Olen lastenohjaajan työssäni kohdannut lapsia ja perheitä usean vuoden ajan. Suomessa asuvat perheet ovat kokemukseni mukaan entistä monimuotoisempia. Tähän on vaikuttanut merkittävästi myös maahanmuuton huomattava lisääntyminen viime vuosina. Monikulttuuristen perheiden tuen tarpeet tiedostetaan ja keinoja heidän tukemiseensa on kehitetty jo pitkään. Eri maista Suomeen muuttaneiden perheiden erityisen tuen tarpeita on huomioitu erityisesti neuvolassa, päivähoidossa ja kouluissa. Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen menetelmiä sovelletaan käytännössä vain lapsiin, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Suomea äidinkielenään puhuvaa kahden kulttuurin lasta, ei välttämättä mielletä monikulttuuriseksi. Suomessa arvioidaan asuvan noin 87 000 alaikäistä lasta, joiden vanhemmista toinen on syntynyt Suomen ulkopuolella. Viimeisimmän tilastotiedon mukaan kaksikulttuuristen perheiden lukumäärä on kasvanut lähes 15 000:lla viidessä vuodessa.
Kaksikulttuuristen perheiden vanhempien on tärkeää tarjota myönteisiä kokemuksia molemmista kulttuureista. Vanhemmat voivat tukea lapsen eheän identiteetin kehittymistä siten, että lapsi voi olla ylpeä itsestään ja taustastaan. Kun kaksikulttuurisen perheen vanhemmat asuvat lapsen kanssa, tulee myös toisen vanhemman kulttuuri luontevammin tutuksi lapselle. Kahden kulttuurin perheen vanhempien erotessa, saattaa lapsen yhteys toiseen biologiseen vanhempaan olla heikko, tai se voi katketa kokonaan. Suomalainen vanhempi ei välttämättä tunne juuri ollenkaan toisen vanhemman kulttuuria. Hän voi pitää myös entisen puolisonsa kulttuuria eron syynä, jolloin asenteet hänen kulttuuriinsa ovat negatiivisia. Yksin kaksikulttuurista lasta kasvattava vanhempi voi mieltää lapsensa täysin suomalaiseksi ja kieltää toisen vanhemman perimän vaikutuksen lapseen. Tämä voi aiheuttaa kaksikulttuurisessa lapsessa suurta hämmennystä ja vaikuttaa haitallisesti eheän identiteetin kehittymiseen.
Itselläni ei ole kaksikulttuurista taustaa, mutta kiinnostuin aiheesta sosionomi -opintojeni monikulttuurisuuteen liittyvässä harjoittelussa Familia ry:ssä. En ollut aiemmin ajatellut kaksikulttuurisia perheitä erillisenä ryhmänä. Saatuani aiheesta monipuolista tietoa, ymmärsin kaksikulttuuristen perheiden tukemisen tarpeen. Minulla tulisi kasvatusalan ammattilaisena olla tietoa ja välineitä tukea myös kaksikulttuurisia lapsia ja perheitä esimerkiksi päivähoidossa, lastensuojelutyössä ja lapsiperhetyössä. Tartuin innokkaasti mahdollisuuteen tehdä opinnäytetyöni kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemisesta. Tavoitteena oli vahvistaa vanhemman ymmärrystä identiteetin tukemisen merkityksestä ja tarjota heille konkreettisia välineitä lastensa tukemiseen. Ideoimme kehittämisprojektia, jonka aikana järjestettäisiin kolme toiminnallista työpajaa kaksikulttuurisille lapsille ja heidän suomalaisille yksinhuoltajavanhemmilleen. Olin innostunut kehittämisprojektin ajankohtaisuudesta ja hyödyllisyydestä. Tarvitsimme kuitenkin yhteistyökumppanin toiminnallisten menetelmien suunnitteluun ja työpajojen käytännön toteuttamiseen.
Pyysin toiseksi yhteiskumppaniksi Familia ry:n ehdottamaa Ebeneser –säätiötä. Vuosina 2010 – 2011 toteutettu Aikamatkalla –perheen ja suvun tarinat pilottiprojekti oli myös minulle ennestään tuttu, joten arvelin heillä olevan tähän projektiin tarvittavaa tietoa ja osaamista. Nykyinen Aikamatkalla kehittämishanke 2015 -2017, kehittää ja vakiinnuttaa pilottihankkeessa syntyneitä lapsen osallisuutta, juuria ja sukupolvien vuorovaikutusta vahvistavia toimintamuotoja. Hankkeen tavoitteet ja arvot tukivat opinnäytetyöni tavoitteita, joten olin helpottunut, kun Ebeneser –säätiö otti opinnäytetyöni osaksi kehittämishankettaan. Yhteistyömme tuloksena järjestettiin kolme työpajaa marras – joulukuussa 2016 Ebeneser –säätiön lastentarhan museossa. Ensimmäiseen työpajaan osallistuivat kaksikulttuuristen perheiden suomalaiset yksinhuoltajavanhemmat. Kahteen seuraavaan työpajaan oli kutsuttu vanhempien lisäksi myös heidän 4 – 8 –vuotiaat kaksikulttuuriset lapsensa.
Ensimmäiseen työpajaan oli ilmoittautunut kuusi perhettä, joista kolme tuli paikalle. Ensimmäisen työpajan tarkoituksena oli vahvistaa vanhemman ymmärrystä lapsen identiteetin tukemisen tarpeesta. Familia ry toi esiin kaksikulttuurisen identiteetin muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Aikamatkalla –tiimin osuudessa lähestyttiin lasten juurien tukemisen merkitystä, vanhemman omiin juuriin ja identiteettiin paneutuvan työskentelyn avulla. Ymmärtäessään omien juurien vaikutuksen identiteettinsä kehittymiseen, on helpompaa oivaltaa myös lapsensa identiteetin tukemisen tärkeys. Ensimmäinen tapaaminen alkoi odottavissa ja hieman jännittyneissä tunnelmissa. Tunnelma vapautui vähitellen ja kaikki osallistujat kokivat vanhempien yhteisen tapaamisen tärkeänä. Omiin juuriin liittyvä työskentely herätti ajatuksia, jotka vahvistivat oman lapsen juurien tuntemisen tärkeyttä. Vertaistukea ja ajatustenvaihtoa pidettiin voimaannuttavana. Perheiden taustojen ja elämäntilanteiden erilaisuus yllättivät. Yhteydet lapsen biologiseen isään ja tiedot hänen kulttuuristaan vaihtelivat paljon. Emme olleet työpajoja ideoidessamme huomioineet, että kaksikulttuurisen lapsen yksinhuoltajaksi mieltävät itsensä myös uusperheessä elävät vanhemmat. Kaksikulttuurisen lapsen uusperhe voi olla kantasuomalainen tai siihen voi vaikuttaa myös uuden puolison kolmas kulttuuri. Lapsen identiteetin tukemisessa pitäisi huomioida silloin koko perhe.
Toisessa työpajassa lapset valmistivat Aikamatkalla –tiimin ohjaajan ja vanhempansa tukemana Aikamatkalla –laatikon. Laatikkoon oli tarkoitus kerätä vähitellen lapsen isän kulttuuriin liittyviä muistoja, valokuvia ja esineitä. Osa vanhemmista toi mukanaan valokuvia ja Internetistä tulostettuja kuvia biologisen isän kotimaasta; sen luonnosta, eläimistä ja lipusta. Kaikki eivät löytäneet sopivaa materiaalia kotoaan. He ottivat kuvia lapsestaan paikalle tuotujen karttojen äärellä ja tekivät myös sommitelmia muovieläimistä. Valitut eläimet olivat yleisiä lapsen isän kotimaassa. Tulostettuja kuvia käytettiin Aikamatkalla –laatikon koristeluun.
Osallistuminen työpajaan ja vieraiden ihmisten tapaaminen, oli lapsille aluksi jännittävää. Lastentarhan museo on paikkana mielenkiintoinen ja virikkeellinen, joten lasten oli välillä vaikea keskittyä työpajan toimintaan. Ohjaaja sai kuitenkin sekä aikuiset että lapset innostumaan yhteisestä toiminnasta. Kaikki perheet tekivät Aikamatkalla –laatikon ja siitä tuli lapsille todella tärkeä. Se oli konkreettinen asia, joka toi esiin myönteisiä asioita lapsen toisesta kulttuuriista. Materiaalien etsiminen ja valitseminen toivat jo unohtuneita muistoja mieleen lapsen isän kotimaasta. Laatikon avulla lapsen toiseen kulttuuriin liittyviä asioita oli luonteva ottaa puheeksi kotona. Vanhemmat kertoivat, että työpajat saivat lapset pohtimaan ja kysymään asioita, joita ei ole aiemmin käsitelty. Lapsi sai myös vahvistuksen siihen, että biologiseen isään liittyvistä asioista saa puhua.
Kolmannessa työpajassa lapset ja vanhemmat valmistivat käsityönä voimaeläimen, joka muistuttaa toisen vanhemman kulttuurisista juurista. Hahmoon oli mahdollista käyttää toisen vanhemman kotimaahan liittyviä tekstiilejä. Lapset innostuivat voimaeläinten askartelusta. Vanhempien avustuksella syntyi eläinperhe ja sorminukkeja. Eläinhahmot tulivat mukaan lasten leikkeihin jo työpajan aikana. Yksi äideistä suunnitteli, että työpajassa tehtyjä eläinhahmoja voisi käyttää lapsen ja hänen isänsä Skype –keskusteluissa. Lapsi ei ole käyttänyt enää aktiivisesti isänsä äidinkieltä ja se on vähitellen unohtunut. Eläinhahmot voisivat innostaa lasta tekemään isälleen esityksiä Skypessä, joka vahvistaisi lapsen kaksikielisyyttä. Kaksikielisyys on rikkaus, jonka avulla saa yhteyden molempiin kulttuureihin ja tukea identiteetin kehittymiseen.
Haastattelin vanhempia viimeisen työpajan jälkeen voidakseni arvioida työpajojen tarpeellisuutta ja toteutuksen onnistumista. Kaikki osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukemiseen suunnattuja työpajoja tarvitaan myös jatkossa. Kaksikulttuurisen lapsen Identiteetin kehittyminen tarvitsee tukea ja omista juurista tulee saada keskustella avoimesti. Lapsiperheen arjessa kaksikulttuurisuuteen liittyvät asiat helposti unohtuvat. Perheet kokivat että kaksikulttuurisille perheille suunnattuja tukitoimia tarvitaan, erityisesti jos yhteys toiseen kulttuuriin on heikko. Ryhmästä saatua vertaistukea ja kokemusten vaihtoa pidettiin tärkeänä. Lapset tulivat mielellään työpajoihin ja olivat innostuneita työpajoissa tehdyistä tuotoksista. Osallistuminen oli herättänyt lapsissa hyvää pohdintaa heidän omista juuristaan. Työpajojen sisältöä, käsiteltäviä teemoja ja käytettäviä menetelmiä voi muokata kohderyhmän tarpeiden mukaan. Yhteyden puute toiseen kulttuuriin tuo toiminnan suunnitteluun omat haasteensa. Kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukemiseen löytyy kuitenkin keinoja silloinkin, kun ei ole käytettävissä valokuvia ja suvun muistoja. Kielen lisäksi yhteyden toiseen kulttuuriin voi saada esimerkiksi musiikin, tanssin, ruoan, tarinoiden, vaatteiden ja leikin kautta.
Jos kaksikulttuurisen identiteetin tukemisen merkitystä tuodaan esiin, perheiden tuen tarve tiedostetaan yleisemmin ja osataan myös vaatia tukea. Kaksikulttuurisuuden yleistyessä, vanhemmat tarvitsevat tietoa ja välineitä lasten tukemiseen entistä enemmän. Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemiseen toiminnalliset menetelmät sopivat hyvin, koska toiminnasta saadut elämykset voivat antaa iloa ja voimavaroja perheen erilaisiin haasteisiin. Toiminnan kautta on myös helpompi käsitellä asioita, joista voi olla muuten vaikea puhua. Toiminnallisten menetelmien tarkoituksena on käynnistää prosesseja, jotka tuovat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Toiminnallisia menetelmiä voi helposti soveltaa myös varhaiskasvatuksen ammattilaisten käyttöön esimerkiksi päivähoitoon. Kaksikulttuuristen lasten identiteetin tukemiseen suunnattuja toiminnallisia työpajoja tarvitaan ehdottomasti myös jatkossa. Olen kiitollinen, että olen saanut osallistua kehittämisprojektiin, joka voi olla alku uudelle kaksikulttuuristen perheiden tukimuodolle.
Mia Blomstedt,
sosionomi (AMK)
