomea ja lomailimme yleensä viikon jollakin vuokramökillä, jossa pääsi saunomaan ja uimaan.  Sieltä mökiltä sitten tehtiin autoretkiä lähiympäristöön ja tutustuttiin erilaisiin paikkoihin ja nähtävyyksiin. Muistan, että pitemmät automatkat yleensä aina nukuin ja perille tultuamme ihmettelin, missä olemme? Kun olin 11-vuotias perheeseemme hankittiin Rottweiler- koira. Siellä se "ihmisen kokoinen" koira matkusti siskoni ja minun välissä takapenkillä makoillen vuorotellen jomman kumman sylissä.”

Sannan perheen auto suuntasi kesällä isän kotipuoleen Rääkkylään. ”Automatka kesti noin kolme tuntia, teimme eväät ja pysähdyimme puolessa välissä matkaa. Levähdyspaikalla söimme eväät. Tauko oli hyväksi, sai syödä voileipiä ja juoda maitoa. Kylmälaukussa juomat ja leipäpalaset pysyivät kuumana kesäpäivänä viileänä.
Kun pääsimme perille isämme pikkuveli Matti oli meitä vastassa. Matti asui koko ikänsä kotitilalla. Hänellä oli paljon lehmiä ja vasikoita. Lehmät saivat vapaana liikkua pihalla. Piti vain varoa lehmän lantakasoja, ne meinasi piiloutua pitkän ruohikon alle. Kerran minulle kävi niin että hellepäivänä ollessani paljain jaloin, astuin lantakasaan. Kuuma lanta pursusi varpaideni välistä. Sen jälkeen oli tietysti jalkojen pesun aika.
Matti-sedällä oli myös paljon suomenajokoiria joita hän kasvatti ja myi niitä. Sain hoitaa ja ruokkia niitä siellä ollessamme. Tykkään todella paljon eläimistä ja koirien hoitaminen oli todellakin mieluista hommaa.”

Myös Minnalla on hyviä muistoja maalaiselämästä ja lehmistä. ”Monesti oltiin heinäpellolla. Ilma oli todella kuuma. Sain laittaa seipäisiin tappeja. Homma alkoi jossakin vaiheessa tuntua tylsältä ja sain luvan nostaa heinähangolla seipäälle heiniä. Joskus heinien seasta putkahti sammakko, joskus kaninpoikanen.  Sain myös viedä kahvia pellolle koska työtätekeviä sukulaisia oli joskus jopa kymmenen. Veli ajoi traktoria vaikka oli ehkä 10-vuotias. Eväitä sain olla myös välillä valmistamassa äidin kanssa. Leikimme usein piiloa seipäiden takana ja kuvittelimme niiden olevan peikkoja. Toinen asia mistä tykkäsin oli ötökät ja laitumelle ajetut lehmät. Olin itse kuljettamassa lehmät usein laitumelle. Rakastan lehmiä sen takia vielä tänäkin päivänä. Vaikka matkaa tietä pitkin lehmien laitumelle oli kaksi kilometriä saatiin ne aina kunnialla navetasta sinne siirrettyä. Lehmät pomppivat iloisina kun pääsivät ulos. Ikinä en niitä pelännyt vaikka isoja olivatkin.  Muistan myös vasikat, etenkin pikkupyrrit.”

 

Omia retkikavereita Ruskeasuolla

Lasten kanssa on retkeilty päiväkodissakin. Minna ja Jeanette Ruskeasuolta kertovat, kuinka retkiä on tehty yhdessä ikiomien villasukkapupujen kanssa ilmiöoppimisen merkeissä. Toukokuussa puput seikkailivat lähimetsässä. Lapsi kuvasi oman pupunsa valitsemassaan paikassa ja kertoi miksi juuri se on metsässä kiva paikka. Omien pupujussien seurassa myös metsän jänisten elämä on tullut lapsille tutuksi. Eläinten värin vaihtumista, ruokailua ja jälkiä on yhdessä seurattu ympäri vuoden.

"Niin kuin poimit mansikoita, poimi onnen pipanoita!", loruilee Uppo-Nalle (Elina Karjalainen, Uppo-Nallen ystäväkirja). Pian alkavat kaivatut kesälomat. Niiden jälkeen voikin jakaa yhdessä lasten ja perheiden kanssa mitä kaikkea on lomalla koettu. Millaisia ovat kesän 2020 parhaat muistot?

Hyvää kesää!

Liisa Lauerma, FM
Aikamatkalla-kouluttaja

Kysymyksiä kesämuistojen virittelyyn ja jakamiseen löydät Aikamatkalla-materiaalit -sivulta:

Kysymyskortit suomeksi:
https://aikamatkalla.fi/kysymyskortit/
https://aikamatkalla.fi/wp-content/uploads/2018/01/Aikamatkalla-kysymyskortit_vuodenajat.pdf

Kysymyskortit englanniksi:
https://aikamatkalla.fi/questions/
https://aikamatkalla.fi/wp-content/uploads/2020/04/1_seasons.pdf

4.4.2020 - Kommentit pois päältä artikkelissa Tervetuloa Orvokkien Aikamatkalla-bussin kyytiin

Tervetuloa Orvokkien Aikamatkalla-bussin kyytiin

Orvokkien Aikamatkalla-kaverit

Orvokkien päiväkotiryhmässä toteutetaan Ebeneser-säätiön Aikamatkalla-hankkeessa 2015-18 kehitetyn toimintamallin mukaista Aikamatkalla-toimintaa. Aikamatkalla varhaiskasvatuksessa vahvistetaan lasten ja perheiden osallisuutta sekä yhteisöllistä ja ilmaisun monia muotoja hyödyntävää oppimista.

Päiväkoti Ebeneserin Orvokkien ryhmä koostuu kahdestakymmenestä enimmäkseen 3-4 -vuotiaasta lapsesta ja kolmesta työntekijästä. Monikulttuuriset perheet rikastuttavat ryhmäämme kuuden eri kielen ja kulttuurin muodossa. Toimintakauden alussa syksyllä lapset ja työntekijät pääsivät matkustajiksi punaiseen kartongista leikattuun Aikamatkabussiin, joka askarreltiin yhdessä lasten kanssa ryhmän ilmoitustaululle. Aikamatkailumme alkoi!

Syksyn vanhempainillassa tiedotettiin alkavasta Aikamatkalla-toiminnasta ja perheet virittäytyivät lastensa leikkisään päiväkotielämään ja omiin lapsuusmuistoihinsa kertomalla oman lapsuutensa mieluisasta leikistä toisille vanhemmille. Ryhmän seinälle pyydettiin valokuvia perheistä. Kuvat aktivoivat lapsia kertomaan ”mamasta ja papasta” ja muistuttavat meitä työntekijöitä perheen merkityksestä lapselle. Ryhmän joulukalenterissa jaettiin vuorollaan kaikkien perheiden jouluun ja juhlaan liittyviä pieniä muistoja. Muistot piparkakkujen leipomisesta, joulukorttien askartelusta, sukulaisten tapaamisesta, lumileikeistä ja joululahjoista kiinnostivat lapsia kovasti ja ruokkivat aktiivista keskustelua. Muistoja kysyttiin Aikamatkalla-nettisivulta löytyvien kysymyskorttien avulla. Kukin lapsi sai myös ripustaa kotoa tuodun koristeen ryhmän pikkukuuseen. Toiminnallisessa joulujuhlassa askarreltiin kotoa tuoduista puukauhoista ja kapustoista tonttuja. Lapsille kotoa tuodut muistot ja tavarat ovat olleet erityisen tärkeitä, koska ne muistuttavat omasta perheestä.

Syyskuussa päätimme aloittaa pidempikestoisen Aikamatkalla-projektin, jossa päivittäisiä laulamisia, lorutteluja, satujen lukemista, liikkumista, rakentelua ja leikkimistä rikastutetaan askartelemalla ikiomat Aikamatkakaverit kotoa tuoduista materiaaleista.

Lasten ikiomiin Aikamatkarasioihin (lapsen koristelema vhs-kotelo) pakattiin perheelle pyyntö:

Askartelemme lasten kanssa ikioman maskotin, Aikamatkakaverin, joka pääsee mukaan lapsen leikkeihin. Lähetättekö tässä rasiassa päiväkotiin yhden villasukan, lapasen tai hansikkaan (vanhemman, isovanhemman/muun läheisen, lapsen), josta saamme kaverille vanulla täytettävän vartalon. Lapsi saa suunnitella itse kaverinsa ja me aikuiset autamme lasta toteuttamaan ideansa. Jaamme yhdessä myös tekstiileihin liittyvät muistot ja tarinat.”

Rasiat lähtivät kotiin iltapäivällä päiväkodin pihalta lapsia hakiessa. Varasimme rasioiden viestiä selventämään konkreettiseksi esimerkiksi yhden lapasen ja villasukan, sekä Aikamatkalla-nettisivulta löytyvän kuvan lapsen tekemästä kaverista erityisesti niitä perheitä varten, jotka vasta opettelevat suomen kieltä.

Heti seuraavana päivänä palautui ensimmäinen rasia ja pikkuhiljaa parin viikon kuluessa kaikkien rasiat. Jokaisen rasian avaaminen päiväpiirissä oli jännittävä ja lapselle tärkeä kokemus: ”Tuo on minun mummoni Espanjassa tekemä sukka!”, ”Tuo lapanen oli isillä pienenä!”, ”Tämä on minun vauvapiponi, äiti kertoi. Olinpa minä pieni!”, ”Tämä on äidin hansikas!”

Työstimme Aikamatkakavereita kahden lapsen kanssa kerrallaan. Kun kaverit oli ”syötetty” vanulla pulleiksi, alkoi syntynyt muoto ruokkia mielikuvitusta niin, että ajatus hahmon olemuksesta varmistui lapselle. Kotoa tuodun vartalon lisäksi tarjolla oli nappeja, helmiä, tilkkuja, villalankoja ym. materiaaleja, joita lapsi sai vapaasti valita hahmoaan täydentämään. Työntekijän rooli oli toimia ompelijana ja avustajana lapsen antamien ohjeiden mukaan. Silmille, suulle, harjaksille, hännälle, kielelle, hiuksille ja jaloille löytyi lapsen osoittamat paikat ja pikkuhiljaa alkoi syntyä persoonallisia, ”tekijänsä näköisiä” hahmoja. Aikamatkakaverit työstettiin ompelemalla, jotta ne eivät mene helposti rikki ja niillä voi leikkiä turvallisesti.

Aikamatkakavereita askarreltiin pikkuhiljaa muiden arjen touhujen lomassa. Lokakuussa saimme kaikki kaksikymmentä kaveria valmiiksi ja ne esittäytyivät toisilleen päiväpiirissä ja pääsivät mukaan leikkeihin ja laulamaan.

Pohdimme jatkoa ison ompelu-urakan jälkeen. Teimme tiimissämme työnjaon: yksi otti vastuulleen valokuvausprojektin lasten kanssa: kukin lapsi sai kuvata Aikamatkakaverinsa Ipadilla itse valitsemassaan ja lavastamassaan paikassa päiväkodissa.

Kaksi meistä alkoi pikkuhiljaa kerätä sadutus-menetelmää hyödyntäen tarinoita kavereista yhden lapsen kanssa kerrallaan.

”Kerro satu.
Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi
ja voit muuttaa tai korjata sitä, mikäli haluat.”

Lapset kertoivat ihastuttavia tarinoita mm. Mustekalasta, Asimatimadosta, Raketista, Luikerosta ja Pinkkikärpäsestä.

Mustekala-lonkero-perhonen meni matkalle bussilla metsään, jossa oli päiväkoti. Se, jossa oli sydän taivaalla. Ja myös siellä taivaalla oli noita, joka taikoi mustekalan itse noidaksi…”

”Se lentää, se pistää, piip, se on pinkkikärpänen. Siivet on, napista painetaan pim pom. Kärpänen lentää nopeasti pilven päälle kauas…”

Lasten ottamat valokuvat Aikamatkakavereistaan olivat lapsen korkeudelta kuvattuja, persoonallisia ja niistä tuli esiin lasten kiinnostuksen kohteet. Kuvat innostivat jatkamaan valokuvaamista!

Kerroimme, että kukin lapsi voi päästä samaan kuvaan Aikamatkakaverinsa kanssa, vaikka samankokoisina. Miten se on mahdollista? Ensin lapset kuvattiin Ipadilla kirkkaan vihreän kankaan edessä lapsen itse valitsemassa asennossa. Kukin lapsi sai rakentaa itse oman GreenScreen-kuvansa haluamassaan mittakaavassa aikuisen opastuksella: kuva lapsesta ja lapsen itse ottama valokuva yhdistettiin Ipadin GreenScreen-ohjelmaa hyödyntämällä. Marraskuussa perheet saivat ”taikakuvamme” Isänpäivän aikoihin koteihin.

Joululomien jälkeen kokosimme lasten kertomat tarinat ja heidän ottamansa valokuvat yhteen Orvokkien omat sadut -kirjaseksi. Kaikki ryhmän lapset ja perheet saivat tammikuun puolivälissä ikioman kirjan kotiinsa luettavaksi ja tutkittavaksi julkaisukekkereissä, jonne kutsuimme myös perheitä mukaan.

Projektimme huipentui Vallilan kirjaston tarjoamaan tilaisuuteen viedä kirja teksteineen ja kuvineen sekä Aikamatkakaverit ”lavasteineen” vitriininäyttelyyn helmikuun 2020 ajaksi. Omista tuotoksistaan ylpeät Orvokit retkeilivät kirjastoon näyttelyä katsomaan ja satukirjoja lainaamaan.

Lue lisää Aikamatkalla-toimintamallista:

https://aikamatkalla.fi

https://issuu.com/ebeneser/docs/aikamatkalla (Aikamatkalla perheiden kanssa – Välineitä osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa: Taina Sillanpää, Liisa Lauerma, Aila Holopainen

https://aikamatkalla.fi/materiaalit/ (kysymyskortit, Aikamatkarasia, Aikamatkakaveri)

Lue lisää sadutusmenetelmästä:

https://lapsetkertovat.org/toimintamme/sadutus/sadutus-teoria/ (sadutusohje eri kielillä)

Lue lisää GreenScreen-menetelmästä:

Aikamatkalla perheiden kanssa – Välineitä osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa, sivut 102-204

https://peda.net/lahti/varhaiskasvatus/svl/tm/materiaalipankki2/sovellukset/kpc3

 

Aila Holopainen,

varhaiskasvatuksen opettaja päiväkoti Ebeneserissä, Aikamatkalla-kouluttaja

 

17.10.2019 - Kommentit pois päältä artikkelissa Isovanhempien päivää viettämässä

Isovanhempien päivää viettämässä

”Mummi hakee iltapäivällä kolmen maissa”, kertoo isä aamulla kolmevuotiastaan päiväkotiin jättäessään. ”Me mennään viikonloppuna iskän kanssa mummolaan junalla”, kertoo nelivuotias. ”Mun grandma ja grandpa puhuvat englantia ja mäkin osaan”, kertoo kolmivuotias. ”Mun mummolla on kissa, mut mä en muista sen nimee”, ”Mun vaarilla on paljon hienoja kiviä, ”Mummolassa on mun äidin vanhat barbit, mä sain leikkiä niillä.”

Isovanhemmat ovat lasten puheissa osa perhettä ja he ovat läsnä lasten ajatuksissa päiväkotipäivän aikana. Omista isovanhemmista myös puhutaan kavereiden kanssa.

Päiväkodisssa myös toisten lasten isovanhemmat tulevat tutuiksi; ”Sun mummi tuli hakemaan!”, kerrotaan ja juostaan yhdessä katsomaan mummin mukana tullutta koiraa aidan takaa.

Lähdimme Ebeneserin päiväkodissa Helsingissä mukaan Aikamatkalla-toimintaan Aikamatkalla-koulutusten innostamana. Uusi päiväkotimme oli toiminut vuoden, kun helmikuussa päätimme, että vietämme kaikissa kolmessa ryhmässä Isovanhempien/läheisten aamu- tai iltapäivää kevään mittaan. Lähetimme kutsut isovanhemmille ajoissa, paria kuukautta aiemmin, jotta työssäkäyvillä isovanhemmilla tai pidempimatkalaisillakin olisi mahdollisuus osallistua. Kutsuttaessa olimme realisteja: Kutsuttiinpa kuinka paljon ennakkoon tahansa, kaikilla ei ole mahdollisuutta tulla paikalle. Kutsussa kerroimme, että osallistua voi myös lähettämällä sähköpostia tai pienen videotervehdyksen päiväkodin sähköpostiin.

Kutsu: Kutsun saatetekstissä viestimme isovanhempien tärkeästä roolista lasten elämässä. Kerroimme, että isovanhemmat saavat tutustua lapsenlapsen kavereihin, leikkeihin ja päiväkodin tiloihin yhteisen herkuttelun ohella. Kerroimme myös, että jaamme yhdessä laulu-ja leikkimuistoja kokoontumalla piiriin. Pyysimme isovanhempia ottamaan mukaan jonkin lelun tai muun tärkeän esineen lapsuudestaan, jos sellainen olisi tallella.

Lapset askartelivat omalla valokuvallaan varustetun kutsun, jonka taakse liimattiin yhteinen  viesti. Lasten vanhemmat toimittivat kutsun vanhemmilleen tavalla tai toisella. Nykyteknologian aikana se on helppoa.

Isovanhempien päivät toteutuivat Ruusuilla huhtikuun puolivälissä, Orvokeilla toukokuun alussa ja Apiloilla kesäkuun alussa. ”Milloin se päivä on?”, ehtivät lapset kysellä monen monta kertaa. Kaikki ryhmät valmistautuivat kohtaamiseen leipomalla pullia edellisenä päivänä valmiiksi.

Aamupalan jälkeen isovanhempia alkoi pikkuhiljaa tulla paikalle ryhmään, jossa Isovanhempien päivää vietettiin. Muut ryhmät järjestivät pitkän aamupäiväulkoilun kyseisenä päivänä, jotta ”juhlijoilla” olisi kaikki päiväkodin tilat käytössään ja oma rauha toimia. Ryhmän työntekijöille suunniteltiin sopivat työvuorot, jotta läsnäolo mahdollistui.

Alku-ujostelujen jälkeen yhdessä leikkiminen ja tutkiminen oli luontevaa; 1-3-vuotiaat Ruusut ja Orvokit  lapset esittelivät heille tärkeitä leikkipaikkoja ja leikkivälineitä isovanhemmilleen. He näyttivät myös omia sänkyjään, pottia ja vaatenaulakoita, josta löytyi ikiomalla valokuvalla varustettu kori. ”Mummi, tule katsomaan meidän ruokia ja astioita, leiki mun kanssa”, pyysi kolmivuotias ja talutti mummia roolileikkihuoneeseen.

3-5-vuotiaat Apilat toimivat oppaina ja kävelyttivät isovanhempiaan ympäri koko päiväkodin  esitellen eteisen, ruokalan, salin, ateljeen ja mieluisia leikkipaikkojaan.

Isovanhempia kiinnosti Ebeneserin talon yli satavuotinen historia. Menneistä vuosikymmenistä, 1950-luvulta, oli myös omakohtaisia, mukavia muistoja jaettavaksi. Erään pojan isoisä kertoi olleensa lapsena Ebeneserin lastentarhassa hoidossa ja nyt on lapsenlapsen vuoro olla samassa talossa; ei kuitenkaan enää lastentarhassa vaan päiväkodissa. Isoisä muisti, että jossain kerroksessa puhuttiin suomea, jossain ruotsia ja lapsia ja tätejä (tant) oli paljon.  Pienten lasten rohkeus ottaa kontaktia toisten lasten isovanhempiin sekä kielten ja kulttuurien moninainen rikkaus tekivät vaikutuksen isovanhempiin. Me ryhmän työntekijät saimme kiitosta tärkeästä kasvatustyöstä jota teemme.

Noin parituntisen tapaamisemme puolivälissä oli pulla-herkuttelun vuoro. Ai että itseleivottu pulla maistuikin hyvältä! ”Mä tein ton pullan, mummi ota tuo!” Herkuttelun ohella katsoimme yhdessä pari pientä videotervehdystä isovanhemmilta Kokkolasta ja Sveitsistä, sekä katselimme valokuvia Portugalin mummolasta.

Yhteinen laululeikkihetki muisteluineen huipensi Isovanhempien päivän. Kokoonnuimme saliin, jossa oli penkit piirissä meitä odottamassa. Lauloimme ja lorutimme lasten kanssa alkajaisiksi isovanhemmille. Sitten oli isovanhempien vuoro kertoa: eräs isoäiti opetti meille lapsuutensa leikin ja toi tullessaan pienenä tyttönä Lontoosta tuliaisiksi saamansa Duffy-nallen, jolla oli ikää jo 60 vuotta. Duffy sai kiertää piirissä hellästi sylistä syliin. Sitten yksi isoäiti esitteli lapsille nukkeaan ja toinen isoäiti nalleaan, jotka olivat vuosien kuluessa leikeissä haurastuneet ja niitä oli korjailtu ommellen sieltä täältä. ”Sattuuko sitä?”, eräs lapsi kyseli. Pienet lapset ymmärsivät haurauden ja suhtautuivat kunnioittavasti nukkeen ja nalleen. Eräs isoisä esitteli lapsille mekaanista junarataansa 50 vuoden takaa. ”Wau, miten hieno!”, kuului lasten suusta. Lapset esittelivät myös ikiomia Anna ja Elsa leluja, veturia ja pandaa isovanhemmille, joten ihmettely ja ihailu oli molemminpuolista! Viimeiseksi kysyimme isovanhemmilta: ”Mitä lauluja te muistatte lapsuudestanne?” Lyhyen pohdinnan jälkeen löysimme sekä lasten että isovanhempien yhteisen suosikin: ”Hämä-hämä-häkki-laulu” ei ole koskaan kuulostanut niin ihanalta kuin 1-70-vuotiaiden yhdessä laulamana!

Aila Holopainen, varhaiskasvatuksen opettaja, Aikamatkalla-kouluttaja

18.12.2017 - Kommentit pois päältä artikkelissa Lapset Aikamatkan rakentajina

Lapset Aikamatkan rakentajina

Uuden varhaiskasvatussuunnitelman (2016) mukaan varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä kannustaa oma-aloitteisuuteen. Lasten arvostava kohtaaminen, heidän ajatustensa kuunteleminen ja aloitteisiin vastaaminen vahvistavat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. Osallisuus synnyttää innostusta ja sitoutumista toimintaan, halua olla yksi muiden joukossa. Lapsi on myös osa kotia sekä ympäröivää yhteiskuntaa ja sen ajankohtaisia tapahtumia.

Lapsi sai tuntea, että pääsee esille

Aikamatkalla-hankkeessa lapsen osallisuudella tarkoitetaan sitä, että lapsi jakaa omia juuriansa koskevia kysymyksiä perheensä, päiväkodin aikuisten ja toisten lasten kanssa; lapsi on osallisena perheen ja suvun historiassa. Lapsi jakaa omia tarinoitaan muiden kanssa sekä pohtii omaa paikkaansa historian ja sukupolvien jatkumossa. Lapselle tulee antaa tilaa ja aikaa oman ajattelunsa kehittämiseen. Pitkäkestoinen teematyöskentely antaa lapsille riittävän ajan ja tilan. Kun päivähoidon työntekijöille annetaan mahdollisuus pohtia omaa lapsuuttaan, se herkistää heitä kuulemaan jokaisen lapsen tarinan yksilöllisesti. Kun lasten kanssa käsiteltävä teema valitaan lasta lähellä olevista asioista, lapsella on kokemuksia ja mielipiteitä siitä. Lapsen aktiivisuus ja rohkeus kasvavat ja hän kokee itsensä tärkeäksi.

Jotta lapsi voisi kokea osallisuutta, hänen tulee saada olla aktiivinen toimija, jolla on ajatuksia, ideoita ja aloitteita ja jonka ajatuksiin suhtaudutaan vakavasti ja arvostaen. Aikamatkalla-toiminta koostuu eri sukupolvien matkasta, jossa myös lasten ajatuksilla on oma sijansa. Aikamatka alkaa lasten ajatusten ja kokemusten kuulemisesta, kun lapset kertovat omia tarinoitansa päiväkodissa. Nämä lasten tarinat ovat dialogissa perheiltä saatavien tarinoiden ja muistelupuheen kanssa. Kun lasten perheiltä kysyttiin leikkimuistoja, lapset saivat myös jakaa oman lempileikkinsä. Näin keskustelussa kymmenen tikkua laudalla –leikki kohtaa lego-leikin ja Star Wars –leikin. Kai Alhasen (2016) mukaan dialoginen keskustelu edistää syvällistä ymmärtämistä, keskustelussa oppii ja ajattelu kehittyy. Kun lapset ja aikuiset ovat dialogissa keskenään, voidaan ajatella, että oppiminen on molemmin suuntaista. Lapset oppivat aikuisilta eri sukupolvien tarinoiden kautta ja aikuiset oppivat lapsilta heidän ajattelustaan tässä ja nyt. Dialogisessa keskustelussa kunnioitetaan keskustelukumppania ja asetutaan tasa-arvoiseen suhteeseen, vaikka toinen osapuoli olisi lapsi tai esimerkiksi toisen kulttuurin edustaja.

Aikamatkalla käytetään monipuolisesti erilaisia taidekasvatuksellisia menetelmiä (musiikillinen, kuvallinen, sanallinen, kehollinen ilmaisu) perheiltä saatujen sisältöjen käsittelyyn. Aikamatkalla -toiminnan sisältönä ovat perheiltä saadut valokuvat, esineet, tekstiilit ja kirjoitetut muistot. Toiminnasta tulee pienille lapsille ymmärrettävää ja konkreettista, kun mukana on kotoa tuotuja arkisia materiaaleja, joihin liittyy myös vahva tunneside. Lasten kotoa tuomia sisältöjä voi käsitellä esimerkiksi aamukokoontumisilla. Tarinoita jaetaan ja lasten omia ajatuksia kysytään. Olennaista kuitenkin on, että sisällöt lähtevät elämään pidemmäksi aikaa lasten leikeissä, draamatyöskentelyssä tai vaikkapa taiteellisessa tekemisessä. Tarinat, valokuvat tai esineet muuntuvat lasten toiminnassa koulun oppitunnin draamaleikiksi, leikkikorteiksi tai työaskareiden tekemiseksi. Tärkeää on lapsille ominainen toiminta, ei pelkkien sisältöjen ”kaataminen” osaksi lasten tietovarantoa, vaikka silläkin on oma identiteettiä tukeva ja omia juuria vahvistava merkityksensä. Tärkeänä osana toimintaa on myös Aikamatkalla-sisältöjen nouseminen osaksi lasten omaa spontaania toimintaa, esimerkiksi leikkiä. Moninaiset perheiden kulttuuriperinnöstä ammennettavat muistot ja kokemukset antavat aineksia lasten ajattelulle, uuden lasten kulttuurin tuottamiselle. Aikamatkalla kannustetaan myös hyödyntämään museoiden ja kirjastojen ja muiden kulttuurilaitosten tarjoamia mahdollisuuksia, jotka laajentavat ja rikastuttavat työskentelyä. Näin henkilökohtaisesta tulee yleistä.

Kun ryhmissä on esillä yksittäisten lasten ja perheiden valokuvia ja kotivierailukuvia busseissa, kehyksissä, vihkoissa ja seinillä, päiväkoti on enemmän lasten paikka

Yi-Fu Tuanin (2008) mukaan omat tavarat ja paikat vahvistavat lasten persoonallisuutta. Kaikilla ihmisillä näyttää olevan henkilökohtaisia tavaroita sekä joku oma paikka, oli se sitten oma tuoli huoneessa tai nurkka asuntovaunussa. Kun ihminen saa jättää ”jäljen” ympäristöönsä, siitä tulee merkityksellinen ja siihen koetaan osallisuutta. Aikamatkalla – hankkeen toiminnasta saadut kokemukset tuovat esille henkilökohtaisen tilan merkityksen lapsille. Lapsi saa kokea olevansa tärkeä tuodessaan päiväkotiin jonkun oman materiaalin, vaikkapa oman perheen valokuvan tai ukin vanhan kravatin. On tärkeää, että päiväkodissa mietitään, miten aikamatkasisältöjä sijoitetaan lasten ulottuville osaksi alati rakentuvaa leikkiä ja toimintaa. Aikamatkalla kotoa tuotuun materiaaliin liittyy vahva tunneside. Lasten oma henkilökohtainen tila rakentuu ja tulee näkyväksi päiväkotiin tuotavan materiaalin kautta. Omat ja toisten tavarat ja tarinat luovat arvostavaa ja merkityksellistä rakennettua ja sosiaalista oppimisympäristöä.

Minä olen ok ja sinä olet ok

Perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja lasten ja perheiden osallistamiseen tähtäävä Aikamatkalla-toiminta toteuttaa kokonaisuudessaan Uuden varhaiskasvatussuunnitelman (2016) Minä ja meidän yhteisömme – oppimisen alueen tavoitteita. Aikamatkalla perheiden moninaisuutta pidetään rikkautena. Moninaisuus tulee perheiden jakamien sisältöjen avulla näkyväksi ja lasten ja myös aikuisten tietoisuus toinen toisistaan lisääntyy. Tähän oppimisen alueeseen sisältyy myös vahva arvolataus. Ihmiset ovat omanlaisiaan, mutta samanarvoisia, voimme oppia toisiltamme. Minä olen ok ja sinä olet ok.

Taina Sillanpää
Toiminnanjohtaja
Ebeneser-säätiö

27.6.2017 - Kommentit pois päältä artikkelissa Kotiaskaremuistot virittivät draamaleikkiin ja videointiin

Kotiaskaremuistot virittivät draamaleikkiin ja videointiin

Aikamatkalla-hankkeessa mukana olevissa päiväkodeissa on kokeiltu erilaisten muisteluteemojen soveltuvuutta aineksiksi lapsiryhmässä työskentelyyn. Yksi onnistuneista teemavalinnoista on ollut kotiaskareet.

Espoolaisen Planeetan päiväkodin 4-5-vuotiaiden lasten kanssa kevään 2016 teematyöskentely aloitettiin pohtimalla minkälaisia työtehtäviä lapset tekevät päiväkotiryhmässä; pöytien kattamista, oman leikkipaikan siivoamista, tavaroiden paikoilleen järjestämistä jne. Lisäksi muistuteltiin mieleen erilaisia kotitöitä, joita lapset tekevät vanhempiensa kanssa. Huomattiin, että kodeissa on hyvin erilaisia käytäntöjä.
Teematyöskentelyä jatkettiin lähettämällä jokaiseen kotiin lapsen ikiomassa, viestimistä varten tehdyssä Aikamatkarasiassa kirje, jossa kysyttiin sekä vanhemmilta, että isovanhemmilta: ”Minkälaisia kotiaskareita teit vanhempiesi kanssa ollessasi lapsi? Kirjoita meille kotiaskaremuistosi.”

Valitusta teemasta oli selvästi paljon kokemuksia, koska vastauksia saatiin paljon. Esimerkiksi mattojen tamppaus, oman sängyn petaaminen, porkkanoiden ja perunoiden kuoriminen, postin hakeminen, roskapussin vieminen ja nurmikon leikkaaminen nousivat esiin vanhempien muistoista. Isovanhempien muistoja olivat esimerkiksi kaasupollettien, irtovoin ja maidon hakeminen sekatavarakaupasta, pikkusisaruksista huolehtiminen, lypsyapulaisena toimiminen, munien hakeminen kanalasta ja juurikasmaan kitkeminen. Vanhempien ja isovanhempien lisäksi muistojaan jakoivat myös ryhmän työntekijät.

Kotiaskaremuistoja odotettiin ja kuunneltiin innostuneesti aamupiireissä. Ne herättivät ihmettelyä ja keskustelua esimerkiksi maaseudun ja kaupungin eroista ja kotieläimistä, jotka kuuluivat luonnollisena osana maaseudun arkeen. Myös menneen ajan ja nykyajan lapsuuden erot tulivat konkreettisesti esiin muistojen kautta ja herättivät pohdintaa. Monet kotiaskareet olivat lapsille tuntemattomia ja yhdessä selvitettiin, mitä ne tarkoittavat.

Lapset saivat muistoista uusia ideoita leikkeihinsä sisällä päiväkodissa ja ulkona pihalla. Muistot innostivat lapsia myös opettelemaan oikeiden kotiaskareiden tekemistä päiväkodissa: imurointia, pölyjen pyyhkimistä, pyykkikoneen täyttöä ja pyykin ripustamista, sekä tiskaamista. Erään isoäidin kertoman muiston ja häneltä saadun reseptin mukaan myös leivottiin piimäkakkua lasten kanssa.

Teematyöskentelyä rikastutettiin tekemällä retki Ebeneser-säätiön Lastentarhamuseoon, Helsinkiin. Museon työkasvatus-opastus sopi hyvin laajentamaan kotiaskareiden kirjoa: polttopuiden kantaminen, pyykin peseminen käsin pesuvadeissa ja kenkien kiillottaminen oikealla kenkärasvalla olivat aikoinaan lastentarhan arkisia töitä. Opastuksella lapset pääsivät kokeilemaan näitä askareita entisajan lastentarhavaatteisiin pukeutuneina.
Mediakasvatus liitettiin osaksi valittua teemaa ja lapsia videoitiin päiväkodin tabletilla tekemässä eri sukupolvien kotiaskareita. Kaikki pääsivät vuorollaan videoinnin kohteeksi ”näyttelemään”. Kuvatuista koosteista editoitiin Kotiaskareet- elokuva.

Muistojen pyytämisen lisäksi perheitä osallistettiin pyytämällä kotoa yksi käytetty kodin työväline päiväkotiin draamatyöpajaa varten. Työpajassa tiskiharja, puurokauha, pullasuti ja ikkunalasta tuunattiin tekstiilejä ja lankoja hyödyntämällä ihastuttaviksi ja persoonallisiksi ”työvälinenukeiksi”. Nukkien kanssa esittämistä harjoiteltiin erilaisista töistä kertovaa laululeikki- esitystä varten.

Kotiaskareet- teeman parissa työskentely kesti kolmisen kuukautta. Perheet palauttivat kysyttyjä muistoja omaan tahtiinsa, osa nopeasti ja innokkaasti ja osaa perheistä piti muistuttaa suullisesti useaan kertaan. Kotiaskaremuistoja kysyttiin ja saatiin myös englanniksi, koska osalla perheistä oli haasteita ymmärtää suomenkielistä pyyntöä ja tuottaa suomenkielistä tekstiä. Videopätkien kuvaaminen, työvälinenukkien askarteleminen ja nukke-esityksen harjoitteleminen toteutuivat pikkuhiljaa pienryhmissä huomioiden kaikkien lasten osallisuus.

Teematyöskentely huipentui kevätjuhlassa, jonne kutsuttiin vieraaksi vanhemmat ja isovanhemmat. Lapset koristelivat juhlatilan, leipoivat tarjottavat herkut ja saivat esittää juhlayleisölle esityksensä tekemillään nukeilla. Kotiaskareet- elokuvan ensiesitys oli kevätjuhlan jännittävä kohokohta. Oli kaikille osapuolille; lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille vaikuttava kokemus nähdä sekä itsensä, että ikiomia jaettuja muistoja valkokankaalta elokuvan muodossa.

Aila Holopainen
Työpajaohjaaja, kouluttaja

3.4.2017 - Kommentit pois päältä artikkelissa Taitavat perheet tekivät näyttelyn

Taitavat perheet tekivät näyttelyn

Missä sinä olet taitava? Tätä kysyivät päiväkoti Jousen työntekijät lapsilta ja perheiltä ja saivat vastauksia näyttelyksi asti.

Aikamatkalla-toiminta on jatkunut Jousessa jo toista vuotta. Tämän vuoden teemaksi päiväkoti valitsi erilaiset taidot.

Liikkeelle lähdettiin lapsen omista vahvuuksista. Niitä kysyttiin lapsilta itseltään ja vanhemmat saivat kertoa lapsensa taidoista. Monenlaista osaamista löytyi. Sadeed on taitava pyöräilemään ja Nesma voimistelee. Ankur osaa kirjoittaa kauniilla käsialalla kirjaimia ja numeroita. Suvi laulaa ja Aatos kiipeilee. Kaikille oman lapsen kehuminen ei ollut helppoa ja vanhemmat ja työntekijät pohtivat lasten vahvuuksia myös yhdessä.

Perheet saivat alkuvuodesta täytettäväkseen sukupuun, johon kirjattiin vanhempien ja isovanhempien taitoja. Taito voi liittyä työhön, harrastukseen tai arjen askareisiin. Jokainen sai itse määritellä, mitä halusi kertoa. Työntekijät näyttivät mallia. Esimerkiksi Millan kertomus isästään Kimmosta, joka osaa rakentaa, herätti lasten parissa paljon kiinnostusta.

Maaliskuun lopussa päiväkoti Jousen saliin levittäytyi viikon ajaksi taitojen näyttely, johon kutsuttiin lapset perheineen. Esillä olivat taitosukupuut, valokuvia, esineitä ja tekstiilejä. Valloittava näyttely teki näkyväksi perheiden ja Jousen työntekijöiden moninaista luovaa osaamista, harrastuneisuutta ja arjen taitoja. Se yhdisti myös eri sukupolvia. Mokkasiinit-ryhmän Aliisan hamahelmiaskarteluista oli näytteillä värikäs kuvakollaasi. Aliisan äiti oli valmistanut lasten pienen kanteleen ja pappa puisen nuottitelineen.

Perheiden esimerkit olivat houkutelleet lapsiakin kokeilemaan uusia taitoja. Kun mummokin kerran on taitava ompelemaan ja korjaamaan vaatteita, myös Mokkasiinien pojat halusivat tehdä ompelutöitä.

Käsityön taitajia Jousen näyttely esittelikin monia. Esimerkiksi Arminin ja Ankurin mummit olivat neuloneet lasten vaatteita. Työntekijöistä Milla oli tuonut Birgitta-mumminsa neulomat vauvan villavaatteet, jotka ovat olleet Millan omillakin lapsilla käytössä. Puolapuilla esittäytyi monen isovanhemman käsityötaidetta, muun muassa Elenan babuskan valkea pitsiliina. Käsitöissä kiinnitti huomiota se, että vaikka tekijät olivat eri kulttuureista, osassa töissä oli tuttua samankaltaisuutta. Kulttuurista kirjoa toki löytyi myös. Pitsimäiset värikkäät koristeliput ja – maljakot olivat Ubahin ja Aishan äidin tekemiä. Riian ja Ronin perheeltä oli näyttelyyn saatu origameja.

Jousen näyttelyssä taitoja ja ammatteja ei arvotettu, vaan iloittiin yhdessä monipuolisesta ja yllätyksellisestä osaamisen kirjosta. Valokuvarivistöt äitien ja isien kakuista ja pizzoista kertoivat arjen ja juhlan antimista. Valokuvat Minean isän moottorisahakokoelmasta ja Lukan isovanhempien talvisesta verkkokalastuksesta asettuivat rinnan Rosen runoilija-isoisän arabiankielisen runonäytteen kanssa. Nalin isän Helsinki-aiheisista maalauksista oli saatu mukaan valokuvia, työntekijöiltä oli esillä nuoruuden kuvataidetöitä.

Näyttelyn avajaisissa lapset kuljettivat käsipuolesta vanhempiaan ympäri salia. He tunnistivat tuttuja nimiä, esittelivät ylpeinä omia ja kavereiden perheiden tuotoksia vanhemmilleen.

Taitojen kerääminen tutustutti työntekijöitä ja perheitä toisiinsa, myös työtovereista tuli esiin uusia puolia. Näyttelyssä lapset ja perheet olivat myönteisen huomion kohteena. Kaikilla on jokin taito. Aina sitä ei niin taidoksi ymmärräkään, ennen kuin toinen sen osoittaa. Näyttelyn ensimmäinen vieras Irma esimerkiksi on hyvä mummoilussa.

Jos ei tästä näyttelystä kävijä poistunut hyvillä mielin, niin sitten ei kyllä mistään, niin hersyvän hyvän tuulen näyttelyn Jousen väki oli saanut aikaiseksi.

Liisa Lauerma
projektipäällikkö

Päiväkoti Jousen Aikamatkalla Taito- & taidenäyttely 28.-31.3.2017 juhlisti lasten, perheiden ja suvun sekä henkilökunnan moninaisia taitoja.

aikamatkalla_jousen-taitonayttely

6.2.2017 - Kommentit pois päältä artikkelissa Ajatuksia Aikamatkailusta Ellipsin ja Planeetan vasuillassa!

Ajatuksia Aikamatkailusta Ellipsin ja Planeetan vasuillassa!

Ellipsin ja Planeetan päiväkotien yhteinen vasuilta (vasu = varhaiskasvatussuunnitelma) pidettiin 10.1.2017. Sen aiheena oli laaja-alainen osaaminen. Ilta aloitettiin pikagallupilla, jonka kysymykset liittyivät Aikamatkalla työskentelyyn lasten ja perheiden kanssa. Jakauduimme kuuteen kolmen hengen ryhmään, jokainen ryhmä sai neljä kysymystä ja vastausaikaa oli vain viisi! minuuttia. Ideana oli, että juuri ensimmäisenä mieleen tulevat asiat kirjataan ylös.

Vasuillan pohdintaa. Miten Aikamatkalla tukee lapsen identiteetin rakentumista?

Vasuillan pohdintaa. Miten Aikamatkalla tukee lapsen identiteetin rakentumista?


Ensimmäisenä kysyttiin sitä, että miten perheen ja suvun muistojen jakaminen yhdessä lasten kanssa voi kasvattajien mielestä tukea lapsen identiteettiä ja minäkuvan rakentumista.
Vastausten mukaan koettiin, että lapsi kokee kuuluvansa johonkin suurempaan kuin perheensä. Hän muodostaa kuvan siitä, mistä hän on tullut ja millainen hän on. Muistojen jakaminen kannustaa tutustumaan omiin juuriinsa ja auttaa ymmärtämään itseään ja taustojaan. Suku tulee tutuksi.

Toisena kohtana mietittiin, millaisia muistoja itse haluaa jakaa lasten kanssa päiväkodissa. Omat lapsuus- ja koulumuistot nousivat vahvasti esille. Se, mitä on itse tehnyt tai leikkinyt lapsena. Myös muistot eläimistä olivat suosittuja. Mukavia opetuksellisia eri aikakauden tapoja haluttiin myös jakaa. Pohdittiin, että sekä hyvät että huonot muistot voivat tukea lasten kasvua ja kehitystä.

Seuraavaksi pohdittiin miten tämä käytännössä tapahtuu lasten ja perheiden kanssa.
Lapsen perheen ja suvun muistojen jakaminen tapahtuu luontevasti eri arjen tilanteissa, esimerkiksi piireissä, ruokailuissa, keskusteluissa lasten kanssa, lasten kokouksissa, leikeissä ja peleissä. Perheiden kanssa se luonnistuu parhaiten päivittäisissä kohtaamisissa, juhlissa ja vanhempainilloissa. Kaikki ryhmät olivat myös tehneet Aikamatkalla -kyselyjä vanhemmille, mutta osalla ryhmistä on ollut haasteellista saada vastauksia takaisin päin. Materiaalin jakaminen on koettu myös hyväksi keinoksi.

Aikamatkaa käytännössä: millaisissa tilanteissa muistoja voi jakaa?

Aikamatkaa käytännössä: millaisissa tilanteissa muistoja voi jakaa?


Lopuksi keskustelimme miten lapset ovat suhtautuneet muistojen jakamiseen. Lapsista on mukava kuulla ja jakaa omia muistojaan. He ovat kiinnostuneita ja innostuneita sekä jakamaan että kuulemaan kaverin muistoja. Muistot herättivät paljon keskustelua ja ymmärrys kaikkia kohtaan lisääntyi.

Perheen ja suvun muistojen jakaminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja on hyvä, eheyttävä kokemus lapsen ehdoilla. Juuri tämä hetki voi olla lapselle se merkittävä muisto, jonka hän haluaa jakaa tulevaisuudessa omille lapsilleen ja lastenlapsilleen!

Terveisin
Satu Lumikaarto

Ellipsin ja Planeetan päiväkodit Espoossa osallistuivat Aikamatkalla-projektiin syksystä 2015 kevääseen 2016. Työskentely ja yhteistyö jatkuu mm. yhteyshenkilöverkoston välityksellä.