aikamatkalla

Yleensä kaapit olivat kiinni. Vaaleankeltaiset lakatut ovet pitivät niiden sisällön siististi salassa.

Tässä huoneessa syötiin nimittäin koulussa lounasta: hernekeittoa, kesäkeittoa, pinaattikeittoa, puuroa. Kiertävä englanninkielen opettaja piti tuntinsa samassa tilassa, kun lautaset oli kerätty ensin pois. Välillä sinne saapui terveydenhoitaja ison fluoripönikän kanssa ja lavuaarin ääressä purskutettiin hampaita.

Hengenravinnon vuoro oli koulun jälkeen ja ehkä kerran viikossa iltaisin. Lakattujen korkeiden kaappien, joita oli ehkä kolme ikkunan molemmin puolin, ovet avautuivat. Siistit rivit kirjanselkiä kutsuivat seikkailujen maailmaan. Eläydyin Anni Swahnin Iris-rukan ja Tottisalmen perillisten kohtaloihin, ahmin kaikki Viisikot, matkustin Tarzanin ja apinoiden perässä viidakkoon. Muistan kirjan tuoksun ja kansien pinnan pehmeän tunnun. Maalaiskansakoulun kirjasto ja sen kirjat olivat ensimmäinen ikkuna maailmaan kotipiirin ulkopuolella. Kerran olin kyllä käynyt automatkalla Norjassa ja mustavalkoisesta televisiosta katsellut Peyton Placea. Kirjojen kanssa pääsin moniin muihinkin paikkoihin.

Filosofi Kai Alhanen kirjoittaa kirjassaan Dialogi demokratiassa osallisuuden kyvyistä. Niistä yksi on kyky kuvitella. Ymmärtääksemme arkielämän vuoropuhelussa toisten kertomaa joudumme venyttelemään oman kokemusmaailmamme ulkopuolelle, kuvittelemaan. Kirjallisuus ja taide ylipäätään tarjoaa meille kokemuksia, jotka avartavat omaa maailmaamme. Kaikkea ei tarvitse eikä voi kokea itse. Kirjojen ja tarinoiden avulla lisääntyy sanavaraston lisäksi myös kyky empatiaan.

Omat muistikuvat lukemisesta liittyvät aikaan 1970-luvun alussa, jolloin osasin jo lukea itse. En pysty muistamaan lukuhetkiä tai unilukemisia oman vanhemman kainalossa. Sen sijaan muistan äidin kerronnan ja jutustelun. Se liittyi hämäränhyssyhetkiin kotona tai kuljeskeluun ulkona luonnossa. Äiti oli suuri mielikuvittelija, näkymättömän maailman, tonttujen ja keijujen ystävä. Maalla, missä syksyn ja talven pimeä oli syvää ja taivas tähdistä kirkas, metsä hiljainen ja samalla rapinaa ja kihinää täynnä, oli helppoa mielikuvitella luonnon näkymätöntä elämää.

Reippaiden Viisikoiden rinnalle nousivat L.M.Montgomeryn Anna-kirjat ja Kanadan kaukaisista Prinssi Edwardin saarista tuli kuin omia kotikontuja. Kuten tuli Muumilaaksostakin, kun isoveli osti minulle pikkusiskolleen Muumi-kirjan toisensa jälkeen. Myös Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu ja Saariston lapset tulivat läheisiksi.

Sitten tuli nuoruus ja nuori aikuisuus ja toisenlaiset kirjat. Kun omat lapset syntyivät, sukelsimme yhdessä satujen ja mielikuvituksen maailmaan. Yhdessäolon rauhalliset hetket olivat kaikille mieluisia. Esikoinen kainalossa imetin kuopusta ja luimme. Vauvan varttuessa makoilimme sängyssä ja luimme. Vuodesta toiseen, vielä alakouluikäisenä. Kävimme ahkerasti lähikirjastossa. Voi miten paljon parissa kymmenessä vuodessa oli tullut uusia lastenkirjoja! Mauri Kunnaksen kuvakirjat, Nopoloiden Risto Räppääjä ja Heinähattu ja Vilttitossu, Elina Karjalaisen Uppo-Nalle, Eduard Uspenskin Fedja-setä ja monia muita. Luimme Roald Dahlia ja C.S.Lewisin Narnia-sarjan, jota kuopuksen kummitäti innostuneena suositteli ja johon en ollut itse koskaan tutustunut lapsena.
Lasten kasvettua olen satujen maailman suhteen taas omillani. Olen lukemani ja kokemani varassa ja aina voin ammentaa uusista mielikuvitusmaailmoista lisää. Kirjat ja tarinat eivät koskaan jätä yksin.

Eivätkä yksin jätä myöskään sukupolvien tarinat ja muistot. Oman lähipiirin kertomukset omasta lapsuudesta, perheenjäsenten tekemisistä ja kolttosista, arjen askareista, eläimistä, vuodenajoista ja leikeistä sekoittuvat omassa mielessä kaiken muun elämässä koetun kanssa. Joskus mielikuvittelen menneitä sukupolvia asumaan linnoihin, ottamaan erilaisia rooleja kuninkaina, ritareina tai eläinhahmoina, kohtaamaan toisiaan uusissa tilanteissa ja paikoissa. Vuoropuhelu oman historian kanssa voi ottaa leikin muodon ja yhdistellä faktaa ja fiktiota. Sadut ja lastenkirjat antavat tähän aineksia niin lapsille kuin aikuisille.

Liisa Lauerma
projektipäällikkö

Aikamatkalla Avoimessa illassa 17.10. teemana olivat sadut ja satumuistot. Muistelun lisäksi sukelsimme medialeikin avulla omien lempisatukirjojen kuviin.
Aikamatkalla Suomi 100 -Muistojen kalenterissa lokakuussa Ellipsin päiväkodin lapset kertovat lempisaduistaan.