Lapsuusmuistot juhlistavat satavuotiasta Suomea

Aikamatkalla - Muistojen kirjassa julkaisemme kuukausittain lyhyitä lapsuuteen liittyviä muistoja ja tarinoita eri sukupolvilta ja vuosikymmeniltä. Kymmenen teemaa, kymmenen kuukautta. Yhteensä sata lapsuusmuistoa. 
Muistoja jakamassa ovat Aikamatkalla-hankkeeseen osallistuvat päiväkodit, asukaspuistot, vapaaehtoiset ja muut yhteistyökumppanit.
Myös sinä voit olla muistoja jakamassa! Haastamme sinut jakamaan lapsuusmuistoja kotona, mummolassa, päiväkodissa, kerhossa, työyhteisön kesken.

Maaliskuu Eläimiä pihoilla ja pelloilla   Huhtikuu Leikit ja leikkipaikat   Toukokuu Kevät
Kesäkuu Kesän retket   Heinäkuu Taidot   Elokuu Puutarha   Syyskuu Koulu
Lokakuu Sadut ja kertomukset   Marraskuu Tekstiilit   Joulukuu Joulu

kolmiokolmio

Maaliskuu

Eläimiä pihoilla ja pelloilla
Päiväkodin työntekijät muistelevat

Karhu ja tytöt
Oli kaunis kesäpäivä, kun minä ja ystäväni saimme luvan lähteä pienelle retkelle lähialueellamme. Isä oli luvannut tulla hakemaan meitä tietystä paikasta tiettyyn aikaan. Matkaa teimme kävellen pientä hiekkatietä, joka kiemurteli synkähkön metsän keskellä. Hieman aikaa matkaa taitettuamme tulimme mäelle sähkölinjan luo, josta oli näkymä kauas kilometrien päähän. Katselimme mitä sähkölinjalla näkyi. Yht´äkkiä huomasimme että sähkölinjalla oli karhu. Meille tuli paniikki ja lähdimme juoksemaan päämäärättömästi poispäin karhusta. Muistin että lähellä on ”vanhan vihaisen miehen” mökki, jossa juuri kukaan ei ollut käynyt. Juoksimme mökille, ja ovi ulkoeteiseen oli auki. Säntäsimme eteiseen, ja yritimme päästä sisään, mutta ovi oli lukossa. Muistan, että mietin kumpaa pelkään enemmän,  karhua vai ”vanhaa vihaista miestä”.  Tärisimme eteisessä, ja laskimme mielessämme aikaa, milloin isä olisi ajamassa läheistä tietä meitä hakemaan. Edelleenkin mennessäni samaisen sähkölinjan ohi muistoihini tulee näkymä karhusta!
Kirsi, päiväkoti Matinkylä, Espoo
 

Hepokatit. Mummun luona Pohjois-Karjalassa oli paljon suuria hepokatteja. Niitä keräsimme lapsena siskoni kanssa sillipurkkeihin. Niitä piti käsitellä varovasti sillä ne purivat kovaa. Niitä oli kiva tutkia purkin läpi.

Kyykäärme. Lapsena kesämökillämme isäni halusi näyttää minulle kyykäärmeen. Hän tiesi, että niitä olisi eräällä pellolla. Laitoimme saappaat jalkaan ja etsimme pitkän kepin. Se oli jännää. Heinikossa liikahti jokin. Se oli kyykäärme. Veimme sen näytiksi äidille kepin nokassa. Äiti oli järkyttynyt siitä. Ja sanoi: käärme seuraa käärmettä. Hän oli kuullut tuon sanonnan mummultaan, joka oli poppamummu. Ja se kuulemma piti paikkansa. Meitä nauratti isän kanssa tuo. Veimme käärmeen takaisin pellolle. Kun tulimme takaisin, talomme vieressä olevassa rinteessä liikahti jokin. Se oli kyykäärme. Se oli ensimmäinen kerta kun pihallamme oli käärme.

Rotat. Helsingissä oli kerrostaloissa puulämmitteinen keskuslämmitys kun isäni oli lapsi. Talojen pihoilla oli puupinoja sitä varten. Niissä majaili paljon rottia. Isäni jahtasi niitä kavereiden kanssa.
Liisa, päiväkoti Veikkola, Kirkkonummi

Pulleat punatulkut
Lapsuudesta muistan kauniit punaiset punatulkut. Talvella kovassa pakkasessa ne kyyhöttivät pulleina ja pörheinä puiden oksilla. Niitä oli aina paljon ja ne kävivät joskus myös lintulaudalla syömässä. Nykyään niitä näkee hyvin harvoin, koska asun kerrostalossa vilkkaalla asuinalueella.
Alli, päiväkoti Perkkaanpuisto, Espoo

Uljas – yrmeä työhevonen
Uljas kuuluu koko lapsuuteeni. Hevonen oli raskaan työn raataja, eikä ollut kovin ihmisläheinen. Kerran saimme ratsastaa sillä. Se ajoi meitä lapsia takaa, kun menimme sen hakaan huutelemaan.
Laura, päiväkoti Planeetta, Espoo

Pirpa-vasikka
Lapsena meillä oli niitä lehmiä. Pikku-vasikat olivat ihania. Yhdestä Pirpa-nimisestä vasikasta tuli meille koira ja leikkikaveri. Se oli meidän kanssa pihalla ja kulki meidän mukana lähitienoilla hienosti lierihattu päässä. Talven jälkeen vasikka olikin jo "isompi", eikä äidin ja isän harmiksi pysynyt aitauksessa vaan yritti aina päästä pihalle.
Auli, päiväkoti Matinkylä, Espoo

Poroja hoitamassa
Isä oli poromiehen hommissa lapsuuteni aikana. Talveksi poroja otettiin kotiin aitauksiin, jotta ne selviävät paremmin rankan talviajan. Vuonelot eli melkein vuoden ikäiset olivat omassa aitauksessa. Vietin paljon aikaani niiden seurassa. Menin esimerkiksi makaamaan ruokakouruun, jolloin pikkuporot tulivat nuuskimaan pehmeällä turvallaan.
Minulla oli oma poromerkki ja porojakin. Muutettuani Ruotsiin lukion jälkeen isä osti minulta sekä merkin että porot.
Keväällä vaatimet synnyttivät vasoja. Ne olivat söpöjä. Kerran emä hylkäsi vasan, jota me syötimme tuttipullolla.
Liisa, päiväkoti Perkkaanpuisto, Espoo

Näätä yllättää
Ollessani pikkutyttö tapahtui seuraavaa. Isäní Olavi oli kova metsämies ja meillä oli suomenpystykorva nimeltä Tupu. Eräänä syyspäivänä isäni näki näädän livahtavan vanhan riihemme puimalan ovesta sisään! Oijoi, kuinka silloin heräsivät metsämiehen vaistot. Tupu-koira sai pian vainun ja jäi haukkumaan passiin. Isä haki pyssyn nopeasti, mutta tehtävä oli haastava: lymysikö näätä puimalassa vai peräti pimeässä riihessä? Pitkän väijynnän jälkeen näätä saatiin tähtäimeen. Vain yksi laukaus, mutta näädän onneksi ohi! Näätä livahti karkuun, mutta laukaisi mennessään myös pommin, hajupommin... Se olikin todellinen käry, mikä tarttui vaatteisiin ja koiran turkkiin! Isällä ja koiralla ei ollut mitään asiaa sisälle ennen kuin kunnon pesun ja saunotuksen jälkeen.
Leena, päiväkoti Finnsbacka, Kirkkonummi
 

Pystykorva Rekku ja possut
Äitini ollessa pieni heillä oli suomen pystykorvakoira Rekku. Rekku oli ollut villi ja pomppinut lapsia vasten ja repinyt leikkiessään usein tyttöjen hameenhelmat sekä housut. Äidin kotona oli myös ollut pari porsasta, jotka kesäisin saivat temmeltää ulkona vapaana. Joskus äidin kielloista huolimatta, äiti ja sisarukset olivat päästäneet porsaat sisälle ja sitten niitä oli ajettu takaa pitkin tupaa ja kammareita.
Virpi, päiväkoti Lintula, Espoo

Ystäväni Tutka-koira
Lapsuuteeni liittyi vahvasti perheemme koira, joka otettiin meille kun olin yksivuotias. Koira oli "laivakoira" Espanjan vuoristopaimenkoira rodultaan, nykyään tätä rotua ei tiettävästi ole ainakaan Suomessa.  Satamakaupungissa tällaiset laivoissa suomeen tulleet koirat olivat tavallisia. Koiramme, Tutka, tuli meille parivuotiaana toisen perheen luopuessa siitä pitovaikeuksien vuoksi. Paimenkoiran vaistot ohjasivat sitä vahtimaan minua hyvin tarkasti. Koira istui vaunujeni vieressä vahdissa, kun äitini kävi kaupassa. Kukaan ei saanut lähestyä vaunuja.
Tutka oli turva, ystävä, lenkkikaveri. Se kuunteli kärsivällisesti kaikki ilot ja surut.  Monet tarinat perheessämme liittyvät tähän koiraan, ja jokaiselle meistä se oli 13 vuotta tärkeä osa perhettä. Tutka kuoli 15-vuotiaana ja suru oli silloin suuri.  Kun isäni hautasi Tutkan, näin ensimmäisen kerran elämässäni hänen itkevän.
Aikuisena minulla on ollut kolme koiraa, jokainen ihana tavallaan. Tämä lapsuuteni koira on kuitenkin ehdottomasti "elämäni koira", näen siitä vieläkin unia.  
Soile, päiväkoti Ellipsi, Espoo

Ukin kissa
Muistoni liittyy ukkini kissaan. Kissa on vanha, tarkkaa ikää ei tosin ole tiedossa, kissa on jo viiden vuoden ajan ollut ’taitaa olla jo yli kymmenen’. Muistan olleeni noin kymmenen vuotias, kun mummolassa ollessamme päätimme veljeni kanssa laittaa kissalle kaulapannan ja hihnan, ja lähteä ulkoiluttamaan sitä. Kissahan on siis täysin ulkokissa, sisällä viihtyy päivässä muutaman tunnin. Kaulapantaa ei sille ikinä aiemmin ollut laitettu eikä sitä ollut talutettu joten kun kannoimme kissan ulos, se ampaisi karkuun niin lujaa että otteeni hihnasta irtosi. Kissa juoksi suoraan ison lautakasan sisälle. Hihna takertui lautoihin ja kiristyi niin, että jos kissa olisi hypännyt alas, olisi se kuristunut. Paniikki iski minulle ja veljelleni, lähetin viisivuotiaan veljeni hakemaan äitiä. Äidille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun ryömiä lautapinon sisälle samaa reittiä ja irrottaa hihna toivoen ettei kissa säikähdä ja hyppää. Tämä ei ihan onnistunut, joten äiti leikkasi hihnan poikki ja kissa hävisi saman tien. Se oli yli viikon kateissa kunnes palasi takaisin. Eipä yritetty uudelleen taluttaa kissaa.
Jasmin, päiväkoti Jousi, Helsinki

 

 

Huhtikuu

Leikit ja leikkipaikat

 

 

Ymmerstan päiväkodissa lapsilta, vanhemmilta ja isovanhemmilta kysyttiin tammi-maaliskuussa 2017 lapsuuden leikkejä ja leikkipaikkoja. Kysymisessä hyödynnettiin leikkipaikkakysymyksiä. Kirjoitettuja leikkimuistoja luettiin lasten kanssa ja leikkejä leikittiin päiväkodissa. Muistoja hyödynnettiin  draaman aineksina ja leikkipaikkakarttojen valmistamisessa. Pihaseikkailutapahtumassa leikittiin perheiden kanssa sekä kerättiin suullisesti mielileikkejä lapsilta, vanhemmilta ja isovanhemmilta.

Anni ja kolmen sukupolven leikit ja leikkipaikat: 2010-, 1970-80- ja 1940-luvulla

Annin unelmapaikka on Hoplop ja siellä trampoliini.
Annin äidin nuoruudessa 1970- 80 -luvulla leikittiin paljon Kymmentä tikkua laudalla. Kotimme vieressä oli kaupungin puisto ja sen laidoilla metsä. Kiviä, lautoja, oksia ja puskia oli mahtavan paljon, samoin naapurin tai olikohan kaupungin omistama pieni saunamökki, jonka taakse pääsi hyvin piiloon.
Annin isovanhempien mökin leikkimökki Ennen muinoin kesämökkien yhteyteen oli tapana rakentaa leikkimökki, jossa lapset saattoivat leikkiä haluamiaan leikkejä ja pitää siellä lelujaan. Annin isoisän isän (Säsä) kesäpaikalle Havulaan Vihtiin rakennettiin leikkimökki 1940-luvun lopulla ja sen jälkeen mökki on muutamaan kertaan maalattu. Leikkimökissä ovat leikkineet Anni ja Jooa ja heidän isänsä Joni, Annin ja Jooan serkut Jonne ja Jesse, heidän äitinsä Jonin sisko Tiia, sekä Jonin ja Tiian isä Muppa.
Leikeissä leikkimökillä saattoi olla erilaisia tehtäviä, kuten kauppa, lääkäriasema, lastenkoti, vankila, mitä missäkin leikissä tarvittiin. Leikkijöitä olivat edellä mainitut sekä naapurien lapset. Leikkikaluina lelujen lisäksi käytettiin käpyjä, risuja ja keppejä, leikkirahaa. (Annin äiti)

Tehtaanpiippujen varjossa 1950-luvulla

1950-luvulla Tampereella leikimme TAKON paperitehtaan piippujen varjossa. Lapsia oli pihalla todella paljon. Tytöt leikkivät myös paljon nukeilla ulkona, oli filtit, jotka aseteltiin peräkkäin pihatalojen seinänvieriin. Jokaisen koti oli se oma filtti. Pihapiirissä oli mahtavia piilopaikkoja, talojen ullakot, hiilivarastot, kellarit ja ulkohuussit oli tietty parhaat piilopaikat. Kaikkiin oli pääsy kakaroilta kielletty, mutta kun meitä ei kukaan ollut vahtimassa, niin niihin ryömittiin ja sitten illalla olikin selityksen paikka, kun äiti kysyi missä olin vaatteet liannut. (Tatun mummi)

Lähiökerrostalon pihalla 1980-luvulla

Kahdeksankymmentäluvun alkupuolelle kuopiolaisen lähiön kerrostalojen pihoille leikittiin isolla porukalla rosvoa ja poliisia. Leikistä oli variaatioita määrättömästi, mutta kaikki perustuivat porukan jakamiseen kahtia. Osallistujien haluista riippuen joukkueiden koot saattoivat olla hyvinkin epätasaiset, joskus lähes kaikki halusivat olla poliiseja, toisinaan rosvoja. Toisinaan yhden pihan kaikki kersat olivat rosvoja, toisen pihan lapset poliiseja. Joukkueiden koot vaihtelivat yhdestä hyvinkin kymmeneen lapseen.
Itse leikki oli eräänlainen hippa, poliisit yrittivät saada rosvot kiinni ja viedä vankilaan. Säännöt olivat löyhät. Poliisit juoksivat kiinni rosvoja ja veivät kiinniotetut sovittuun vankilapaikkaan. Joskus tapahtui vankilapakoja, eli sama rosvo saatettiin ottaa kiinni useammin. Asiaan kuului myös mahdollisimman paljon rekvisiittaa ja rooliasuja: pyssyjä, pamppuja, käsirautoja – ja rosvoille naamioita tai huiveja kasvoille. Tarpeen tullen oksankarahka hoiti pyssyn virkaa.
Leikkiä ei ole vissiin opetettu eteenpäin, mutta uskoisin, että sopivan (poika)porukan kokoontuessa se siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Leikin alkuperästä ei ole hajua, kaikki sitä tuolloin leikkivät. (Veikan isä)

Koulun pihalla

Asuin lapsuuteni maaseudulla ja kävin ala-asteen kyläkoulussa jossa oppilaita oli vajaa 30.  Leikimme paljon pihaleikkejä ennen koulun alkua ja aina välitunnilla (jotka kestivät usein kauemminkin kuin 10-15 min) koska koko koulu oli mukana leikissä.
Yleisimmät pihaleikit olivat Kuka pelkää mustaa miestä, jota juoksimme koulun seinän ja varaston seinän välillä ja Kirkonrotta ison koulun varastorakennuksen oven edessä ja leikin aikana piilouduttiin koulupihan alueelle. Koko koulu 1-6 Ik oli mukana ja pienempiä hieman autettiin. Kaikki noudattivat sääntöjä koska yhdessä oli kiva leikkiä eikä oltu pienemmissä porukoissa. Isommat koululaiset opettivat säännöt pienemmille. (Luukaksen ja Saaran äiti)

Maatilalla

Polvijärvellä mökkimme lähellä sijaitsevalla maatilalla leikimme pikkusiskoni, maatilan lapsien ja yhden muun mökkiläisen lapsen kanssa nurkkajussia. Nurkkajussissa yksi pelaajista on nurkkajussi, joka yrittää ottaa muita kiinni. Pelaajien tulee kiertää tietty määrä taloa ympäri yhteen suuntaan. Nurkkajussi kiertää taloa haluamaansa suuntaan ja mikäli hän näkee pelaajan irti nurkasta, sekä nurkkajussi että pelaaja juoksevat mahdollisimman nopeasti talon portaille. Jos nurkkajussi ehtii ensiksi, pelaaja palaa ja vastaavasti jos pelaaja ehtii ensiksi, hän pelastuu ja voi jatkaa peliä. Ensimmäiseksi jääneestä tulee uusi nurkkajussi seuraavaan peliin. Maatalolla oli ulkonevat porstua ja toisella puolella kellari, joten nurkkia oli kaikkiaan kahdeksan - sisänurkkia ei laskettu. (Seelan äiti)

Hiekkaradalla

Märkään hiekkaan tasoitettiin sileillä kengänpohjilla rata sneppisautoille. Radassa toki oli esteitä, tunneleita, hyppyreitä, kaltevia osuuksia, kapea kaarisilta jne, vähän kuin minigolfrata. Autot olivat sellaisia muovisia vähän tulitikkuaskia suurempia ja niitä leikeltiin ja muuteltiin saksilla siistin näköisiksi. Esimerkiksi tietyistä legoista sai hyvät kumit alkuperäisten eturenkaiden päälle, jolloin auto oli etupainoisempi ja meni yhdellä sneppauksella suorempaan, pidemmälle ja vakaammin. Sellaisia kun liimasi vielä toiset rinnalle niin monsteriauto oli valmis. Auton pohja oli yhtenäinen ja sitä oli paras leikata siten, että sinne jäi vaan pienet palaset pitämään pyörien akselit kiinni autossa; ettei pohja laahaa maata ja jarruta menoa.
Niille siis annettiin vauhtia tökkäämällä autoa koukistetulla etusormella. Jokainen kilpailija sai snepata vuorollaan kolme kertaa. Voittaja-auto oli se, joka ensin pääsi maaliin. Jos auto kaatui, kyseessä oli 'kelli', jolloin piti palata edelliseen pisteeseen ja snepata siitä uudestaan tai jättää siihen odottamaan seuraavaa vuoroa. (Jaken isä)

Kesä meren rannalla

Vietin kaikki lapsuuteni kesät oman perheen sekä sukulaisten kanssa Haminan Neuvottomassa. Suurin osa ajasta kului vedessä, uimme melkein koko ajan, säällä kuin säällä. Sen lisäksi mm. ongimme, teimme hiekkalinnoja, pelasimme sulkapalloa, heitimme, tikkaa ja marjastimme. Kesäpaikassamme, maailman parhaassa, ei ollut minkäänlaisia mukavuuksia, yövyimme teltassa, mikä oli tietysti lapsesta todella hauskaa. Rannalla sekä sen läheisyydessä tapasi monenlaisia eläimiä ja hyönteisiä. Muistan varsinkin lokit, perhoset, sudenkorennot, piisamit, haarapääskyt, mehiläiset sekä paarmat ja kyykäärmeet. (Selinan äti)

Leikkejä luonnossa


Lapsena asuin maaseudulla. Naapureita ei ollut lähellä, vain pelkkää metsää, peltoa ja kalliota. Ihana sinisenä läikehtivä järvi oli kodin vieressä. Kotipihan lähellä oli kivikko, jossa oli kalliosta muodostunut tasainen pohja. Se oli kuin kivilattia sopivasti kotileikkiimme.
Siirsimme kiviä leikkikotimme seiniksi ja teimme kivien ympäröimiä huoneita. Olimme tehneet kivikotiin lakaisuharjatkin itse, kepin päähän narulla risuja sitomalla. Eräänä päivänä teimme kivikotiimme nuotion ja keitimme siinä ihanat pannukahvit. Tunnelma kahvia juodessa oli niin ihana, että olen tykännyt juoda siitä lähtien kahvia! (Iineksen äiti)

Pienenä leikimme aina metsissä, kiipeilimme puissa ja rakensimme majoja. Tykkäsimme myös leikkiä rannalla tehden hiekkakakkuja kesällä. Talvella emme saaneet mennä rantaan, koska jäät olivat aina heikkoja! (Noelin, Marielin, Samuelin ja Jamielin isä)
Flengaus; puunoksassa roikkui naru ja hypättiin jostain kallionkorokkeelta narussa roikkuen ja päästettiin irti. (Jaken isä)

Näin leikitään pihaleikkejä
Jusun äiti, Seelan äiti, Jaken isä, Annin äiti, isä ja isotäti jakavat omat lapsuuden suosikkileikkiensä ohjeet. Ole hyvä!

Kymmenen tikkua laudalla Annin äidin nuoruudessa 1970 - 80 -luvulla leikittiin paljon 10 tikkua laudalla. Yleensä löytyi aina vapaaehtoinen, kuka jäi ensimmäiseksi etsijäksi. Tikut laitettiin laudalle ja polkaistiin laudalta pois. Ja etsintä alkoi. Pelaamassa mukana oli oman siskon lisäksi myös kavereita naapurustosta, välillä pikkuporukka, välillä isokin lössi. Monesti löytyi myös pelastaja, joka ehti polkaista tikut laudalta ja peli käynnistyi vähän niin kuin uudelleen.

Kirkonrotta eli kirkkis Annin isän lapsuudessa 1970 - 80-luvulla taloyhtiöiden pihoilla leikittiin lähinnä oman yhtiön kaveriporukalla kirkkistä. Yksi jäi laskemaan silmät suljettuina, muut piiloutuivat. Laskemisen jälkeen jäänyt alkoi etsiä muita. Löydetyt huudettiin laskupaikalla 'Anni löydetty!'.  Viimeiseksi jäänyt piiloutuja saattoi pelastaa muut, jos pääsi huomaamatta laskupaikalle ennen laskijaa ja huusi 'Kaikki rotat pelastettu.'. Jollei näin käynyt ja laskija löysi viimeisenkin piilottelijan, seuraavaksi laskijaksi jäi ensiksi löydetty piiloutuja.

Nelimaali Annin isotäti leikki nuoruudessaan paljon nelimaalia. Naapurustossa oli paljon lapsia ja isommatkin joukkueet oli helppo rakentaa. Nelimaali muistuttaa pesäpalloa, siinä on neljä pesää ja jos lyöjä ei pääse etenemään omalla lyöntivuorollaan, hän ei "kuole", vaan joutui "kanalaan". Sitten kun joku joukkueesta osui, koko lauma lähti rynnimään kohti pesiä. Kolmesta palosta vuoro vaihtui.

Tervapata Piirrettiin iso ympyrä ja siihen puoliympyröitä, pesiä/ koteja. Joku valittiin kiertämään ympyrää ja hän yritti pudottaa kiven/ kepin huomaamatta jonkun taakse. Kun toinen sen hoksasi, hän lähti juoksemaan ympyrää pudottajan kanssa vastakkaiseen suuntaan, kumpikin yritti ehtiä tyhjäksi jääneeseen pesään.

Väri Kotona pelasimme väriä. Pelaajat menivät seinän viereen yhtä lukuun ottamatta, joka meni seisomaan noin kymmenen askeleen päästä seinästä. Sitten hän sanoi jonkun värin, askelten lukumäärän ja tavan kulkea - vaikkapa "valkea kaksi hiiren askelta eteenpäin". He, joilla oli valkeaa vaatteissaan, saivat ottaa nämä askeleet. Kuka ehti ensimmäisenä värien sanojan luokse voitti ja oli seuraavassa pelissä sanojana.

Keinupeffis Osanottajat ovat kaksi keinujaa, etumies ja max kaksi takamiestä. Etumiehen tehtävä on heittämällä osua keinujia (jalka)pallolla mihin tahansa muualle paitsi jalkoihin polvista alaspäin. Keinujat saivat siis torjua yritykset vain jaloilla polvista alaspäin alueella. Kun etumies osui muualle, kyseinen keinuja joutui (toiseksi) takamieheksi ja etumies pääsi keinuun. (Ensimmäisestä) takamiehestä tuli uusi etumies.
Etumies aloitti viiden metrin (askeleen) päästä keinujien edestä heitot ja jatkoi yritystä siitä mistä sai pallon käsiinsä torjunnan jälkeen. Lopulta oltiin usein samalla neliöllä ja siitä oli keinujan vaikea enää torjua. Jos pallo meni keinun taakse, takamies heitti sen keinun yli etumiehelle, joka sai ottaa pallon kiinni mistä vaan ja jatkaa siitä. 

Metsämörri Ryhmänä mennään metsässä, rusinapaketit on piilotettu lähistölle missä ryhmä on esim. kivien alle ja päälle sidottu eriväriset nauhat, että löytyy.

Lasten, vanhempien ja isovanhempien mieluisia leikkejä ja leikkipaikkoja

Kyselty päiväkoti Ymmerstan Pihaseikkailutapahtumassa, Aikamatkalla-muisteluteltassa 29.3.2017
1-vuotiaat: Piiloleikki omassa kodissa
2-vuotiaat: Laukkuleikki ja nukkeleikki kotona, koiraleikki, hippa, työmiesleikki
3-vuotiaat: Legoleikki, leikkiminen Duploilla, kummitusleikki, pikkuautoleikki
4-vuotiaat: Juokseminen, legoleikki, kotileikki, hippa ja piiloleikit, autoilla leikkiminen, prinsessaleikki, koiraleikki
5-vuotiaat: Star Wars- leikki, hippaleikki, hiekkalaatikkoleikki, säpa ja jalkkis, kotileikki, taisteluleikki, leikki Merirosvopuistossa, kirjainten ja Frozenin piirtäminen kotona, piiloleikki, värittäminen
6-vuotiaat: Pet Shop-leikki
8-vuotiaat: Kamera-leikki, Töpselihippa
9-vuotiaat: Hippaleikki

Vanhempien ja isovanhempien leikkejä: Kirkonrotta, metsässä leikkiminen kesällä ja talvella, keinupehvis, 12 tikkua laudalla, puissa kiipeily, majojen tekeminen mökillä puuhun, rakenteluleikki Mecanoilla, majaleikit, piirtämisleikki, polttopallo, palloleikit, barbileikki, puussa roikkuva hevoskeinuleikki, neljä maalia, nukkeleikit, liikennevaloleikki keinussa, maatilaleikki pihalla, värissii- leikki (= värileikki)

 

Kevät keikkuen tulee! Talvesta kesään matkataan monen juhlan kautta. Järvenperän päiväkodin esikouluryhmä Saukot keräsi isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan alkuvuodesta 2017 muistoja lapsuuden juhlista. Juhlista ja perheiden tarinoista on lasten kanssa keskusteltu, niistä on piirretty, laulettu lauluja ja tehty nukketeatteriesitys. Tässä kaksi Saukko-vanhempaa käy vuoropuhelua omista muistoistaan. Viisi juhlaa, kymmenen muistoa ja kaikilla juhlijoilla omat tapansa. Mikä on sinun muistosi?

Laskiainen ja hiihtoloma

Isä: Hiihtolomalla mentiin usein Lappiin, jossa hiihdeltiin ja lasketeltiin. Oli tosi kivaa.
Äiti: Hiihtolomalla usein oltiin kotona ja vietettiin paljon aikaa ulkona. Usein laskettiin mäkeä, ja laskiaisena syötiin pullaa ja juotiin kaakaota. Usein oli joku tapahtuma, johon kaikki lapset menivät laskemaan mäkeä pulkalla.

Pääsiäinen

Isä: Samoja asioita tehtiin, joita nyt tehdään omien lasten kanssa eli syötiin suklaamunia ja kasvatettiin rairuohoa ja koristeltiin kotia tipuilla.
Äiti: Meillä oli lapsuudessa aina perinne, että pupu kävi pääsiäisenä piilottamassa suklaamunia ja niitä sitten jännityksellä etsittiin aamulla. Pääsiäinen oli rauhallinen juhla, jolloin vietettiin aikaa perheen kesken ja ulkoiltiin. Syötiin usein lammasta ja mämmiä, joista en lapsena niin pitänyt, mutta suklaamunat kyllä maistuivat. Koti koristeltiin ja rairuohon siemenet kylvettiin hyvissä ajoin. Taisi äiti vaihtaa jopa verhot pääsiäiseksi.

Vappu

Isä: Vappuna oltiin tuttavaperheellä kylässä tai meillä oli vieraita. Lapsilla oli aina kivat leikit keskenään.
Äiti: Vappu oli tosi kiva juhla, jolloin mentiin kaupungin keskustaan katsomaan vappuparaatia ja sai ilmapallon. Äiti oli tehnyt simaa ja kaupasta ostettiin munkit. Kun oltiin vanhempia, meidän vanhemmat kävivät ystävien kanssa syömässä ravintolassa ja me lapset saimme kaverien kanssa katsoa telkkarista Uuno-elokuvia ja tilata pizzaa, se oli kivaa.

Äitienpäivä

Isä: Äitienpäivänä vietiin äidille aamupala sänkyyn. Poimittiin valkovuokkoja ja käytiin mummilassa.

Äiti: Äitienpäivänä vietiin aina aamulla aamupala äidille sänkyyn ja paljon omatekemiä lahjoja ja kortteja. Valkovuokot käytiin myös poimimassa äidille ja mummolle. Mummolaan mentiin aina sitten lounaalle. Usein oli kaunis ilma ja juotiin kakkukahvit jo ulkona.

Kevätjuhlat koulussa

Isä: Kevätjuhlissa laulettiin Suvivirsi ja oli esityksiä. Kevätjuhlan jälkeen mentiin hampurilaiselle paikalliseen hampurilaisbaariin.
Äiti: Kevätjuhla oli ihana, koska silloin tiesi, että kesäloma alkaa. Oli ihana laulaa Suvivirsi, siitä tuli hyvä mieli. Oli myös mukavaa laittaa juhlavaatteet päälle, mutta juhlien jälkeen juostiin nopeasti kotiin vaihtamaan vaatteet ja leikkimään.

Eskarit valmistivat Ilpo Mikkosen draamapajassa marionettinuket ikiomista paidoistaan ja esittivät marioneteilla perheiden juhlamuistoista kootun juhlapotpurin. Se päättyi iloiseen kevättanssiin.

Päiväkoti Heikkilässä Kirkkonummella kevään 2017 Aikamatkalla-teemana olivat retket ja retkimuistot.  Lasten kanssa retkeiltiin lähiympäristössä ja Helsingissä. Vanhemmilta ja isovanhemmilta kerättiin lapsuuden retkimuistoja ja kuvia retkiltä. Päiväkodin 40-vuotissyntymäpäiviäkin vietettiin telttaillen ja leikkien lähimetsässä.

1.Särkänniemi ja delfiinit

Menimme päiväkodin kanssa bussilla Särkänniemeen. Kaikki lapset ja tädit olivat mukana. Meillä oli tosi hauskaa ja näin ensimmäisen kerran delfiinejä. (Amelien vanhempi)

2. Sorsia ja oravia syöttämässä

Kun olin pieni, asuimme isäni ja äitini eli Onnin Papan ja Mammukan kanssa Helsingissä, Siltasaaren kadulla Kalliossa. Kävimme usein Säästöpankin rannassa ruokkimassa sorsia. Ensimmäisillä kerroilla olin kuulemma niin pieni, etten osannut edes vielä kunnolla kävellä, joten istuin rattaissa ja heittelin leipää linnuille. Kävimme joskus retkellä myös Seurasaaressa, jossa oli todella kesyjä oravia. Ne tulivat syömään maapähkinöitä ihan suoraan kädestä. (Onnin vanhempi)

3. Rattaissa Korkeasaareen

Kun olin noin 3-vuotias, teimme yhdessä äitini, tätini ja saman ikäisen serkkuni kanssa päiväretken Korkeasaareen. Serkkupojallani oli hienot rattaat, joissa olisin halunnut itse istua. Katselimme eläimiä ja söimme jäätelöt. En itse muista retkestä paljoakaan, mutta valokuvien perusteella hauskaa oli ja retkeä, sekä taistelua rattaiden herruudesta on muisteltu useasti jälkikäteen. (Caiuksen vanhempi)

4. Telttaretkellä Unkarissa

Kun minä olin lapsi, odotin aina tosi paljon perhelomaamme. Heinäkuussa äitini, isäni, isosiskoni ja minä lähdimme autolla telttaretkelle Unkarin erilaisille järville. Me pystytettiin telttamme yhdessä leirintäalueella. Me nukuimme toisen vieressä omassa makuupussissa ja grillasimme kaloja, joita minun isäni, Floran isoisä onki meille.

Sää oli ihanan lämmintä, mutta joskus kuumaa. Kun satoi vettä, kesäsade oli myös hyvin lämmintä. Me uimme paljon, otimme aurinkoa ja retkeilimme lähialueilla paljon. Pelasimme korttia, palapeliä, noppapeliä ja lautapeliä iltaisin.

Telttaelämä ilman sähköä, perheen kanssa yhdessä oli kivaa! (Floran äiti)

5. Metsäretkellä

Kävin koulun kanssa metsäretkellä pienenä. Siinä pystytettiin telttoja, syötiin omia eväitä, istuttiin kivitulen edessä ja laulettiin. Sää oli lämmin. (Sofian isä)

6. Joenrannassa ja huvipuistossa

Kävin lapsena uimaretkellä usein vanhempieni kanssa. Käveltiin joelle, otettiin mukaan voileipiä, juotavaa, uimarengas, kumivene ja pelastusliivejä.
Paras muisto oli kuitenkin käydä kesällä huvipuistossa, jossa oli paljon erilaisia hauskoja karuselleja. Syötiin jäätelöä ja muita makeisia. Sää oli aina kesäisin tosi kuuma, jotain +30 astetta. (Sofia äiti)

7. Rinkassa Nuuksioon

Tehtiin metsäretki Nuuksion metsiin. Autolla mentiin ja siirryttiin rinkkaan retken ajaksi. Oli aika kylmä ilma ja rinkassa tuli uni. Syötiin grillimakkaraa nuotiolla. (Aavan vanhempi)

8. Riikinkukko Korkeasaaressa

Menimme viime kesänä mummon ja tädin kanssa retkelle Korkeasaareen. Otimme paljon valokuvia ja hiukan jännitti vapaana liikkuvat linnut. Hemmi ihasteli kovasti riikinkukkoa. Söimme eväitä ja nautimme. (Hemmin ja Asmaksen vanhempi)

Lapsiryhmien kasvattajatkin muistelivat omia retkiään!

9. Metsässä mamman ja partiolaisten kanssa

Ensimmäiset retkimuistoni liittyvät marjan ja sienten poimintaan mamman kanssa. Mukaan otettiin voipaperiin käärityt eväsleivät ja mehua, lapsille pieni kuppi marjoja varten. Mamma opetti millaisia sieniä saa poimia ja se oppi pätee edelleen ja siirtyy omille lapsenlapsille. Ikimuistoisimmat retket liittyvät kuitenkin partio-aikaan. Iltanuotiot ja ystävät ympärillä iltahämärässsä metsässä. Niitä muistoja kantaa mukanaan ikuisesti. (Anneli)

10. Ukin mökillä

Kävimme kesäisin perheen kanssa ukin mökillä.  Pyöräilimme kauppaan ja rannalle uimaan. Naapurin lehmiä kävin kerran katsomassa navetassa ja niistä yksi nuolaisi kättäni. Hui, kun se [kieli] oli karhea! (Hanna)

 

Kesäbonus:
Heikkilän päiväkodin Aikamatkalla-työpajassa tehtiin ikioma kesäretkipassi.
Tulosta sinäkin tästä oma passi. Mukavia kesäretkiä! 

Päiväkoti Jousessa Helsingissä kevään 2017 Aikamatkalla-teemana olivat taidot. Lasten kanssa pohdittiin, missä he ovat taitavia ja sitten kysyttiin taitoja myös perheiltä. Vanhemmat kertoivat mikä heistä oli mukavaa tekemistä lapsena, missä he olivat hyviä ja kuka heille oli taidon opettanut. Osaamiset ja vahvuudet koottiin jokaisen omaan taitosukupuuhun ja aiheesta koottiin myös näyttely https://aikamatkalla.fi/paivakodit/taitavat-perheet-tekivat-nayttelyn/.

Heinäkuun Muistojen kalenterista voit lukea vanhempien taitomuistoja sekä tutustua Aatoksen taitojen sukupuuhun.

 

Lasketaan riisipuikoilla
Tykkäsin lapsena roikkua puussa Kambodzassa kaverin kanssa. Tykkäsin myös piirrellä, kukkia ja taloja. Tykkäsin laskea laskuja riisipuikoilla pitkän puun päältä. Leikin leikkiä, jossa heitin sitruunan ylös, laskin 1,2,3, ja otin kopin.
Kun asuin Kambodzassa, ammattini oli kirjanpitäjä. Sitten muutin Suomeen ja nyt opiskelen kokkausta ja cateringia. (Julian äiti)

Leivottaisiinko appelsiinimuffinseja
Äitini on taitava leipomaan vaikka appelsiinimuffinseja. Äiti opetti ja mummi opetti minulle leipomista ja opiskelin Roihuvuoressa leipuri-kondiittoriksi, joten siitä tuli minulle myös ammatti. Olen myös taitava lukemaan satuja. (Eemelin äiti)

Työkalut käteen ja korjaamaan
Olen taitava käyttämään työkaluja ja tekemään pientä korjausta itse. Isältäni olen taitoni oppinut. (Eemelin isä)

Lukan äidin siivouspäivämuisto
Lauantaina oli aina siivouspäivä ja siihen osallistui koko perhe. Meidän lasten piti siivota oma huone. Matot kerättiin terassille isoksi kasaksi, josta oli hauska liukua. Hypimme myös mattojen päällä pikkusiskon kanssa. Lauantaina oli aina parempaa ruokaa ja sauna. (Lukan äiti)

Tomaattiviidakko
Mä olin ehkä 4-5-vuotias, aika pieni ja asuin Luumäellä. Äiti ja minä kylvettiin yhdessä tomaatinsiemeniä. Kun ne itivät, niistä kasvoi tomaatinvarsia. Oli iso pöytä, jossa oli reunat (ehkä kukkapöytä) ja siellä tomaatit kasvoivat maitopurkeissa. Mulla oli pipo päässä, sen muistan, ja tykkäsin siirrellä ja järjestellä niitä tomaatintaimipurkkeja. Tuntui vähän niin kuin viidakolta. (Lukan äiti)
 

Pieni musikantti
Kun olin pieni, äiti soitti kotona pianoa ja meillä kävi piano-oppilaita. Aloin itsekin soittaa pianoa. Sitten vaihdoin oboeen ja siitä tuli minulle ammatti. (Alisan äiti)

Innostuin ohjelmoinnista
Lapsuudessani ei ollut vielä tietokoneita. Naapurin setä oli pioneereja Suomessa ja hän tilasi tietokoneen Englannista. Kävin pienenä poikana opettelemassa ohjelmointia naapurin sedän opastamana. Isänikin innostui ja minä opetin isälle perusohjelmointia. (Alisan isä)

Ihanat numerot - päässälaskua
Minä olen taitava matematiikassa. Isäni opetti kerto- ja jakolaskutaulukon sataan saakka jo ennen kouluikää ja opin tosi nopeaksi siinä. Sain aina koulussa kokeista 10+ ja opettaja ihmetteli, miten osasin kaiken tämän. Tykkään numeroista hirveesti vieläkin.

Osaan myös soittaa sähkökitaraa ja olen soittanut koulun konserteissa ja ammattikoulussa monta kertaa. Nautin soittamisesta, enkä jännitä ollenkaan. Soitan myös kotona ja lapseni ovat kiinnostuneita musiikista. Kuuntelen lasteni kanssa myös kambodzalaista musiikkia youtubesta. (Ronin ja Rian isä)

Pihan poika oppi tyttöjen pelin
Oli vuosi 1983, kaunis kesäpäivä ja lähdin ulos aamupäivällä. Heti ulos päästyäni pihan tytöt huomasivat minut ja pyysivät minut mukaan Twister hyppy-peliin. Hetken epäröinnin jälkeen suostuin. Alku oli tosi vaikeaa, mutta hetken opettelun jälkeen aloin pärjäämään ja tytöt olivat innoissaan, että pihan poika oppi tyttöjen pelin. Siitä päivästä alkaen olin pihan tyttöjen suosikkipoika. (Nean isä)

Aatoksen taitosukupuu
Aatoksen äiti kertoi, mitä kaikkea Aatos itse, vanhemmat ja isovanhemmat osaavat.

Aatos: Aatos on taitava kiipeilemään ja harrastaa parkouria. Aatos on myös taitava askartelija. Hän on askarrellut Turtleseille miekat.

Äiti: Äidille puutarha, luonto, eläimet ja eläintenoikeudet ovat tärkeitä. Aatoksen perheessä on kaksi rescuekoiraa Ansa ja Hera.

Isä: Aatoksen isä on tietotekniikkaosaaja. Hän soittaa myös kitaraa ja on hyvä ja taitava strategiapeleissä sekä juna- ja legoleikeissä. Isä on opettanut Aatoksellekin kitaransoittoa ja myös rummutusta.

Vaari (äidinisä): Vaari on luonnon ja kasvien tuntija. Hän tuntee niin puut kuin pilvet. Vaari on saanut myös omat lapsensa kiinnostumaan puutarhanhoidosta.

Mummo (äidinäiti): Mummo on ompelija, tarkka käsityöihminen. Hän on tehnyt lapsenlapsille villatakkeja, -sukkia, -lapasia ja – huiveja. Mummolta on tilattu Ansa-koiranpennulle oma villapaita.

Pappa (isänisä): Pappa on hyvä nikkaroimaan. Hän on ammatiltaan muurari. Pappa on rakentanut taloja, myös oman kotitalonsa.

Mummu (isänäiti): Mummu on taitava leipomaan ja laittamaan ruokaa. Kun Aatos oli lomalla mummulassa Pohjanmaalla, äiti kysyi mikä oli lomalla parasta. Aatos vastasi: ”Pelkkä pulla!”

 

Elokuu on sadonkorjuun aikaa. Nyt muistellaan isovanhempien ja isoisovanhempien lapsuuden puutarhoja. Aikamatkalla-vapaaehtoisten Annelin ja Sinikan muistot ja hanketyöntekijöiden läheisiltä Pentiltä ja Jarmolta talletetut muistot ulottuvat ajassa taaksepäin 1950-luvulta 1930 – luvulle. Mitä sinä tai läheisesi muistatte aherruksesta kasvimailla, kypsien omenien tuoksusta, mehujen keitosta, kotipuutarhojen ja puistojen värikkäistä kukkasista?

Puutarhamuistot (51-60 / 100) ovat Suomi100 Muistojen kalenterin kuudes teemakokonaisuus.

51. Taka-Töölön tyttö muistelee

Taka-Töölössä Helsingissä kasvaneena ei ollut kasvipihaa, ei edes parveketta jossa mitään kasvatella. Sodan nurkilla talkkarilla oli laatikoittain pupuja takapihalla. En tullut koskaan ajatelleeksi että perhehän söi niitä! Seinänaapurin perheen isommilla lapsilla oli ohjattu "siirtolapuutarha" koulun puolesta. Se oli nykyisen jäähallin kohdalla.
Isä oli töissä Helsingin kaupungin puisto-osastolla Eläintarhassa ja konttorin vieressä oli sitten sitäkin enemmän kasvatettavaa sekä ulkona että kasvihuoneissa. (Sinikka, 1940-luku)


52.  Linnaniemen omenatarha

Kotipihan omenatarha Hämeenlinnassa Linnaniemellä oli olemassa jo silloin, kun perheemme muutti taloon 1930-luvun alussa. Omenapuita oli paljon ja omenia riitti pitkälle kevääseen asti. Hapan talviomena Antonovka kypsyi syötäväksi joulun aikaan. Puu teki niin paljon omenia, että sitä piti tukea. Sokerimiironi taas oli makea kesäomena. Valkealan syysomena tuotti suuria omenoita. Talvisodan kylmissä pakkasissa osa puista kuoli, muun muassa Bergius. Puutarhassa kasvoi lisäksi Kaneli ja Valkea Kuulas. Omenia säilytettiin kellarissa ja talon vintillä tai niistä tehtiin hilloja ja mehuja. 1970-luvulla kävimme mehuasemalla puristamassa tuoremehua. Mehu pakastettiin maitotölkeissä. (Jarmo-ukki, 1930-luku)


53. Karvakarviaisia ja muita puutarhan marjaherkkuja

Asuin ja elin lapsuuteni 50-luvulla Helsingin maalaiskunnan Tikkurilan kylässä, puutalossa koivujen ja puutarhan keskellä. Pihapiirissä oli paljon marjapensaita, punaisia, mustia ja valkoisia viinimarjoja, vadelmia ja erilaisia karviaisia, joista ehdottomia suosikkeja olivat erittäin makeat ”karvakarviaiset”, joiden marja oli aika pitkän pehmeän karvan peitossa, sellaisia en ole missään sen jälkeen tavannut. Lapset osallistuivat aina marjojen poimintaan. Marjat piti kerätä tarkkaan ja järjestelmällisesti, yhtään ei saanut jättää pensaisiin ja viinimarjat piti aina kerätä ”renssuineen”. Marjoista keiteltiin mehuja ja hilloja kellariin säilöttäviksi. (Anneli-mummi, 1950-luku)
 

54. Tarkkana pitää olla - marjamehun pullotus

Pullot lämmitettiin suuressa padassa. Mehu kaadettiin pulloon. Pullon suu hartsattiin ilmatiiviiksi. Tarkkaa hommaa, hutiloidusti pullotettu mehu homehtui. (Jarmo-ukki, 1930-luku)
 

55. Karamelleja puutarhasta

Punaherukat ja karviaiset olivat mukavia, karamelliin verrattavia makupaloja, joita nappasin suuhuni aina ohi kulkiessani. Makeisia saikin siihen aikaan vain jouluna tai joskus vieraisilla. (Pentti-pappa, 1930-luku)
 

56. Selma-tädin kasvilava

Keväällä Selma-täti laittoi puutarhaan kasvilavan. Pohjalle tuli lantaa, joka lämmitti lavan. Lavaan istutettiin kurkkua ja tomaattia. Selma-täti teki kurkuista suolakurkkua ja myi niitä torilla. Anni-täti ei pitänyt tomaateista. ”Mieluummin minä saippuaa syön”, hän tokaisi. (Jarmo-ukki, 1930-luku)

 

57. Rikkaruohot maistuivat possulle

Hiukan vartuttuani tulin tuntemaan myös kasvimaan, jota äitini pitkin kesää perkaili. Minä olin siinä työssä sen verran mukana, että sain kantaa pienellä korilla rikkaruohoja possulle sikakarsinaan. Aidan raosta työntelin niitä possun kärsän päälle ja muistan, että possu aina minut nähdessään näytti iloiselta, niin että piti jokunen voikukanlehti hakea sille, jos ei rikkaruohoja ollut nyhdettynä. (Pentti-pappa, 1930-luku)


58. Lapsuuden joriini kukkii edelleen

Pihapiirissä kasvoi monenlaisia perinneperennoja kuten leimukukkia, kehäkukkia, astereita. Lisäksi oli kookas joriini, jonka kukat ovat erittäin suuria ja näyttäviä. Se kaivettiin aina syksyllä maasta ja vietiin kellariin talvehtimaan. Sen teen edelleenkin koska minulla on tuo samainen kasvi vielä tallessa ja se kukkii yhä vain yhtä komeasti. Kukkapenkkien hoito oli myös puuhaa johon lapset osallistuivat. (Anneli-mummi, 1950-luku)


59. Varo ukonhattua!

Ainoa kukka, jonka muistan isoäidin puutarhasta on ukonhattu. Sitä kasvoi puutarhakeinun vieressä. Kukan muoto oli jännittävä, kuin jonkinlainen nielu. Äiti varoitti koskemasta kasviin. Se oli myrkyllinen. (Liisa, 1960-luku)
 

60. Syksyn iloja - lehtikasahyppelyä

Kotipihalla oli paljon lehtipuita, joten haravointi oli joka syksyistä puuhaa johon kaikki osallistuivat. Lapsista oli erityisen hauskaa suuriin kasoihin hyppely, jota sai aina työn lomassa välillä tehdä. (Anneli-mummi, 1950-luku)      

 

Elokuu on sadonkorjuun aikaa. Annelilta ja Sinikalta saimme muistojen lisäksi vielä herkulliset sima- ja salaattireseptit.

Kesäsalaatti

Annelin lapsuudessa 1950-luvulla kasvilavassa viljeltiin perunaa, kurpitsaa ja kurkkua sekä salaattia, johon syödessä tehtiin ihana kermainen kastike. Tämä lapsuuden kesäsalaatin ohje löytyi Yhteishyvä-lehdestä https://www.yhteishyva.fi/reseptit/isoaidin-munasalaatti/044745

1 kerä- tai ruukkusalaatti
0,5 kurkkua

3 kovaksi keitettyä munaa
1 dl kuohukermaa
1 tl etikkaa
1-2 tl sinappia
1 tl sokeria
0,25 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria
persiljasilppua

Revi salaatti kulhoon. Halkaise kurkku, poista siemenet lusikalla. Kuutioi kurkku ja lisää salaatin päälle.

Kuori ja halkaise munat. Survo keltuaiset kulhon pohjalla hienoksi. Vatkaa kerma etikan kanssa pehmeäksi vaahdoksi, lisää mausteet ja sekoita kastike keltuaisiin. Kaada kastike salaatin päälle. Lisää pinnalle silputut valkuaiset ja persiljasilppua.

                                                              

Raikas raparperisima

Sinikka valmistaa raparpereista raikasta simaa. Tässä herkullisen juoman ohje:

4 litraa vettä
12 dl raparperia viipaleina
500 g kidesokeria
1/2 dl sitruunamehua
1/5 tl hiivaa (tai 2/5 tl kuivahiivaa)
Puolen sitruunan kuoret
Kourallinen minttua!

Huuhtele raparperit, niitä ei tarvitse kuoria, jolloin saat punaisemman sävyn simaan. Pilko raparperit pienemmiksi palasiksi.

Kuumenna puolet vedestä ja lisää raparperit. Keitä hiljaisella lämmöllä 20 min. Kaada siivilöity raparperimehu sokerin päälle. Sekoita kunnes sokeri on liuennut. Lisää loput vedestä ja sitruunamehu. Lisää hiiva haaleaan liemeen. Jätä sima huoneenlämpöön vuorokaudeksi. Pullota sima puhtaisiin pulloihin. Lisää 1 tl sokeria ja sulje pullot. Säilytä viileässä. Sima on valmista noin viikon kuluttua.

 

Emma&Elias –ohjelman koordinaatiotiimi ja Suomen Vanhempainliiton yhteistyökumppanimme muistelivat kanssamme omia kouluaikojaan 1960 – 1980-luvuilla. Koulunkäynti ja kokemukset koulumatkoista, luokkahuoneista, opettajista, oppitunneista, näytelmistä tai urheilukilpailuista ovat aihepiiri, jossa samastuttavaa ja jaettavaa riittää eri sukupolvien kesken, oltiin sitten Tampereella, Rovaniemellä tai Iranissa.

Koulumuistot (61-70 / 100) ovat Suomi100 Muistojen kalenterin seitsemäs teemakokonaisuus.
 

61. Oppimiskokemuksia

Ensimmäisellä luokalla oma äitini oli minulla opettajana. Koulu oli keskikokoinen kyläkoulu Keski-Suomessa, mutta luokkamme pieni -vain 7 oppilasta. Vuosi oli 1972. Muistoni on se, etten oppinut lukemaan ekalla luokalla. Äitiä se nolotti todella paljon ja hän vähän syytti Kirsi Kunnaksen aapista siitä. Minua se ei tainnut pahemmin haitata, koska muistan vahvasti kevätjuhlia, joissa meidän luokkamme riemukkaasti lauloi kuinka Täti Monika menee torille – jostain minä ne sanat oli varmaan oppinut! Lukemalla, laulamalla tai muita seuraamalla. (Ulla, 1970-luku)

 

62. Tärkeät opettajat

Kävin 80-luvulla Normaalikoulun ala-astetta Hämeenlinnassa. Sen lisäksi, että meillä oli oma opettaja, meitä opetti myös liuta vaihtuvia opetusharjoittelijoita. Me tytöt olimme kovia ihastumaan opettajakokelaisiin. Seurasimme heitä hihittelevänä laumana koulun pihalla.

Yksi suurista ihastuksistamme oli Lapin poika. Hän sai tämän lempinimen, koska oli pohjoisesta kotoisin. Kun hänen harjoittelujaksonsa oli loppumassa, teimme hänelle läksiäislahjaksi suuren kortin, johon painoimme kaikki huulenkuvamme. Saimme apua projektissa käsityönopettajaltamme.

Käsityönopettaja oli lempiopeni. Hän oli parhaiten perillä esiteinien sielunelämästä. Käsityöluokka oli keidas. Siellä sai tehdä juuri sitä, mitä itse ideoi ja mihin oli motivoitunut. Oli taivaallista viettää pitkä iltapäivä käsitöitä tehden ja antaa flow’n viedä mennessään. Edes välitunnille ei ollut pakko mennä, käsityönopettaja oli antanut luvan jäädä sisälle. (Kaisa, 1980-luku)

 

63.  Koulumatkalla

Kummasti aika kutistaa paikkoja ja etäisyyksiä. Tapaan kesäisin käydä ajelemassa pyörällä vanhat lapsuuden reitit ja kummasti ne ovat lyhentyneet. Koulumatkani alakouluun oli jotain kilometrin ja kahden väliin. Se tuntuu kovin lyhyeltä nyt ja kovin pitkältä silloin. Kyllä siihen aikaa saatiin menemäänkin, varsinkin jos oli lätäköitä tai muuta mielenkiintoista. Järvensivua on sanottu rieväkyläksi ja lapsuudessani se vielä vähän näkyikin. Matkan varrella oli leipomo, jossa meillä oli tili. Kävin aamupalalla kodin ulkopuolella paljon ennen kuin se tuli muotiin.

Se tapa, jolla lasketeltiin junaradalle kahden pensaan välistä ei kestäisi nykymittapuulla mitään turvallisuusarviota. Muutaman kerran lättähattukuski painoikin torvea vihaisesti. Sanomattakin on selvää, että alikulkutunneli oli siinä sadan metrin päässä, mutta siinähän oli rappuset ja vauhti olisi pitänyt ottaa kokonaan pois. Osan niiden tunneleiden maalauksista muistan edelleen, ja osassa taisin olla vähän taitelijanakin.

Koulu oli pieni yksisarjainen kyläkoulu noin kolme kilometriä Tampereen keskustasta ja siellä se näyttää toimivan edelleen. Yhtä rakennuksista sanottiin räkätorniksi, syystä jota en tiedä edelleenkään. (Petri, 1970-luku)

 

64. Koulun hajut

Parhaiten muistoja tallentava aisti taitaa olla lopulta hajuaisti. Kun vuosien jälkeen tulee koulun teknisen työn luokkaan, sen tuoksun tunnistaa heti. Ja varmaan tunnistaisi spriimonistuskoneenkin, jos sellaisia vielä olisi. Se on kokeen tuoksu. Hernekeitto tuoksuu koulussa erilaiselta kuin kotona. Ja maistuu paremmalta. Uusien kirjojen tuoksukin taitaa olla omanlaisensa. Ja kuudennella luokalla jo sitten Suave hiusrasva. (Petri, 1970-luku)


65. Ruutuaikaa

Nykyisin ruutuajasta ja puhelimista on paljon kiistaa ja keskustelua. Ruutuaikaa oli meilläkin. Koulu-TV lähetti ohjelmia, joita aina välillä saimme katsoa tunnilla. Se oli pientä juhlaa se. Sen aikaisen ajattelun mukaan ruutu oli edistyksen väline, jolla parhaat ja havainnollisimmat tavat kertoa asioista saatiin kaikkien lasten ulottuville. Telkkari oli mustavalkoinen ja tuumakoko luokkaa 20, mutta täydestä se meni. Ja aivan parasta oli, kun Olympialaisten aikaan saatettiin katsoa jopa urheilua tunnilla. Insbruckin kisojen miesten viestin dramaattiset ja iloiset tunnelmat olen kokenut koululuokassa. Kuudennella luokalla sain oman osani kameran toisella puolella, kun osallistuimme valtakunnalliseen kokeeseen ja uutisiin kuvattiin reportaasia meidän luokasta. Siinä tuli valtakunnallista julkisuutta enimmäkseen mustavalkoformaatissa pitkälle toista sekuntia. Eipä tuolloin tullut mieleen, että vielä joskus palaisi kouluun ja itse tutkijana. Mutta se on toinen tarina se.  (Petri, 1970-luku)

 

66. Joulunäytelmä

Kolmannesta luokasta kuudenteen luokkaan minulla oli aivan ihana Mirva-opettaja, ketä edelleen muistelen lämmöllä. Opettajani opetusmetodit olivat luovia ja mielikuvitusta herätteleviä. Erityisellä lämmöllä muistan joka jouluiset näytelmät, joiden toteuttamiseen osallistui koko luokka. Yhdessä rakensimme lavasteet ja harjoittelimme vuorosanoja. Oli jännittävää pukeutua koulumme varastosta löytyviin roolivaatteisiin ja hypätä mukaan esitykseen. Yhdessä tekeminen tuntui hyvältä ja varmasti paransi luokkamme henkeä. Mukavalta tuntui myös se, että ujona lapsena pääsin mukaan näytelmien keskeisiin rooleihin. Tuli tunne siitä, että oli merkityksellinen osa kokonaisuutta. (Tiina, Rovaniemi, 1980-luvun loppu)

 

67. Järjestäjänä


Aloitin koulunkäynnin vuonna 1977 suuressa betoninvärisessä -70-luvun alussa rakennetussa koulurakennuksessa Kajaanissa. Meitä oli ensimmäisellä luokalla 32 oppilasta ja rinnakkaisluokkia oli kaksi. Hienoimpana asiana minulle on jäänyt mieleen järjestäjänä toimiminen alaluokilla. Luokka oli jaettu kahteen ryhmään aakkosjärjestyksen mukaan; mansikat ja kirsikat. Minä kuuluin mansikoihin ja järjestäjäparini oli 1-2-luokalla aina sama tyttö. Järjestäjän tehtävät olivat minun mielestäni tosi kivoja, silloin sai jäädä järjestämään luokan muiden lähtiessä välitunnille. Tehtäviin kuului taulun pyyhkiminen ja pulpettien järjestäminen suoriin riveihin. Lisäksi piti varmistaa, että opettajalla oli valmiiksi märkä taulusieni ja uusia liituja.  
 

Järjestäjät hakivat myös ruokakärryn kouluruokalasta ja saivat osallistua astioiden jakamiseen. Koska ruokailimme luokassa, levitimme pulpeteille itse käsityötunneilla tehdyt ruokaliinat. Minun ruokaliinani oli oranssi ja siinä oli värikkäillä langoilla tehty koristelu. Ruokailun jälkeen siivosimme luokan, palautimme kärryn ruokalaan ja tuuletimme luokan tehokkaasti. Joskus halusimme kerätä järjestäjäparini kanssa kaikkien ruokaliinat pesuun ja sitten suuntasimme koulupäivän jälkeen jommankumman kotiin ja pesimme kaikkien liinat käsin. Kyllä siinä oli äideillä ihmettelemistä! (Merja, 1970-luku)

 

68. Koulumuistoja  Iranista

Iranissa, kaikilla koululaisilla oli koulupuku. Minun ala-asteeni koulupuku oli tosi hauskannäköinen ja tykkäsin siitä kovasti. Se oli pirteän sininen, johon oli punavalkoraitaisella kankaalla tehty pieniä koristeitä. Edessä oli iso tasku, niin kuin kengurun pussi ja sen päälle oli ommeltu liitutaulun kuva. Liitutaulussa luki koulumme nimi ja sen vieressä seisoi ”Pupu-opettaja”, jonka kädessä oli viivoitin ja hän osoitti sillä liitutaulua. Vaikka olen nyt 65-vuotias, vieläkin tarkasti muistan sen koulupuvun. 

Koulussamme oli monia erilaisia asioita, joita en ole nähnyt Suomen kouluissa. Esimerkiksi koulussa oli muutamia erilaisia liikuntamuotoja, joihin heti alussa tutustuttiin. Sitten kartoitettiin lasten kiinnostusta ja se, että mistä liikuntamuodosta kukin lapsi tykkää eniten. Tämän perusteella sitten saimme harrastaa juuri sitä liikuntamuotoa, mistä tykkäsimme. Minä tykkäsin tanssimisesta ja baletista. Kaksi tuntia viikossa minulla oli tanssia ja siinä opittiin balettia ja erilaisia kansantansseja. Se oli tosi kivaa ja opettajamme oli tosi ammattilainen ja taitava. 

Toinen erikoisuus verrattuina Suomen kouluihin oli se, että meillä oli aina sama rytmi ja lukujärjestys koulussa. Aamupäivällä meillä oli klo 8 – 12 koulua. Sitten oli kahden tunnin ”siesta-aika”, joka oli tarkoitettu lounaalle ja levolle. Minä menin silloin kotiin, söin lounasta, luin, leikin tai tein läksyjä ja sitten oli taas koulua klo 14 – 16. Tämä oli jokapäiväinen rytmi, aina lauantaista keskiviikkoon. Torstaipäivät olivat vain puolipäiväisiä koulupäiviä ja perjantaipäivät ainoat vapaapäivät. 

Minulla oli paljon ystäviä koulussa ja myös naapurustossani oli lisää ystäviä, joiden kanssa leikittiin ja harrastettiin kaikenlaisia. Tykkäsin myös teatterista ja järjestimme ystävieni kanssa näytelmiä niin koulussa kuin naapurustossa. Tykkäsin kirjoittaa pieniä näytelmiä, suunnitella lavastusta ja näyttelijöiden puvustoa ja meikata heitä eri rooleihin.  (Melody, 1960-luku)

 

69. Ekaluokkalaisena maalaiskoulussa

Lapsuudenkotini sijaitsi aivan koulun naapurissa ja koulun välituntikellon kutsuva kilinä kuului meille asti. Koulu oli perinteinen puukoulu, jossa oli ala- ja yläluokat 1-4-luokkalaisille.

Ensimmäiset koulumuistoni liittyvät vuoteen 1965, jolloin harjoittelin koulunkäyntiä kuunteluoppilaana alaluokassa. Kuunteluoppilaaksi luokan takimmaiseen pulpettiriviin sai tulla, kun sopi opettajan kanssa etukäteen.

Ensimmäisen luokan aloittaminen ei jännittänyt, tunsinhan Arja-opettajan ja tiesin, mitä koulussa tapahtuu. Arja-opettaja muistutti ulkonäöltään Astrid Lindgreniä, hän pukeutui kauniisiin mekkoihin, hän oli kiinnostunut kuulemaan ajatuksiani ja kertoi asioista, joista en ollut ennen kuullutkaan. Ihailin häntä suuresti.

Alaluokassa oli yhteensä 8 oppilasta, 5 ekaluokkalaista ja 3 tokaluokkalaista. Tuntui, että opettaja huomasi kaiken ja huomioi kaikkia meitä laskentotunnin, kaunokirjoitustunnin tai piirustustunnin aikana. ”Voikkatuntia” (liikuntaa) varten sain sinisen voimistelupuvun ja sisätossut.  Koulupäivän kohokohta oli se, kun Arja-opettaja luki meille ruokailun jälkeen jatkosatua ääneen. Hän luki eläytyen ja osasi muunnella ääntään milloin Jänis Vemmelsääreksi, milloin taas Sampo Lappalaiseksi tai Jättiläiseksi. Näin tulivat satuklassikot tutuiksi jo varhain. Tutuiksi tulivat myös kirjojen kuvitukset ja koulun kuvataulut, joista teimme jäljennöksiä piirtämällä vahaliiduilla ihanille karheille sävypapereille.

Koulun Saimi-keittäjätär laajensi makukokemuksiani silavapannukakulla, maitokaalilla ja veripaltulla, joista en ollut ennen uneksinutkaan. Hän yritti tutustuttaa minua myös piimänjuontiin, mutta ikävin seurauksin; yökkäsin piimät pulpetilleni ja vohvelikankaasta ommeltu ruokaliina piti viedä kotiin pestäväksi. 60-luvun koulussa ei kyselty laktoosiasioiden perään. (Aila, 1960-luku))

 

70. Hiihtokilpailut

Ekaluokalta alkoi myös hiihtourani; osallistuin koko koulun Appelsiinihiihtoihin, joissa ekaluokkalaiset hiihtivät pellolle tehdystä ladusta yhden kierroksen, tokaluokkalaiset 2 kierrosta jne. Osallistujat palkittiin appelsiineilla, viimeiseksi jäänyt; siis minä, sain yhden appelsiinin. Päästin kaikki luokkakaverini kohteliaasti ohitseni, kun he pyysivät: Latua! (Aila, 1960-luku)

 

 

Lokakuu on satukuu! Ellipsin päiväkodin esikoululaisten kanssa juteltiin syksyllä 2017 omista lempisaduista. Ehkä eskareiden ajatukset saduista ja satuhahmoista ovat heidän tulevaisuuden muistojaan?

Sadut (71 - 80 / 100) ovat Suomi100 Muistojen kalenterin kahdeksas teemakokonaisuus.

71. Mä tykkään prinsessasaduista, siis Lumikista ja mä tykkään mörkösaduista.  NinjaGo- sadut ovat kuitenkin mun lempisatuja, koska niissä on niitä tyyppejä: Salamamestarit, Tulimestarit, Maanmestarit, Kultamestarit ja Vihreämestarit. Voimakkain on Kultamestari, mut mä tykkään eniten Niia- Vesimestarista, kun se on tyttö. Nuo kaikki, mitä mä sanoin on hyviä. Senseiwu on niiden Ninjojen opettaja; se opettaa niitä taistelemaan tuhmia vastaan. Ne Lord Karmatonin apulaiset ovat pahoja ja Ninjat taistelee niitä vastaan. Mun isoveli, äiti, isä, pappa, mamma tai Onu lukee mulle kirjoja kotona. Mä tykkään tosi paljon, kun mulle luetaan. (Johanna 6v)

72. Mä tykkään yhdestä tosi paksusta satukirjasta, joka on kotona. Siinä on kaikenlaisia tarinoita: Punahilkka, Tähkäpää, Ompelevat tontut, Kolme pukkia, Merenneito ja Kolme pientä porsasta. Kolme pukkia on kivoin satu, koska siinä on se pukki joka puskee ja voittaa peikon. Kivoin kuva on se, kun kolme porsasta kiipee puuhun. Mä näin siinä kuvassa, että yks pääs puuhun ja söi niit omenoita. Niin ja mä oon nähny Merenneidosta piirretyn ohjelman ja NinjaGo:sta elokuvan. Mä osaan ite lukee; en ihan heti oppinu, vasta Lennin jälkeen. Illalla meillä luetaan satu ja iltarukous ja me otetaan vitskut (vitamiinit). (L, 6v)


73. Mä en tykkää poikamaisista kirjoista; sellaisista, jossa lyödään ja sellaista. Prinssi-kirjat on kuiteski kivoja, jos niis on prinsessoja: Prinsessa Ruusunen, Lumikki, Ariel, Tuhkimo ja Belle. Mä tykkään myös Tatu ja Patu-kirjoista, kun ne on niin hauskoja, outoja ja kivoja. Kuvat on kivoja kans. Mulla on kotona Tatu ja Patu työn touhussa. Äiti lukee mulle iltasadun; eilen luettiin Anniina balleriina- kirja ja mä sain kattoo kuvia. Mä tykkään kuunnella, kun luetaan; että tietää mitä ne tekee, ei kuvista aina tiedä. Mä käyn perheen kanssa Ison Omenan kirjastossa ja saan valita monta kirjaa. (Fatma, 6v)

74. Eläinkirjat on kivoja, koska niissä on ihanat kuvat. Myös Tatu ja Patu- kirjojen kivat on kivoja. Mulle luetaan aina unisatu, äiti ja isä vuorotellen. Pepistä tykkään, kun se on hauska ja siin tapahtuu hauskoja juttuja niinku Peppi kaato vedet lattialle ja luisteli niillä harjoilla ja Tommi ja Annika kans. Mä meen äitin kaa kirjastoon ja saan valita 6 kirjaa. Viimeks valitsin Nallen suuri peppu-kirjan. Mul on äänikirja Ipadissa; mä köllötän sohvalla ja kuuntelen yksin. Osaan itse laittaa sen äänikirjan, mut jos tulee häikkä, sit äiti auttaa. (Lumi, 5v)

75. Dinosaurus-kirjoista tykkään, koska niistä opin dinoista. Katson kuvia ja etsin uusia dinosauruksia. Tiedätkö, että  Tyrannosaurus Rex on se pelottavin. Mä tykkään valita kirjastosta sellasia kirjoja, joissa on kuvia. Mut Nalle Puh- kirjoista mä en tykkää. Me luetaan päiväkodissa lepohetkellä kirjaa valehtelevasta korpista; siinä on monta tarinaa.  Se korppi on hyvä, mut se huijaa ja varastelee. Me luetaan piirissäkin. Piirissä saa kattoo kuvia, mut lepohetkellä ei tietenkään. Tykkään myös Tatu ja Patu- kirjoista ja yhes kuvas ne oli ollu vauvoja. (Lenni, 6v)

76. Ella ja kaverit on mun lempisatu. Siin on välil niin hassui juttui, että naurattaa. Mulla on jotain neljä Ella-kirjaa kotona. Heinähattu ja Vilttitossu- kirjoja mulla on kolme tai neljä. Meil on myös Mauri Kunnas-kirjoja kirjahyllyn kokonainen ruutu täynnä. Mä en kyllä tykkää poikien kirjoista yhtään; taistelujutuista, Ninjoista ja Spidermaneista. Mulla on siskon kaa sama huone ja yhteiset kirjat. Mä kyllä haluisin oman huoneen joskus. Aina se, kuka nukuttaa lukee meillä iltasadun vuorotellen; isi, äiti tai mummi joskus. (Sara, 6v)

77. Mä tykkään eniten eläinkirjoista, mut mä rakastan Eläinmaailman ihmeitä-kirjaa. Siinä on niin söpöjä ja vähän hassujakin eläimiä. Se kirja viihdyttää, kun mä katselen sitä ja pingviinin ja leijonan kuvat ovat söpöimmät. Mä osaan jo ite lukee pikkasen tavaamalla. Mä tykkään myös Lemmikkejä-palapelikirjasta ja siitä mä keksin, että saan kai hamsterin, kun musta tulee koululainen. Sen nimeksi tulee Vili. Me kuunnellaan mun pikkuveljen Aarnen kaa äidin kännykästä iltasaduksi Onneli ja Anneli-tarinaa, äitikin kuuntelee. Kyllä iskäkin meitä nukuttaa. (Aava, 6v)

78. Mä tykkään hirviökirjoista ja kummituskirjoista ja Star Wars- kirjoista, kun ne on pelottavia. Star Warseista pahis Jedi on mun suosikki, mä oon nähny sen kuvassa. Mä oon käyny kirjastossa koko perheen kanssa ja pirtelöpaikassakin käytiin. Mä lainasin pelottavia kirjoja, koska mä tykkään vähän pelätä. Mulla on omia kirjoja paljon kotona ja osaan pikkusen lukea itse. (Leo, 6v)

79. Melkein kaikista saduista tykkään; vähän pelottavista tykkään, mutta en kaikista liian pelottavista. Mä oon kuullu Frozen-sadun ja mä oon nähny Frozenin useamman kerran telkkarissa, koska meil on iso dvd-laatikko kotona. Mul on Elsa-barbikin ja kun nostaa toista kättä, se ampuu yhden lumihiutaleen. Mä oon tietenkin pistäny lumihiutaleen sen käteen. Barbi-Elsaan kuuluu sen loihtima Lumihirviö; se ampuu jäätä ja lunta. Mä osaan jo lukee, mut en yhdistettyjä tarinanomaisia kirjaimia. Mä tykkään kuitenkin satukirjan kuvista enemmän kuin kirjaimista. Äiti lukee unisadun aina, kun ei ole liian myöhä. Eilen luettiin Kuningas Arthur ja kissa-juttu satuna. (Irene, 6v)

80. Mun lempisatu on Tatu ja Patu. Tykkään, koska ne on hassuja poikia ja niissä kirjoissa on hassuja kuvia. Mä pidän myös prinsessakirjoista. Belle- prinsessa on ihana, koska se on niin kiva, sillä on ruskeat hiukset ja omenapuu lähellä. Mulle lukee monet: mun iskä, äiti, mummi ja vaari lukee mulle, mut vaan äiti ja iskä unisadun. Kun mä meen Ison Omenan kirjastoon mummin, vaarin, Saran ja Larin kans mä saan valita kolme kirjaa. Mä oon nähny Risto Räppääjä- elokuvan ja siit on kirja. En muista oonko kuullu sen. (Rosa, 5v)

Tekstiilit ovat kaikkialla läsnä, vaatteina ja kodintekstiileinä. Tekstiilit tulevat iholle ja kantavat kehollisia muistoja. Ja mitä kaikkea ne näkevätkään, arjessa ja juhlassa, elämän käännekohdissa. Ebeneser-säätiön ja Aikamatkalla-hankkeen työntekijät kirjoittivat omat vaate- ja tekstiilimuistonsa.

Tekstiilimuistot (81-90 / 100) ovat Suomi100 Muistojen kalenterin yhdeksäs teemakokonaisuus.

81. Vanhojentanssipuku

Vanhojen tanssit olivat koko lukioajan odotetuin tapahtuma. Lähdin äitini kanssa etsimään sopivaa tanssipukua Helsinkiin. Puku löytyikin liikkeestä Kasarmitorin nurkalta. Tarkoitus oli vuokrata juhla-asu, mutta tämä minulle mieluisa sininen puku olikin edullisempi ostettuna. Vein sen nyt jo edesmenneelle enon vaimolle lyhennettäväksi ja hieman muokattavaksi, ja sain häneltä vielä asuun sopivat mustat käsineet. Tanssikengät löytyivät sattumalta toiselta reissulta Seinäjoelta.  Kampauksen tansseihin teki tätini, joten juhliin osallistui myös tällä tavalla paljon läheisiä ihmisiä.
Vuosikurssimme oli helmikuussa 2006 pieni jopa pienen Rajamäen lukion mittakaavassa, joten vanhojen tanssit hitsasivat luokkahengen entistä tiiviimmäksi. Tansseja harjoiteltiin pitkin syksyä ja minut ja tanssiparini valittiin yksimielisesti "johtopariksi". Kuljimme siis juhlasaliin poloneesin kärjessä. Loistavasta yhteishengestämme kertoo se, ettemme lähteneet tanssien päätyttyä kuka minnekin, vaan laitoimme lisää musiikkia soimaan ja jäimme vielä keskenämme tanssimaan! (Susanna)

82. Häämekko

Haaveenani oli pukeutua hääpäivänäni virkattuun pitsiin. Pohjoisen perukoilla asuessa vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä. Lopulta asuksi valikoitui mahdollisimman yksinkertainen mekko. Opiskelijabudjettiinkin mahtuva. Yksinkertaisuutta rikkomaan tein itse ruusukkeen vyötärölle kiinnitettäväksi. Suuren hääkimpun sijaan kannoin kädessäni yhtä punaista ruusua sekä sinistä kameraa, jolla näpsin vieraista kuvia. Kirkossa jalassani olivat nyt jo hukkuneet vaaleat satiiniset avokkaat. Juhlat jatkuivat luonnon helmassa, jolloin jalkaani sujahtivat kuin huomaamatta punaiset havainakset. Nyt jos menisin uudestaan naimisiin, mekkoni olisi väriltään musta. Tuolloin valitsin toisin. Mekon, joka ei näyttänyt minulta mutta joka kaikissa kipeissä muistoissaan täyttää mieleni myös onnellisuudella. Se oli hyvä päivä. Täynnä rakkautta. (Johanna)

83. Satumaiset sandaalit

Vuonna 1955 isäni täytti 30 vuotta ja lähti kiertomatkalle Lähi-Itään. Se oli isän ensimmäinen ulkomaanmatka. Egyptissä hän kävi pyramideilla ja ratsasti kamelilla, Jerusalemissa vieraili Jeesuksen haudalla. Pikkubussi kuljetti matkaseuruetta halki Syyrian ja Turkin. Jugoslavian rajalla tullijonossa isä näki rättisitikan, ihastui ja päätti tilata sellaisen ensimmäiseksi autokseen. Äiti ja viisivuotias veljeni saivat tuliaisina korurasioita, orjantappurakruunun ja arabihuivin, jota lainattiin vuosittain kansakoulun joulukuvaelmaan Joosefille. Isän tuomia koristeellisia naisten sandaaleita en nähnyt koskaan äidin jalassa. Kotona ne olivat samassa vaatekaapissa kuin äidin häähuntu. Lapsena lainasin kenkiä salaa pukeutumisleikkeihin. Minusta ne olivat kuin tuhannen ja yhden yön saduista. (Liisa)

84. Kesämekko ja kesävasikka

Äitini ei ollut käsityöihminen. Hän kuitenkin osallistui kansalaisopiston ompelupiiriin, luultavasti ihan vain siksi, että ryhmä saataisiin täyteen. Äiti ompeli siellä paksusta oranssista froteesta minulle hihattoman kesämekon ja samasta kankaasta suuren kylpypyyhkeen. Pidin mekosta ja käytin sitä sinä kesänä, kun mummu ja vaari järjestivät minulle yllätyksen. Mummulan jo tyhjentyneeseen pieneen navettaan tuotiin kesävasikka. Sain hoitaa rakasta Lillukkaani mummulassa syksyyn asti. Lillukka oli iloinen ja joskus vähän villi, karkasikin kerran pihalta. Froteemekon sai käyttöönsä myöhemmin veljeni tyttö ja sitten oma lapseni. Lapsuuden oranssin pyyhkeen löysin joitakin vuosia sitten vanhempieni varastoista. Se ilahduttaa minua nykyään aamujoogamattona. (Liisa)

85. Kerran olimme yhtä pieniä

Miehelläni ja minulla on pituuseroa yli 40 senttiä, olemme kuin Iso mies ja Keijukainen. Meitä pituuseromme ei haittaa ollenkaan, koska olemme tottuneet siihen, mutta joskus huomaamme vastaantulijoiden hymyilevän meille hyväntahtoisesti.
Kun kaivoin kaappien kätköistä esiin tekstiilimuistoja, löysin oman villatakkini, jonka Aino -tätini oli neulonut minua varten keväällä 1959. Muutakin löytyi: Hilkka -tätini ompelema vauvan röyhelöpaita ja vielä vauvan villahousut. Villahousut ovat mieheni Jyrkin, joka perheensä kuopuksena, keväällä 1961 sai isosisko Marjatan 1940-luvulla ja isosisko Raijan 1950-luvulla käyttämät villahousut. Housujen kutojasta ei ole varmuutta. Nämä meille rakkaat vaatemuistot todistavat, että olimme joskus samankokoisia. (Aila)

86. Hattuja

Olen aina pitänyt hatuista. Sen huomaa, kun katselen vanhoja minusta otettuja valokuvia. Vauvana päälleni puettiin äidin virkkaamia tai ompelemia pipoja. Leikeissä puin päälleni eläimenkorvakypärämyssyjä, Turtles-nauhoja ja Zorro-hatun. Kesähatut ovat jääneet eniten mieleeni, koska kesiin liittyy monia mukavia muistoja. Eräs vaalea lippahattu oli minulle erityisen tärkeä, nukuinkin se päässä. Koululaisena valitsin monta erilaista skeitti- lippistä, jotkut suoremmalla, jotkut kaarevammalla lipalla. Nykyinen hattuni on mallia ”hipsteri”. (Ollia haastatteli Aila)


87. Essu

Punaruudullinen essuni on Aili-äidin minulle ompelema 1960-luvun puolivälissä. Äidillä oli puoliessu samasta kankaasta. Äitini käyttää aina ruokaa laittaessaan essua ja hän halusi välittää saman tavan minullekin. Muistan leiponeeni karjalanpiirakoita tuo essu päällä. Opin jo pienenä laittamaan sopivan määrän riisipuuroa äidin tai Hilja -mummon kaulitsemalle pohjalle ja opin myös ummistamaan piirakan kauniisti. (Aila)

88. Kukkamekko ja ampiaiset

Koulun aloittaminen vuonna 1995 oli iso asia ja odotin sitä innolla. Asianmukaiset ostokset oli tehty hyvissä ajoin: penaalista löytyi kynät ja kumit ja uusi värikäs kukkareppukin oli ostettu. Kukkakuvio oli luultavasti mielestäni ”isojen tyttöjen” kuosi, tai sitten pidin siitä muuten vain. Ensimmäistä koulupäivää varten olin nimittäin saanut myös ihanan kukkamekon! Se oli ohutta ja erittäin miellyttävää kangasta ja helma ylettyi suunnilleen polviini. Siinä oli erivärisiä pieniä kukkia vaalealla pohjalla.
Kukkamekkoon ja -reppuun liittyy vahvasti muisto eräästä ensimmäisinä koulupäivinä sattuneesta tapahtumasta. Koulumatkani oli ala-asteen ajan noin 200 metriä pientä metsäpolkua pitkin. Olin kävelemässä koulusta kotiin ja satuin ilmeisesti astumaan maa-ampiaispesän päälle, sillä yhtäkkiä ampiaisia oli joka puolella. Jouduin paniikkiin, heitin repun selästäni ja juoksin kotiin niin nopeasti kuin pääsin. Muistan, että ainakin sormeeni pisti ampiainen, luultavasti muuallekin. Olin kuulemma jonkinasteisessa shokissa ja varma siitä, että ampiaisia on yhä varmasti joka puolella. Yksi löytyikin vielä jostain hiusteni seasta.
Samalla kadulla asuva vuotta vanhempi poika soitti jonkin ajan kuluttua ovikelloa ja kysyi, oliko hänen kotimatkaltaan löytämänsä kukkareppu minun. Olihan se, sinne se oli jäänyt keskelle polkua. Siitä lähtien olen mielessäni yhdistänyt kyseisen mekon ja repun näihin ampiaisiin – ekaluokkalaisena järkeilin mielessäni, että ampiaiset hyökkäsivät nimenomaan tuon kukkakuvion vuoksi. Tästä huolimatta jatkoin kuitenkin mekon ja repun käyttöä vielä pitkään. Nyt mekko on jo kadonnut, mutta reppu lienee yhä tallessa vanhempieni varastossa. (Susanna)

89. Pusipusi-mekko

Löysin pusipusi -mekon silloisesta lempikaupastani 2000-luvun alussa. Mekko oli tehty vanhoista lakanoista uudelleen värjäämällä ja painokuvioimalla. Se oli täydellisen haalistuneen nuden värinen kylmän violetilla lähes huomaamattomalla kukkakuvioinnilla. Mekko oli uniikki, toista sellaista ei ollut tehty. Mietin, että miten kukaan, joka oli mekon tehnyt, ikinä haluaisi luopua siitä. Niin kaunis se oli. Ystäväni oli varma, että en ihastuksestani huolimatta tulisi mekkoa koskaan käyttämään. Mekosta tuli kuitenkin lempimekkoni! Käytin sitä niin usein, että välillä vähän nolotti esiintyä samassa vaatteessa uudelleen ja uudelleen. Mutta heti, kun mekko oli päälläni, olin siitä niin onnellinen ja innoissani! Se on nähnyt monet tanssit, kesäyöt, juhlat serpentiineineen, lukemattoman määrän onnen hetkiä. Nyt tuo vanhoista lakanoista tehty mekko on paikoittain kulunut kankaana niin ohueksi, että silloin, kun puen mekon päälleni, on hyvin erityinen hetki. Edelleen mekko on lempimekkoni. Ja täysin nimensä arvoinen. (Fredrika)

90. Isoäidin neliö

Vietin kesät 1960 -70 -luvun vaihteessa kesämökillämme Pornaisissa. Isä teki minulle leikkimökin, jossa ystäväni kanssa leikimme päivästä toiseen koti- ja kauppaleikkejä. Leikkimökissä oli kaikki tarvikkeet saatavilla kotileikkiä varten; hellat, hyllyt ja pöydät. Nukkevauvoille oli oma sänky, jossa oli tädin tekemät pitsilakanat ja isosiskon kirjailema peitto. Parasta kuitenkin oli ystäväni äidin isoäidin neliöistä tekemä tyyny ja tarjottimen kannatin. Kannattimessa oli peräkkäin neliöitä ja se ripustettiin naulaan rottinkirenkaasta. Tyynyn ja kannattimen värit olivat ajan mukaisesti voimakkaat; oranssia, punaista, vihreää ja mustaa. Ihailin värejä sekä ystäväni kesähuvilaa, jossa isoäidin neliöt olivat päätyneet monenlaisiin kodin tekstiileihin Marimekon kuosien sekaan. (Taina)

.

Joulun alla 2016 Köpaksen päiväkodin Menninkäisten pienten ryhmässä jaettiin yhdessä joulumuistoja. Työntekijät kertoivat lapsille omista lapsuutensa jouluista ja jakoivat vanhemmille kotiin joulukysymyksiä. Perheiden vastaukset luettiin yhdessä lasten kanssa ja ripustettiin päiväkodin kuuseen koristeiksi.

Suomi 100 Muistojen kalenterin viimeisessä osiossa lapsuusmuistonsa jakavat myös Aikamatkakumppanimme nukketeatteritaiteilijat Anne Lihavainen (Ofelia) ja Ilpo Mikkonen (Pikku Kulkuri) sekä graafikko Ismo Rekola.

Jaa sinäkin oma joulumuistosi! Tulosta 24 joulukysymystä muistelun ja keskustelun virikkeeksi kotona tai työssä.

Hyvää joulua!

 

91 Onko joulupukki tai tonttu käynyt kotonasi? Kerro muisto.

Kyllä on. Ihmettelin, että kuinka joulupukilla voi olla naapurin Heikin kädet. (Ilpo, 1960-luku)

92 Kerro muisto joulukuusesta. Mistä kuusi hankitaan, milloin tuodaan sisälle, miten koristellaan?

Lapsuudessa oli aina aito kuusi, joka ostettiin vähän ennen aattoa. Kuusi koristeltiin aaton aamuna, ettei joulupukin odottelu tuntuisi pitkältä ajalta. (Liljan äiti, pk Köpas)

Joulukuusesta on sellainen muistikuva, että melkein kaikki joulut oltiin maalla isän kotitalossa, siellä oli salissa iso joulukuusi, joka oli koristeltu pohjoismaiden lipuilla ja karamelleillä. Erään sedän vaippaikäisiset kaksoset olivat varsin eläväiset, ryömivät tutkimaan paikkoja ihan omaehtoisesti. Kun kaikki muut olivat eri huoneessa syömässä joululounasta, kuului salista kauhea rysähdys. Vaippahousut olivat kaataneet joulukuusen kun olivat yrittäneet saada kuusesta koristenamusia irti. Onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä. (Ismo, 1960-luku)

Isä antoi minulle ja pikkuveljelleni tehtäväksi noutaa kuusi suopellon metsiköstä. Oli kova pakkanen ja näimme yhtäkkiä ison kuusen, jossa oli kaunis latva. Vaivoin saimme kuusen kaadetuksi. Samalla kun kuusi kaatui, sen latva rasahtikin poikki kovan pakkasen takia. Meidän oli pakko kaataa toinen kuusi, jolle kävi samoin. Lopulta tyydyimme pieneen kuuseen. Kerroimme isälle, että kaadoimme turhaan kaksi suurta kuusta, mutta onneksi isä ei suuttunut - nauroi vain. (Ilpo, 1960-luku)


93 Keiden kanssa joulua vietetään? Kerro muisto joulunaikaan liittyvistä tärkeistä henkilöistä.

Viime jouluna joulua vietti kanssamme Mummi, Mummo ja vaari. (Sisun äiti, pk Köpas)

Ennen vanhaan oli siis isän suku koolla: sedät ja täti perheineen, isoisä ja isotäti. Me serkukset nukuimme yläkerrassa - vintin perällä oli kaksi huonetta. Jos yöllä tuli tarve käydä vessassa piti juosta vintin läpi alakertaan. Se vintti oli lämmittämätön ja täynnä tavaraa, täytetty hirvenpää esimerkiksi ja haulikko, joten se oli varsin jännittävä (ellei ihan pelottava) paikka yöllä. (Ismo, 1960-luku)

94 Onko jokin joululahja jäänyt erityisesti mieleesi? Kerro muisto.

Joulupukki tuli ja jännitti kovasti. Isä ja äiti kantoivat suuren laatikon esille ja kertoivat, että iso laatikko täytyy avata heti, koska lahja on kovin kärsimätön. Laatikosta pomppasi koiranpentu ja muut lahjat unohtuivat saman tien. (Ilpo, 1960-luku)

Olin kolmen vanha ja vaari oli minua pelotellut pitkin joulukuuta siitä, miten joulupukki tuo risuja tuhmille lapsille. Jouluaattona sitten pukki tuli ja kantoi lahjasäkin lisäksi suurta mustaa jätesäkkiä sisään. Minä tuhersin itkua äidin selän takana ja pelkäsin hullunlailla, että jätesäkissä on minulle risuja. Lopuksi kävi vielä niin, että pukki sanoi minun nimeni ja ojensi suurta jätesäkkiä. Vapisevin käsin menin äidin kanssa hakemaan säkkiä ja muistan äidin sanovan että kiitä nyt pukkia lahjasta... Avasin jätesäkin varovasti ja tunnustelin kuinka pussissa olikin jotain pehmeää. Jouluaatto pelastettu, säkistä tulikin minua silloin suurempi pehmonalle, joka on vieläkin tallessa äidilläni. Ikimuistoinen joululahja. (Heidi, pk Köpas, 1980-luku)

Olin pieni tyttö, 4-5 vuotias. Sairastuin tuhkarokkoon, jouduin ennen joulua sairaalaan kirkonkylälle. Isä ja äiti pyysivät kirja-kemikaliokaupan myyjää viemään sairaalaan ison nallen. Itse eivät päässeet sitä viemään. Sitä nallea en muista lainkaan. Sinä jouluaattona joulupukki toi ison joululahjan. Isäni huijasi, että siinä on tytölle uudet sukset. Avasin pakettia jännittyneenä ja siellä olikin iso nalle, iso hieno nalle. Olin onnellisin pikku tyttö ikinä! Nallella on siis ikää noin 56 vuotta. Hieman kulunut ja tosi rakas edelleen. (Hannele, pk Köpas, 1960-luku)

95 Kerro muisto joulukirkosta. Millainen kirkko on, miten sinne mennään, milloin?

Kirkko on Oulujoen kirkko - jykevä suurten kuusten keskellä. Katossa on suuria himmeleitä. (Ilpo, 1960-luku)

Joulupäivänä piti herätä aikaisin joulukirkkoon. Taidettiin nukkua jumalanpalveluksen ajan, edellinen ilta lienee mennyt pitkäksi joululahjapelejä pelatessa ja kummitusjuttuja kertoessa ennen nukkumaanmenoa. (Ismo, 1960-luku)


96 Kerro muisto joulupipareiden leipomisesta.

Minulla ei ole vielä lempijoulupiparia. Leivoin jouluna ensimmäisen kerran pipareita mummolassa äitin ja mummon kanssa. Se oli jännää! Eniten silti pidin maistelusta! (Aada, pk Köpas)


97 Mikä hedelmä kuuluu jouluun?

Ananas (Monikan isä, pk Köpas)

Punainen, kiiltävä omena. Ne leikattiin aina samaan kulhoon, joka täytettiin hedelmillä ja aseteltiin olohuoneen sohvapöydälle. (Annikan äiti, pk Köpas)

98 Kerro muisto koulun tai päiväkodin joulujuhlasta.

Esikoulun joulujuhlassa yhden tytön hiukset syttyivät palamaan jouluenkeliesityksessä. Takana olevan kynttilä sytytti edessä olevan hiukset, onneksi vältyttiin suuremmilta vahingoilta. (Milan isä, pk Köpas)

99 Miten eläimiä muistetaan/muistettiin jouluna?

Koirat saavat omat paketoidut puruluut, joiden avaaminen on niiden mielestä oikein hauskaa. Hevosille viedään aattona jouluomenat ja porkkanat. Niitä ei paketoida, koska hevoset eivät malttaisi niitä avata vaan söisivät kääreetkin. (Tedin äiti, pk Köpas)

100 Kerro muisto joulusaunasta.

Mummolassa saunotaan joka jouluaatto sähkösaunassa. Saunassa joulun tunnelmaa luo aidot koivuvastat. Sauna lämmitetään aina illalla ennen joulupukin tuloa. (Sannin äiti, pk Köpas)

Kun olin pieni vietimme aina joulun minun isäni kotipaikassa, vanhassa, pienessä pirtissä. Sauna oli pieni ulkorakennus, jonne kuljettiin korkeitten lumikinosten reunustamaa polkua pitkin. Teimme lumilyhtyjä polun varrelle tai laitoimme lasipurkkiin kynttilöitä. Mummolassa ei ollut sähkövaloja, joten oli kiva valaista saunatie kynttilöin. Joulusaunan lämmitti aina isän veli ja koska sauna oli vanha savusauna olivat sen hirsiseinät hienosti mustuneet. En koskaan unohda sitä näkymää, kun katsoin saunan pienestä ikkunasta tuvalle päin. Veljeni kanssa kurkittiin ikkunasta, että näkyykö sitä joulupukkia. Kynttilät polun varrella olivat kuin tähtikuviot taivaalla.  Hanki hohti valkoisena ja kun palasimme takaisin tupaan, niin matkalla näimme joulupukin jalan jäljet hangessa ja sisällä odottikin jo suuri säkki täynnä lahjoja. (Anne, 1970-luku)